Cardiffin kaksintaistelu

Espanjan ralli sujui aika lailla odotusten mukaisesti. Citroenit menivät menojaan ja me otimme sen mitä saatavissa oli. Katalonia oli torjuntavoitto, jonka ansiosta mestaruus on edelleen omissa käsissä. Walesissä nähdäänkin taatusti yksi kaikkien aikojen kauden päätöskisoista.

Katalonian rallin perjantai näytti meidän kannaltamme tosi huonolta. Päivän päätteeksi analysoimme tilanteen ja teimme joitakin muutoksia ajoomme. Huomasimme, että menetimme aikaa etenkin pätkillä, joissa leikkasimme paljon mutkissa. Lauantaina ja sunnuntaina vähensimme leikkaamista ja aikammekin paranivat. Asvalttiajomme vaatii jatkoanalyysia ja opettelua, mutta selvästi eteenpäin on taas menty.

Kisan jälkeen juttelimme Sebastien Loebin kanssa lyhyesti Walesin asetelmista. Tilanne on nyt vähintäänkin herkullinen, sillä se kumpi meistä on nopeampi voittaa mestaruuden. Tilanne ei voisi olla kilpailua ajatellen parempi. Kartturimme Jarmo Lehtinen ja Daniel Elena naureskelivat, että täytyy laittaa vyötä tiukemmalle, kun kuskit laittavat heti alusta lähtien jalkaa suoraksi. Ei varmasti huono idea.

Minulla on Walesiä ajatellen tosi rento ja luottavainen olo, vähän samalla tavalla kuin ennen Jyväskylää. En tunne mitään ylimääräistä jännitystä, vain innostunutta odotusta. Nyt mestaruus ratkaistaan juuri, kuten se kuuluukin eli ajamalla.

Loebin saavutukset ja kokemus mestaruuden voittamisista on aivan omaa luokkaansa. Silti sanon, että se ei häntä nyt juurikaan auta. Aiemmilla kausilla Loeb on varmistanut, ainakin käytännössä, mestaruutensa jo ennen päätöskisaa, eikä hänen ole tarvinnut painaa Walesin mudassa riskirajoilla. Nyt on, ja se on mestarillekin uusi tilanne.

Etukäteen ajatellen Walesissä on viisi potentiaalista voittajaehdokasta: minä, Loeb, Jari-Matti Latvala, Dani Sordo ja Petter Solberg. Se on todella hieno tilanne. Kuka muistaa milloin kauden päätöskisassa oli yhtä monta voittajaehdokasta, samalla kun kaksi heistä taistelee mestaruudesta? Merkkimestaruuden ratkeaminen varmisti, että kenenkään ei tarvitse enää pidätellä vauhtiaan.

Sordo sanoi Katalonian rallin päätteeksi, että Walesissä hän ei kuuntele enää ketään, vaan päästää aivan täysillä. Itsekin monta vuotta Fordin ja Marcus Grönholmin mestaruustaistelua tukeneena ymmärrän täysin Sordon halun näyttää vauhtinsa. Latvala on samassa tilanteessa ja hän on siellä taatusti nopea. Ja fiilikseen päässyttä Petteriähän ei tunnetusti pidättele mikään. Tämä on kuin rallifanin toiveuni.

Olen Walesissä perjantaina ensimmäisenä autona liikkeellä. Elleivät maailmankirjat ole aivan sekaisin, siellä on kosteaa ja silloin auramiehen roolista ei ole haittaa. Ja jos tiet ovat kuivat, niin sitten ne ovat. Loeb on kuitenkin lyötävä, olivat olosuhteet mitkä tahansa.

Menen ensi viikolla Walesiin testaamaan autoamme ja hakemaan voittosäätöjä. Sen jälkeen alkaakin sitten Cardiffin kaksintaistelun odotus. Olo on kuin pikkupojalla joulun alla. Vastaan myös jälleen lukijoiden kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi kommentointi-osion kautta. Pyrin vastaamaan mahdollisimman moneen kysymykseen.

Mikko Hirvonen, Jyväskylä 06.10. 2009

Aihe(et): Kysymykset ja vastaukset, MM-sarja 2009, Ralli, Sebasien Loeb. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

11 vastausta kohteessa Cardiffin kaksintaistelu

  1. Simuautoilija sanoo:

    Oletkos Mikko ajellut Richard Burns Rallya? Varsin realistinen rallisimu. Suomalaisesta rallikuskeista esimerkiksi Jarkko Nikara ajaa ralleja RBR:ssä myös internetin välityksellä.

  2. Rontti sanoo:

    Tuosta mutkien leikkaamisesta on ollut muistaakseni jossain puhettakin ja todettu Citikoitten – etenkin Loebin – leikkavan paljon vähemmän nurmikoitten kautta kuin Fordit. Näin ollen joka tassu on kokojan maksimaalisella pidolla asfaltissa kiinni. Kuulostaa ihan järkeenkäyvältä, mutta tiedä sitten…

    Jokatapauksessa jännittävä kisa tulossa. Harvinaista herkkua nykypäivänä :-) Kovasti onnea Mikko mitalin metsästykseen!!

  3. ds sanoo:

    Jos voitat mestaruuden voitko tanssia jonkun voitontanssin? :D

  4. W sanoo:

    Ford-fanina oli harmillista nähdä, että merkkimestaruus meni taas väärälle merkille, mutta M.Hirvonen-kannattajana voin iloita siitä, että sillä puolella on ykköspaikka vielä ulottuvilla. Toivottavasti saat hoidettua homman kotiin, Mikko!

    Kysyisin muuten, että milloin pääset Jari-Matin kanssa kokeilemaan tuota Fordin uutta WRC-Fiestaa?

  5. Usvaputki sanoo:

    Sinkki kireelle Mikko!!!!!!

  6. Rallimies10 sanoo:

    Morjens Mikko! Nousiko minkäänlaisia paineita siitä, että Walesiin lähdettäessä teillä on Sebin kanssa eroa 1 piste? Nyt vaan talla pohjaan ja maailmanmestaruus haltuun! Onnea!

  7. Julle sanoo:

    Moi

    fiksu päätös oli olla antamatta siimaa loebille hidastelemalla viime rallissa.

    Mikä on fiilis enne Walesia? Heti täysillä vai tsekkaatko pari EK:ta miten Loeb menee?

    Paras tilannehan olisi että Loeb olisi vaikka kolmas ja sinä ajelisit rauhassa kakkoseksi Latvalan perässä.

    Nyt on Latvalalla näytön paikka.

    Loeb murenee jos Jari-Mattikin antaa painetta heti alusta alkaen, se on nähty ennemminkin kuten muistat.

    Onnea kisaan.

  8. Jere sanoo:

    Moro mikko
    Olisiko mahdollist jakaa neuvoja esim. mika salon kanssa noista asvaltti metkuista, tai jotain vastaavaa, (ei vain sinulle vaan kaikille suom. kuskeille)
    kun tuntuu olevan joka vuosi joka kuskilla sama kompastus kivi… Tieto taidon jakaminen varmasti suotavaa :) Millo on luvassa “s2000″:n testausta luvassa?Ja laitatko sitten heti kommenttia millanen se oli verrattuna wrc peliin…
    Paras mies voittakoon ja onnea mestaruus jahtiin mikko :P

  9. Sami sanoo:

    Kylläpäs on legendan ainekset ilmassa =) Tää on vähän niinku -86 vuoden supercrossin Anaheimin ykkönen =) Innolla odotetaan täälläkin viikonloppua! Ralli vie Formuloita jo sata nolla mm. mielenkiinnon puolella!

  10. Timo Appelgren sanoo:

    Toivotan sinulle onnea viimeiseen taistoon. Taitoa tai kykyä sinulta ei puutu.
    Hiukan pitkä aika siitä ku suomipoika voitto MM-taistelun..
    Mökkiperä rules OK

  11. Antti Nuottajärvi sanoo:

    Terve !

    7 vuotias Nette-Maria Nuottajärvi ;

    Komentti :Kaikkien maailmanmestarien (melkein)nimmarit on ,mutta mikon
    nimmari puuttuu mm.Kimin nimmarikin loytyy !
    Huom.
    Iskä joutuu kirjoittamaa tämän toivomuksen:

    Etukäteen kiittäen

    Nette-Maria /7 vuotta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>