Täydellinen viikonloppu

Yksi urani suurimmista unelmista toteutui eilen. Olen haaveillut Jyväskylän voitosta jo pikkupojasta lähtien ja nyt se on totta. Pikku hiljaa alan myös sen ymmärtää -- olen Jyväskylän voittaja.

Koko viikonloppu sujui sataprosenttisesti suunnitelmien mukaisesti. Olin ennen kisaa tavallistakin rauhallisempi, enkä lainkaan hermostunut, vaikka sitä minulta jatkuvasti kyseltiin. MM-johto ja kotikisa eivät aiheuttaneet mitään ylimääräistä painetta. Oikeastaan päinvastoin. Tiesin pystyväni voittamaan jos kalusto vain toimii.

Minulla ei ollut koko kisassa mitään ongelmia, enkä oikeastaan tehnyt yhtään virhettäkään. Näin täydellistä kisaa ei vielä uralleni ole aiemmin osunut. Mahtavaa, että onnistuminen tuli juuri kotikisaan. Nyt on ainakin yksi unelma toteutettu. Se isoin -- maailmanmestaruus -- on vielä työn alla.

Ennen kisan päätös-ek:n Ruuhimäen alkua en tuntenut mitään ylimääräisiä paineita. Odottaminen vain tuntui tuskaisalta, koska lähdimme kolmen minuutin välein. Starttipaikalla odottelu tuntuikin tällä kertaa tosi pitkältä. Vasta pätkän maalissa kädet alkoivat täristä, kun tajusin mitä tuli tehtyä.

On vaikea selittää miten paljon minulle merkitsee se, että nimeni on nyt Jyväskylän voittaneiden suomalaisten legendojen kanssa samalla listalla. Jyväskylä on kuskien silmissä rallin yksittäisistä kisoista kaikista arvostetuin, kuskin kansallisuudesta riippumatta. Siksi voitonjuhlatkin olivat hiukan tavallista riehakkaammat.

Juhlinta alkoi kunnolla oikeastaan jo loppuseremonioiden jälkeisessä tiimipalaverissa. Jari-Matti Latvalan kartturi Miikka Anttila toi pöytään konjakkipullon, jolla olikin hienoa juhlistaa koko tallin mahtavaa menestystä. Juhlintaa jatkettiin myöhemmin tiimin parissa kaupungilla. Väkeä riitti muutenkin ja tunnelma tuntui olevan korkealla. Oli hienoa, että pystyimme palauttamaan kruunun Suomeen.

Juhlinta oli allekirjoittaneen osalta perinteistä ja aika lailla perusteellista. Ystävien kanssa saunominen ja onnistumisen iloinen kertaaminen ottaa tosin hiukan voimille. Olen ilmeisesti vanhaksi tulossa, mutta ainakin tänään täytyy pitää juhlinnasta välipäivä. Töihin joutuu onneksi vasta ensi viikolla.

Marcus Grönholm soitti minulle kisan jälkeen ja onnitteli voitosta. Bosse vitsaili, että eikö Jyväskylässä olekin helppoa voittaa, kun saa ajorytmin päälle ja itseluottamuksen kohdalleen. Voin vakuuttaa, että se ei silti ole helppoa, mutta poikkeuksellisen hyvin ajaminen nyt sujui. “Nyt tiedät, että Sebastien Loeb on voitettavissa”, Bosse kannusti loppukauden mestaruustaistelun suhteen.

Jyväskylän voitto toi tietysti lisää itseluottamusta, mutta toisaalta suhtaudun asiaan niin, että kotikisa pitääkin voittaa. Olisi pitänyt voittaa jo viime vuonna. Seuraava ralli ajetaan Australiassa, eikä minulla ole uudesta kisapaikasta juurikaan tietoa. Jos tiet ovat yhtään aiemman Australian rallin kaltaiset, saattaa minulla olla auramiehenä ylimääräistä säpinää. Toisaalta ei tie yhden auton jäljiltä Loebille niin paljon parane, että hän saisi kovinkaan paljon etua. Lisäksi pätkät ovat lyhyitä, joten erot jäänevät muutenkin pieniksi.

Kautta on jäljellä kolme kisaa ja johdan kolmella pisteellä. Paineet ovat nyt Loebillä, sillä hänellä ei ole varaa virheisiin. En ota loppukaudesta turhia paineita. Juuri nyt nautin kunnolla Jyväskylän voitosta. Ainakin sen mitä tässä iässä jaksaa.

Mikko Hirvonen
03.08. 2009 Jyväskylä

Aihe(et): Jyväskylä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

30 vastausta kohteessa Täydellinen viikonloppu

  1. Jukka sanoo:

    Onnittelut sinulle Mikko mahtavasta voitosta. Jännityksellä seurasin ja elin mukana koko viikonlopun ja tippa meinasi tulla linssiin kun ylitit maaliviivan. Upeaa ajoa ja ansaitset paikkasi Jyskälän legendojen joukossa. Hyvää ja rentoa loman jatkoa ja tsemppiä loppukauteen.
    Terv. Ralli Fani stadista

  2. Jari sanoo:

    Onnea Mikko huippusuorituksesta! Ja kiitos kannattajien puolesta mahtavasta kisasta.

  3. Rontti sanoo:

    Hieno voitto Mikko, onneksi olkoon! Olet sen ansainnut. Tuli tien penkalta seurattua menoa ja ei ollu muilla meno läheskään yhtä huimapäistä!

  4. Kimmo sanoo:

    Onneksi olkoon, näytit Loebille kaapin paikan. Sebastien ei edes selitellyt vaan tunnusti paremmuutesi.

    Jatka vaan samaan malliin (kovaa alusta asti) niin hyvä tulee. JM:lle pikkasen lisää hihnaa niin sepi joutuu kyttäämään taas molempia.

  5. ex-saarijärveläinen sanoo:

    onnittelut Mikko!

    “race was guud and car was guud” :]

    ei muuta kuin australiassa varottava sitten kenguruja!

  6. kuu-ukko sanoo:

    Paljon onnea Mikko!Tuo oli kyllä paras ajosi ikinä.Olit koko ajan lööpii nopeempi!Toivon hyvää kisaa austraaliaan!

  7. veditsebastienloebiaturpaan sanoo:

    Loistavaa Mikko! Kuittasit viimevuoden yhdeksän sekunnin tappion nyt lähes kolminkertaisesti takaisin! Kiva oli katsoa incar -kuvaa kun tulit maaliin Ruuhimäessä; “…ja tullaan maaliin p****le, rallin voittaja! Jess, JESS!…” Australiaan vaan sama attacki päälle kuin 2006 – jolloin myös voitit ellen väärin muista – ja voitto taas kotiin!

  8. Petri sanoo:

    Onneksi olkoon molemmille upeasta viikonlopusta!

    Jos maailman nopeimmassa rallissa voittaa maailman parhaaksi rallikuljettajaksi kehutun miehen noinkin selvällä erolla, niin itseluottamus on varmasti todella korkealla ja voittoja voidaan odottaa roppakaupalla lisää.
    Loeb on ainakin soraralleissa vastedes tosi ahtaalla.

    Oli kyllä tosi hieno fiilis sunnuntaina myös kotikatsomossa, kun saatiin uusi nimi Suurajojen voittajien listalle.

  9. MÖRKÖ sanoo:

    Onneksi olkoon Mikko! Näytit meille epäileville Tuomaille, että pystyt lyömään ehkä kaikkien aikojen kuskin ja olet sorateiden kuningas.
    Hienointa tässä on se, että voitto tuli puhtaasti ajamalla.

    Tsemppiä tuleviin ralleihin ja etenkin asfaltille.

  10. schumi sanoo:

    Ei muuta kuin oikein suuret onnittelut hienosta kilpailusta teille molemmille Jarmon kanssa! Toivottavasti tahti jatkuu Kauden loppuun asti teille suotuisasti:)

    Niin ja sen verran vielä että vaikka loebillä oli rengasrikko, niin ei se voitto siihen ratkennut ja ainahan kaikile jotain sattuu matkan varrella. Ajamalla voitte selvästi!!:)

  11. Jussi sanoo:

    Onnea jyskälän voitosta valtavasti! Oli mahtava olla paikan päällä seuraamassa tapahtumaa. Porukalla taidettiin vaan ottaa ne voittokonjakit jo etukäteen ja vieläpä useaan kertaan…

  12. Jonzi sanoo:

    Aivan mahtava voitto Mikko ja juuri sillä tavalla miten Jyväskylä voitetaan eli ajamalla. JM-Latvala näytti perisuomalaisen sisun olo mikä hyvänsä niin sillon ajetaan ja jäihän se Sordo taakse ja millä tavalla, ajamalla tietenkin! Moottoriuheilua parhaimmilla Jyväskylässä pitkästä aikaan. Plussat myös Rantaselle ja Ketomaalle.

  13. Pekka2 sanoo:

    Hienosti ja varmasti ajettu. Olet selvästi näyttänyt pystyneesi kehittymään viime vuosien aikana. Loeb on nyt soraralleissa laitettu ahtaalle. Rallin MM-sarja saa ihan uutta virtaa taas ja ennen kaikkea rallivaltikkaa on saatu hilattua Suomeen päin kummasti.

  14. Elisa sanoo:

    Onneksi olkoon fantastisesta voitosta! Oli kivaa katella (valitettavasti telkkarista) sun täydellistä ajoa ja sitä että kaikki suju todella hyvin!
    Nyt sai Loeb kokea potut pottuina ja vähän enemmänkin, niin kuin itsekin sanoit :) Annoit Loebille myrskyvarotuksen siitä, että soratiellä todellakin kulkee, ja kovaa! Toivottavasti asfaltilla myös.

    Tsemppiä mestaruustaistoon.

  15. Janozelski sanoo:

    Jep. Se oli siinä! Onneks olokoon Mikko. Odotettiin sulta voittoa jo viime vuonna, ja sitähän sä ittekki manailit notta olis se pitäny jo sillon ottaa haltuun.. No, ny se on räpylöös ja nimi isos kirijas! Tosi tarkkaa ajoa, jos multa kysytään. Upeaa työtä, hyvä mieli kaikilla, kiitos!

  16. K sanoo:

    Onnea molemmille, oli kyllä teidän autokunnalta virheetön viikonloppu! Tuskin voi olla makeampaa voittoa kuin Jyskälä, taistelemalla. Jatkakaahan vain yhtä raakaa menoa, varovaisella attackilla Aussit haltuun.

    Ja varokaa isommissa hypyissä ettette tipu taivaalle siellä mollukan alapuolella!

  17. Tapio Halinen sanoo:

    Blogisi otsikko “Täydellinnen viikonloppu” oli kyllä kuvaava. Sitä se oli myös minulle, joka täällä Italiassa Sanremossa seurasin kisan etenemistä netistä ralliradion ja MTV 3:n live-tulospalvelun kautta. Kyllä nykyään kelpaa, hyvät on seurantavälineet.

    Tuo Grönholmin Bossen kommenttti siitä, että Loebkin on voitettavissa, on todella tärkeä huomio. Tänä vuonna sinä Mikko hallitsit kisaa sen alusta loppuun. Tänä vuonna asetelma oli täysin päinvastainen kuin viime vuoden kisassa, jossa sinä Mikko olit koko ajan altavastaaja. Tänä vuonna se oli koko ajan Loeb. Olet vuodessa saanut kurottua ompeen sen pienen eron, mikä teidän välillä on sekä ajon että henkisen kantin välillä ollut. Nyt tiedät, että voit haastaa Loebin tasaveroisena missä vain. Nauti siitä ja hyödynnä tuota tietoa kauden lopuissa ralleissa. Onnea niihin sinulle toivottaa

    Tapsa Sanremosta

  18. Tommi sanoo:

    Onnittelut mahtavasta voitosta. se kuuluisa kaapin paikka näytettiin löbinälle. JM ja Rantala täydensivät suomalaismenestystä hienosti.

    jatka samallaisella attackilla vaan australiassa. Kyllä kun oli tien penkalla kattomassa menoa niin sun ajamisessa oli selkeesti sellanen tyyni tekemisen meininki. lujaa puskitte mutta ei ollu ylimääräsiä soutukuvioita sen auton kanssa.. samaa vois sanoa Räikkösestä.. jätkä tuli pienellä kokemuksella mutkaan… jarrutti, kääns ja kaasua.. ei pumppausta ei mitään. ihme mies sekin.

    Mutta nauti nyt kotirallin voitosta. ja australiassa sitten taas löbinälle jauhot suuhun.

  19. Kaasujalka sanoo:

    Mahtavat onnittelut Jyskälän voitosta ajosuoritus oli täydellisyyttä hipova ja olihan aika saada kannu takaisin kotimaahan ja sitten viekä se suurin kannu eli MM. Isot onnittelut myös Jarmolle

  20. Timo sanoo:

    Mikon tuli on alkanut roihuamaan. Näin se homma etenee. Mahtavaa!!!
    Ja JM tulee myös, se on varma.

  21. Marjukka sanoo:

    Loistavaa Mikko!

    Taidan muistaa kun ajoit Renaultia joskus, että nyt kannustamaan Mikkoa, mietin et mitäköhän Mikosta tulee, hyvää tuli! Eka neste rally pitkään aikaan että ei päässyt kannustaa paikan päälle. harmitti, mutta pystyn varmaan luottamaan siihen että ensivuonna taas uudestaan!

    Hurjat Onnittelut vielä!

  22. Sanna sanoo:

    Melkein kyynel vieri poskea pitkin, kun voititte Jarmon kanssa Neste rallin… On se vaan niin hienoa seurata ajoasi sekä voitonhaluasi. Onnittelut vielä kerran Mikko!! :) Tsemppiä loppu kaudelle!

  23. Johanna sanoo:

    Kiitos pojat! Aivan loistavaa..

    Tälläisten mahtavien fiilisten takia rallikärpänen puraisi minua viime vuonna, (olin aika suhteellisen tylsistynyt koko ralleista, ennen kuin itse tulin livenä seuraamaa!!)
    ..vaikka sitä voittoa ei silloin tullutkaan… mutta se antoi sitäkin kovemman puristuksen ja odotuksen tälle vuodelle!!
    Siitä lähtien Jyväskylän ralleista on tullut vuoden kohokohta!
    Oli ilo seurata teidän huimapäistä menoa!!

    Onnea mitä suurimmiten … Nauttikaa!!
    ja tsemppiä sinne ausseihin.. Pää kylmänä vaan!!

  24. Teemu sanoo:

    Hyvä Kannonkoski!
    Onnittelut hienosta voitosta.

  25. Touni sanoo:

    Onnittelut voitosta ja ennenkaikkea SUURI KIITOS! On ollut mahtava olla kokemassa voitonhuumaa sekä Suomessa että Kreikassa. Tein pienimuotoisen 30-vuotisjuhlareissun Loutrakiin ja olimme seuraamassa kisaanne Akropolis-rallissa. En voi keksiä parempaa lopetusta pätkillä käyntien jälkeen kun Casinon edessä olleet samppanjasuihkutukset. Kiitos myös Jarmolle sekä Miikalle pulloista, täytyy sanoa että kyllä se lämmin samppanja pikaisesti kihahtaa :D

    PALJON ONNEA JA LYCKA TILL TULEVIIN KOITOKSIIN.
    Seblööp on voitettavissa, selkäranka on jo taittunut!

  26. kalle sanoo:

    Hyvä Mikko ! Pää kylmänä vaan seuraavissa kisoissa niin Loeb on lyöty mies. Tosi upea ajo Jyskälässä, veti ihan sanattomaksi !

  27. Jussi sanoo:

    Onneksi olkoon Mikko ja Jarmo korkeimmalle arvostetun MM-rallin voitosta!

    Ympyrä sulkeutui, kun 2002 vuonna olin edellisen kerran seuraamassa nuoren huimapään, Hirvosen roiskintaa S1600 Rellulla Ouninpohjassa ja kisasta luokkavoitto näytöstyyliin. Tällä kertaa se makein voitto ja ajossa ihan samaa rentoutta ja intoa penkalta seurattuna!

    Kaikkea hyvää ja tsemppiä loppukaudeksi!

    “…Eihän rallia voiteta jos siellä pelätään, maalissa juhlitaan voittajaa…” Vai miten se menikään ;)

  28. aerosoul sanoo:

    Jes!
    Ens vuonna joku (toivottavasti sinä tahi JM) suomalainen voitoon Jyskässä, niin viimevuotinen lööberin voitto oli vain tilastotappio! MM mestaruus pitkästä aikaan suomeen tänä vuonna!

  29. JAMO sanoo:

    TÄYDELLISTÄ!!! Suhun olen aina luottanut, kun vuoreen. Olet varmasti luotettavin kuski kautta aikojen ja sen lisäksi yksi nopeimmista. Ja mikä parasta vauhtisi vaan paranee kisa kisalta. KIITOS sinulle meidän kaikkien metsissä pätkillä tarpojien puolesta. Olen todella kiitollinen, että juuri sinä olet tämän ajan Suomen ykköstykki. Ei muuta, kun onnea jatkossakin tulevalle monimestarille ja ennätysten rikkojalle. Austraaliassa jatketaan…

  30. Jääkissa sanoo:

    Onnea Mikko! Ja tosiaan sydämestäni toivon, että MM-titteli tulee tänä vuonna sinulle!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>