Walesista balsamia haavoille

Nykyinen WRC-aikakausi päättyy Walesiin. Olisi hienoa voittaa, koska takana on aika ankea kausi. Mikään ei ole oikein onnistunut. Tämä on myös M-Sportin ja Malcolmin kotikisa, joten voitto toisi vähän balsamia haavoille.

Ihan en osaa varmaksi sanoa ensi vuoden autojen nopeuksia, mutta ainakin nämä nykyiset WRC:t ovat tähänastisista ralliautoista nopeimpia, joten kaikki haluavat voittaa tämän viimeisen kilpailun.

Olosuhteet ovat varmaan aika huonot. Maanantaina ajoimme vähän testiä, ja aamulla oli kolme senttiä lunta maassa. Hotellissa suihkut eivät toimi ja ikkunoista tuuli niin, että verhot heiluivat. Silti tästä nauttii. Glamouria tästä ei saa tekemälläkään. Mekaanikot vaihtoivat kuralätäkössä vaihdelaatikkoa ja räntää tuli vaakatasossa. Tällaisissa hetkissä tajuaa, että mitä on tekemässä ja miksi tämä vaan on niin hiton makeeta.

Testissä ei ruuvattu autoa enää lainkaan. Vedettiin satakunta kilometriä soraa, että saatiin vähän ajotuntumaa. Mitä tässä nyt enää hieromaan, auto on soralle niin hyvä kuin se vain olla voi.

Katalonian jälkeen ajoin uudella Fiestalla asvalttitestiä, ja auto tuntui tosi hyvältä. Se oli aika ketteränoloinen syheröisellä osuudella. Mielestäni se pelaa sellaisella tiellä paremmin kuin Focus. Testitie vaan oli niin älyttömän nopea. Vaihteidenvälitysten kanssa on vielä tekemistä, huiput eivät nyt oikein riittäneet.

Ennen Walesia meillä Fordilla on vielä pieni juhlatilaisuus, vähän niin kuin jäähyväiset, johon on kutsuttu kaikki Focuksella ajaneet tehdaskuljettajat. Se tulee olemaan hieno hetki. En edes muista kaikkia. Vanhoja mestareita on paljon, Sainz ja Bosse ja muut. Toivottavasti kaikki pääsevät paikalle.

Ja toivottavasti kilpailusta tulee meille hyvä.

Aihe(et): Ford, MM-sarja 2010, Walesin ralli. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

5 vastausta kohteessa Walesista balsamia haavoille

  1. Jämä sanoo:

    Nyt vaan rennosti kisa. Ei oo mitään hävittävää.

  2. Antti sanoo:

    Onnea kisaan. Toivottavasti kausi päättyisi paremmissa merkeissä, ku mitä on menny.

  3. Antti K sanoo:

    Toivotaan tosiaan, että kisa menee hyvin. Itsellä vasta nyt puraisi kunnolla Rallikärpänen, vaikka ennenkin seurannut, joten toivotaan, että aikakausi päättyy suomalaisen voittoon ;)

  4. kepa... sanoo:

    Hei

    Tilanteesi näyttää Mikko nyt pirun pahalta. Jari-Matti vei ykköskuskin paikan ja otti MM-hopeaa.
    Jos jäät jälleen ensi vuonna Latvalalle näin paljon alkaa urasi vääjäämättä kääntymään ehtoopuolelle.
    Kaiva nyt sotakirves esiin ja ala ajamaan voitoista.
    Olet kohta kuin Pentti Airikkala kakkonen ja ajat enään vain joitain tiettyjä ralleja jos vauhtisi ei kohennu.

  5. jp sanoo:

    TSEMPPIÄ HIRVONEN,KAIKKI (siis kaikki) SUOMALAISET KANNUSTAA SUA !!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>