En tiedä yksisarvisista muuta kuin, että ne ovat taruolentoja ja niillä on otsassaan yksi sarvi. Minulla ei ole sarvea, mutta otsassa on silti aikamoinen ylimääräinen uloke. Se on kuvainnollinen, mutta silti hyvin todellinen. Ymmärrätte varmaa.
En yleensä jää murehtimaan menneitä, koska eivät asiat siitä mihinkään muutu. En nytkään kieriskele pettymyksessäni, mutta aina, kun kauden kisat nousevat mieleen, alkaa yksisarvinenkin muistuttaa olemassaolostaan. Kaudesta jäi taas parannettavaa.
Kauden päätöskisa oli huikea taistelu, joka meni pieleen lauantain aamupäivän lenkin kahdella viimeisellä pätkällä. Olimme Jarmo Lehtisen kanssa varmoja, että autossa täytyy olla jotain vikaa, kun emme tehneet virheitä ja silti jäimme Sebastien Loebistä jatkuvasti. Insinöörit tarkastivat auton, eikä vikaa löytynyt. En vieläkään tiedä, mitä niillä pätkillä tapahtui. On kaiketi vain uskottava inssejä ja katsottava peiliin.
Pistimme Walesissa vielä sunnuntaina kaiken peliin. Silloin taistelu päättyi konepellin noustua näköesteeksi. Se oli pelottava hetki ja ennen kaikkea se vei meiltä lopullisesti mahdollisuudet taistella mestaruudesta. Ilman sitä olisimme voineet kaventaa eron ennen päätös-ek:ta 10-15 sekuntiin ja silloin kaikki olisi vielä ollut mahdollista.
Jossittelu on turhaa, enkä sitä aiokaan harrastaa. Loeb on jälleen mestari ja ansaitusti. Hän on kaikkien aikojen kuski ja myös tosi hyvä jätkä. Loeb tuli kisan jälkeen taputtelemaan ja pahoittelemaan tilannettani. Hän sanoi, että mehän tiesimme jo ennen kisaa, että toisella on sen jälkeen paha ja toisella hyvä mieli. Mestari kiitti kuitenkin hyvästä ja rehdistä taistelusta kauden aikana. Tyylikäs kaveri, jonka arvostan todella korkealle.
Kauden alku ei mennyt minulta niin hyvin kuin olisi pitänyt. Norjassa arastelin tehdä autoon tarvittavia säätömuutoksia, ja kun ne sunnuntaina lopulta tein oli jo myöhäistä. Kyproksella olimme hukassa renkaiden kanssa. Erilaisia pikku juttuja riitti etenkin alkukaudesta. Niissä on kyse ennen kaikkea kokemuksesta. Nyt tiedämme heti mitä tehdä ja siitä on suuri apu, kun pitää taistella kaikkien aikojen kuskia vastaan.
Argentiinaa lukuun ottamatta olin kauden aikana palkintopallilla kaikissa kisoissa ja lisäksi voitin niistä neljä. Se ei ole huono suoritus. Itse asiassa se on tosi hyvä suoritus, mutta valitettavasti ei silti riittävä. Kisan jälkeisessä haastattelussa taisin kysyttäessä antaa itselleni kaudesta arvosanaksi kakkosen asteikolla 1-10. Kyllä se kuitenkin hiukan paremmin sujui. Nyt arvioisin arvosanaksi 9,5. Täyttä kymppiä ei ilman mestaruutta saa.
Ensi kaudella kisoja täytyy voittaa enemmän. Haastetta riittää, sillä ohjelmassa on neljä asvalttikisaa, joista yksi vielä ajetaan Loebin lapsuuden maisemissa. Eiköhän mestari ne tiet hallitse, kuten minä Jyväskylän. Turha sitä on silti murehtia. Testaamme entistä enemmän asvaltilla ja opettelen silläkin alustalla paremmaksi. Minun täytyy vain voittaa enemmän sorakisoja ja tilanne on sen suhteen tasoissa.
Tavoite ensi kaudelle on mestaruus. Tämän kauden opetusten jälkeen uskon siihen entistä vahvemmin.
Tällä hetkellä tyynnyttelen pettymystä Abu Dhabissa F1-kisoissa. Melkoista touhua, täytyy sanoa. Kun emiirit haluavat rakentaa itselleen radan, niin rahalla ei ole väliä. Avataan vain öljyhanaa hiukan suuremmalle ja rahaa riittää. Olimme eilen Beyoncen konsertissa, jolla porukkaa lämmiteltiin viikonlopun kisaan. Oli hiukan erilaista kuin viikonloppuna Walesin vesi- ja räntäsateessa. Eipä silti, ralli on kuitenkin tämän Suomi-pojan juttu ja rakkaus, enkä siihen tälläistä show’ta kaipaa, vaikka ne hienoja ovatkin.
Ensi viikolla on melkoinen show tiedossa Pekingissä Mestareiden kisassa. Ajamme siellä Marcus Grönholmin kanssa tiiminä muun muassa Jenson Buttonia, Michael Schumacheria ja Sebastian Vetteliä vastaan. Pelkään hiukan, että rata on aika mikkihiiri, mutta silti on kiva olla pitkästä aikaa Bossen kanssa samassa tiimissä. Inkoon pitkä mestari on aina mukavaa seuraa. Voimme vaikka kirota kahdestaan Loebin hyvyyttä.
Kiitokset kaikille kauden aikana saamastani tuesta. Se auttoi vaikeissa hetkissä ja antoi lisäpotkua, kun homma alkoi kulkea.
Ensi vuonna uudella yrityksellä – periksi ei anneta koskaan.

Hyvä Mikko ka kiitos hienosta kaudesta ! Tsemppiä tulevalle kaudelle!
Kiitos loppuun asti yrittämisestä.
Toivotan nälkää ensi kaudelle.
Eihän mestaruus olisi ollut edes lähellä ilman Loebin keskeytyksiä ja tuomaripeliä, mutta tuloksellisesti kausi ihan hyvä.
Mikko, sun “Maximum Attack” sunnuntaina Walesissä oli upeaa katsottavaa! Huikeaa rohkeutta!
Tsemppiä ensi kauteen, kyllä se Lööp vielä kaatuu.
Toivottavasti ens vuonna MM-sijoitus nousee pykälällä ja saat katkaistua Loebin voittoputken
Loistava kausi oli , arvosana 10- ! Ei yhtään virheitä ja
silloin saat olla ylpeä itestäs!
Ralli jatkuu jo helmikuussa, joten sillon taas taistelu
päälle heti ekasta kisasta lähtien!
Tuleva mestari olet ilman muuta, sitä minkä vuoden/
vuosien, en tiedä, mut se jääköön nähtäväksi.
Ens vuonna mestaruustaistelu on varmasti vieläkin kovempaa
kun tällä kaudella.
Hyvä Mikko!!
Hopea ei ole häpeä, varsinkin kun se johtaa kultaan!
Hienoa ajoa koko kauden! Oli kivaa katsella ajoas Kardaanikunkussa, Jyväskylässä ja Porvoossa. Kiitoksia vielä neljästä nimmaristas heinä-elokuun aikana, ja tsemppiä ens kauteen!
Hyvä kausi, mutta ku ei riitä, niin ei riitä.
Jotain jossittelua vois kaivaa, mutta mitä hyötyä siitä enää on? Ei mitään.
Vuodelle/kaudelle 2010 parasta mahdollista kyytiä ralleihin!
Hoidelkaa Bussen kanssa Kiinassa pokaalit oikeaan osoitteeseen.
Kiitos tähänastisista jännistä hetkistä!
Salaharjoittelua, salaharjoittelua ja vielä kerran lisää salaharjoittelua… siinä on doktriini Loebin kukistamiseen. Pätkät niin tutuiksi että voi vetää muistista kaikki…
Hyvä kausi, jyskälän voitto lämmitti. Ens vuonna lappu lattiaan (ja syvälle) heti ruotsis.
Täältä hatunnosto kaudelle mistä ei jäänyt puuttumaan kuin kruunu. Ens kaudella Loebin kovin mestaruusnälkä on varmasti takana joten täysi rähinä päälle! “Se mikä ei tapa, se vahvistaa”
Hyvä Mikko!!
Kyllä vedit walesissa sunnuntaina aivan älyttömällä riskillä kaikki tai ei mitään periaatteella.. Niin sitä pitää.. Pelotti ihan katsoa telkkarista kun menit niin limitillä huh huh.. Onnea kaudelle 2010!!
Tsemppiä Mikko!!!!!
Jos Mikko jatkat ensi kaudella siitä mistä nyt Walesissa lopetit, niin kyllä se mestaruus sieltä tulee.
Ja kannattaa yrittää neuvotella parempi diili onnettaren kanssa. Jos se prkleen konepelti olisi vaan tajunnut pysyä kiinni kun Loebin turbo alkoi piiputtaa…
Veikkaan, että ensi kaudella Hirvonen ja Loeb ottavat molemmat kuusi voittoa ja kakkossijaa ja ajavat yhtä paljon pohja-aikoja. 13. kisan voittaa Jari-Matti Latvala ja Hirvonen ja Loeb keskeyttävät molemmat samaan kantoon. Sitten maailmanmestari arvotaan paras kolmesta-systeemillä FIAn kabineteissa samalla lottokoneella jolla valittiin uusi puheenjohtaja.
Kyllä susta tuli kauden aikana mestariainesta.Olin erittäin skeptinen ennen kauden alkua,et kasvaako kollista voittajaa ikinä,mutta siitä tuli vielä erittäin vahva voittaja!!!Ja kuten kauden aikana todistettiin,ei Sebu (Loeb) ole varma,jos koko ajan joutuu ajamaan paineen alla.Mikko hyvä,aikasi koittaa ja olet kyllä nopeutesi todistanu suomen rallikansalle!!!Vielä se päivä koittaa,jolloin se korkein koroke kauden päätteeksi on sun jalkojen alla!!Sarvi alas otasta ja pää pystyssä kohti uusia haasteita!!
PS: Kehitä siitä koslasta nopeampi asfaltilla,eikö oo helppo homma??
Mahtava suoritus kertakaikkiaan. Joku mainitsi tuossa Löebin keskeytykset – totta kai, kovalla vauhdilla ja painostuksella saadaan Löebikin yliyrittämään ja mettään, näinhän sen pitääkin olla. Vahvempi voittaa sen. Mikon menetys oli vain se auton hajoaminen, sen kisan pisteet olisi ollu tarpeen. Citikka vaan ei hajonnut.
Nyt asfalttitreeniä vaan…..
Loistava kausi. Ens kaudella oot taas vieläkin nopeampi ja varmuuden kanssa ei tarvii pelätä. Latvala vois edes joskus avittaa, mutta ei siitä oo tiimipelaajaksi. Susta tulee vielä moninkertainen mestari.
Kiitos hyvästä kaudesta, Kaasujalka, hyvä kun voitit Jyskälässä, pidit suomalaisten hyvää kotimainetta yllä.
-Muuten, olen edelleen sitä mieltä, että autossasi oli jotain pielessä iskareiden suhteen, tai jossain muualla, ja varsinkin silloin, jos nopeutesi on ollut selvästi normaalia hitaampaa, tai jos on ollut pientä hidastusta, mutta koko ajan, on homma varmaa, ellet sitten ota todellakin syytä niskoillesi… Mieti asia loppuun kaikilta osin, -myös itsesi osalta, ennen kuin uusi kausi pärähtää päälle, opit ehkä itsestäsi uusia juttuja:)
tämä joka ei arvosta mikon kakkossijaa sanomalla että ei olisi ollu lähellä ilman loebin ulosajoja niin miettii nyt että miksiköhän se mestari ulosajoi:) ajovirhe on aina ajovirhe ei siitä jää jossiteltavaa=) loistava suoritus mikko ens vuonna juhlitaa pitkästä aikaa suomalaista mestaria!
UPEA KAUSI!! OLET TULEVA MONINKERTAINEN MESTARI. MUUT EI TUU LÄHELLEKKÄÄN, JOS SITÄ YHTÄ EI OLISI!!
LATVALALTA ODOTTAISIN EDES JOSKUS APUJA.
KIITOS KAUDESTA!!
Onnea Mikko!
Oli rytinää taas ja liki meni; lööbbi vei kannun valitettavasti.
Sä olet oikealla uralla; Kankun ja Tommin avaama latu on sinulla edessäsi!
Pidä mielessäsi , että yrittäminen palkitaan aina!
Eiku hanaa!
Miksa
Mikkopa ei ajanut ulos kun taas Loeb ajoi. Rallissa pitää pysyä tiellä.. Ja toisinpäin ilman ( citroenin ) tallipeliä mestaruus olisi tullut Mikolle.Että sillai.
# Runar&Kyllikki kirjoittaa:
30. lokakuuta 2009 kello 15.02
Eihän mestaruus olisi ollut edes lähellä ilman Loebin keskeytyksiä ja tuomaripeliä, mutta tuloksellisesti kausi ihan hyvä.
Tietääköhän runaretkyllikki sitä, että rallin yksi tärkeimmistä osa-alueista on pysyä tiellä ja tulla maaliin?
Hyvä Mikko kova uritys loppuun asti walesissa. Ei muutakun sama stemppi uudelle kaudelle ja oikein hyvää akkujen latausta perheen kanssa. Loep oli alku kaudesta liian hyvä kovan kirin teitte virheetön ajo koko kauden tip top teiltä.
et sebiä vieläkään mikko ensikaudella voita vaikka mikä ois..sitten voitan MM kun sebi lopettaa..jos silloinkaan kun tulee niitä 2000 rimpuloita ja muut suomi pojat..että näi on! mutta kiitos silti kaudesta 2009..mutta tota..
sun pitää saaha parempi tallikaveri! ei hjelppaa niinku sordo! latvala enempi ojas ku tiellä!
Hyvä kausi teiltä Mikko & Jarmo jäipähän ensi vuodelle parannettavaa ja Ruosistahan voitolla vois aloittaa kuin Loep tänä vuonna. Tarvitaan Jari-Matinkin onnistumisia Loepin lyömiseksi. Kummallekin onnea ensi vuoden kilpailuihin.
Moro, Mikko!
Aattelin, että mitkä koulut kävit ja millä pääsit ford talliin. Kysyn siis ihan kiinnostuksella kun kinnostaa autourheilu aika paljon:) Itse omistan semmosen Sierran. Tsemppiä ens kaudelle. Onneee!
Viime kausi oli hieno, vaikka se viimeinen täysnapakymppi jäikin puuttumaan. Tänä vuonna se mestaruus tulee. Semmonen tunne on kyllä vahvasti.