Kuukausittainen arkisto:kesäkuu 2009

Mestaruudesta taas taistellaan

Kreikan ralli palautti uskoni mestaruustaisteluun. Argentiinan jälkeen oli vaikea uskoa, että pääsisin vielä iskuetäisyydelle. Nyt ollaan ja ohi pyritään. Täysillä. Kreikka nosti minut mukaan mestaruustaisteluun ja palautti minut voittojen tiellä pitkän odotuksen jälkeen. Vaikka mestaruuden voikin saavuttaa ilman ykkössijoja, niin silti voitot ovat henkisesti tärkeitä. Huippu-urheilija elää voitoista. Voitontahtomme on tavallista kovempi ja jos se ei saa tyydytystä, edessä on taatusti jossain vaiheessa turhautuminen. Voin vakuuttaa, että tunne ei ole ollut minullekaan vieras. Täytyy myöntää, että perjantai-iltana hiukan kylmäsi, kun huomasin joutuneeni auramieheksi vain kolmen sekunnin johdon turvin. Olin tutkinut eri kuskien aikoja ja arvelin 20 sekunnin eron Sebastien Loebiin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kreikan MM-ralli, MM-sarja 2009 | 21 kommenttia