Australian ralli oli huikea taistelu. Ajoimme kolme päivää aivan limitillä ja maalissa jouduimme tyytymään kakkossijaan. Asetelma muuttui hovissa, kun Citroeneille annettiin minuutin aikasakko ja minä nousin voittajaksi. Hämmentyneenä totesin, että hieno homma.
Kisan tuomariston päätös, vaikka olikin tällä kertaa meille suosiollinen, oli kuitenkin jälleen osoitus rangaistusjärjestelmän puutteellisuudesta. Valpas katsastusmies huomasi sääntörikkeen, joka olisi ollut hylkäysperuste. Tuomaristo pohti asiaa pitkään, eikä taatusti vain sääntöjen näkökulmasta. Olen varma, että jälleen kerran tärkein seikka oli tarkoituksenmukaisuuden pohtiminen. Hylkäys tai kunnon aikasakko olisi saattanut käytännössä ratkaista MM-taistelun. Sitä päättäjät eivät halunneet.
Ford-kuskeille annettiin Portugalissa 2007 viiden minuutin aikasakko, koska autojemme takasivulasit olivat 0,5 milliä liian ohuet. Nyt Citroeneilla oli autoissaan osia, joita ei oltu luokiteltu ja hyväksytty. En tarkalleen tiedä mitä Citroen oli tehnyt, enkä siksi osaa arvioida heidän saamaansa hyötyä, mutta se ei olekaan nyt pointtini. Mielestäni on erittäin huono asia, että rangaistukset vaihtelevat kisan, tuomariston ja tilanteen mukaan. Joku laki ja järjestys pitäisi lajiin saada.
Joka tapauksessa Sebastien Loebin saama minuutin aikasakko ja minun nouseminen voittajaksi paransi merkittävästi tilannettani MM-taistelussa. Kaikki on nyt omissa käsissäni. Sijoittumalla toiseksi kahdessa viimeisessä kisassa olen mestari, vaikka Loeb voittasi ne molemmat. Asetelma helpottaa hiukan, mutta ei Kataloniassa ja Walesissä silti niin vain kakkoseksi ajella.
Citroen on värvännyt loppukisoihin riveihinsä Petter Solbergin. Norjalainen on parhaaseen vireeseen päästyään todella kova kuski – mestarismies kun on. Solbergilla vain on taipumusta auton säätöjen loputtomaan ja usein turhaan rukkaamiseen, sekä energian tuhlaamisen kaikenlaiseen sähläämiseen. Toivottavasti sinänsä mukava mies ei ole liikaa viime aikoina muuttunut.
Kataloniassa tavoitteeni on päästä kahden parhaan joukkoon. Se on todella vaikeaa, sillä Citroen toimii asvaltilla hiukan Fordia paremmin, ja lisäksi Loeb ja Dani Sordo ovat todellisia asvalttispesialisteja. Sordo alkaa kyllä olla jo vähän Loebin tapaan tekijämies sorallakin. Mestari otti Sordon Puolan testeissä kyytiinsä ja näytti nuorukaiselle ajamisen mallia. Sittemmin Loeb on hiukan kironnut tekoaan, kun kakkoskuskin vauhti on välillä mestariakin kovempaa.
Tosiasia on, että voittaakseen mestaruuden Loeb tarvitsee tallikaverinsa apua, edellyttäen tietysti, että minä ajan puhtaan kisan. Loeb ei ole tottunut tarvitsemaan apua ja se selvästi ärsyttää häntä. Mitään ylimääräistä jännitystä miehessä ei kyllä ole vielä näkynyt. Ehkäpä Loeb vaan on mestari näyttelemäänkin – mene ja tiedä.
Testaamme ensi viikolla Espanjassa asvaltilla. Jospa sieltä löytyisi jotain viisastenkiveä Citroenin lyömiseksi asvaltilla. En stressaa testeistä, enkä loppukisoista. Menen vain viivalle ja painan alusta alkaen kaasua pohjaan. Elän juuri nyt urallani hienoa aikaa, joten ei kannata tuhlata energiaa jännittämiseen ja liikaan pohtimiseen.
Legendaarisen tv-hahmon sanoin: Ilon kautta!
Mikko Hirvonen
Jyväskylä 11.9. 2009

Tuo on niin totta, eikä vain rallissa, että rangaistukset heittelee. Naurettavaa, että moottoriurheilun huipulla FIA hyväksyy niin rallissa kuin formuloissakin näin vaihtelevaa tuomaripeliä.
Olen täysin samaa mieltä. Ralli on ainut laji jossa rangaistukset heittelevät tuomariston fiiliksen mukaan, jos sääntöjä oltaisiin noudatettu kuten ne on kirjoitettu olisi tilanne sinun eduksi 13 pistettä eli varma mestaruus. Tuomaristo oli munaton ja osoittaa jälleen kerran sen kuinka suuri valta on Rahalla.
Ei muuta kun tsemppiä kahteen viimeiseen kisaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että 3 sija katalooniassa pitää sinut edelleen mm-kärjessä eli kakkos sijaa ei suurilla riskeillä kannata yrittää.
Täysin samaa mieltä noista rangaistusten suhteettomuudesta toisiinsa. Ei tuossa ole mitään järkeä. Ei siellä tuomaristossa vain riitä alakerrassa tavaraa tehdä kovia ratkaisua, tai edes yhdenmukaisia.
Mikko, tsemppiä kahteen kauden viimeiseen ralliin. Vahva usko teihin kahteen, Jari-Mattiin ja itseesi.
Pysytäänpäs aiheessa, foobikko..
Vai kuluttaa Petteri pattereitaan “kaikenlaiseen sähläämiseen”…..:-)
Ei se siitä ole mihinkään muuttunut. Vatukko kutsuu Petteriä… ehkä molemmissa kisoissa.
Ota se mestaruus ajamalla, niin on jatkossa helpompaa. Loppuu se alituinen Loebin ylistäminen ja muitten luokittelu ilman muuta altavastaajiksi.
Onpa hieno homma että Loeb on jo vähän turhautunut. Ohessa vielä oma veikkaukseni maaliskuulta Kyproksen pitkä perjantai blogin jälkeen:
# Vaisanen kirjoittaa:
17. maaliskuuta 2009 kello 18.44
Tsemppia vaan Mikolle. Kylla se Loeb viela kukistuu ihan ajamalla. Silla on nahtavasti ollut pieni etu auton suhteen koko ajan puolellaan jo Marcuksen ajoista lahtien. Se ei ole sen kummempi mestari kun muutkaan, mutta paremmat vehkeet antavat sille tarvittavan itseluottamuksen jatkuviin voittoihin. Jos ja kun Mikko saa saman edun omalle puolelleen, alkaa tapahtua. Toivotaan etta se tapahtuu jo seuraavalla autolla.
Me tullaan viela nakemaan etta S. Loeb on turhautunut rallissa kun ei kuljekaan. Sen puolen mina haluan mestarista viela nahda. Sitten se joutaakin minun puolesta elakkeelle.
Joo, ajamalla se tulee. Sama juttu, ku niitten turvavöitten kanssa.
Nyt ei vaan haluttu ratkaista mestaruutta. Ihme vaan, että ne haluaa vieläkin Loebin mestaruutta.
Hyvin se menee!!
Ikävä kyllä, juuri noin se asia on noita rangaistuksia annettaessa.
Selvät sävelet pitäs olla noiden rangaistuksien suhteen,
toivottavasti vielä tulevaisuudessa niin olisi.
Kahdella kakkossijalla voitat mestaruuden, joten mielestäni
paineet ovat enemmänki Loebin harteilla. Taisto tulee olemaan
äärettömän kova, koska asfaltilla Citroenit on perinteisesti
ollu tosi kovia. Ehkä tällekin asialle on luvassa muutos
Kataloniassa?
Tsemppiä!!!
Loistava asenne Mikko. Omat rennot rykäisyt.