Pidetään pronssipelistä kiinni

Risto Dufva kysyi edellisessä blogissa Hannu Aravirralta, miten Leijonat selvisi kotikisojen ryöpytyksestä.

Suomalainen mediahan seuraa kisoja, olivat ne sitten vaikka Timbuktussa. Siellä on tietyt rutiinit kisojen aikana: treenien ja pelien jälkeiset haastattelut, henkilökuvat jne. Pojat kuitenkin suoriutuivat hommastaan kiitettävästi. Myös media ymmärsi urheilun arvon: joukkue tarvitsee rauhan.

Päävalmentaja saa määrällisesti sekä tietenkin tuloksellisesti kovimmat mediapaineet. Voin kuvitella, että myös Mikko Koivu oli kapteenina aika kovilla kaikkien haastattelujen keskellä. Mikko vaatii itseltään ja ympäristöltään todella paljon. Ajoittainen turhautuminen jäällä kertoi siitä, että hommat eivät sujuneet niin kuin olisi pitänyt. Hän olisi halunnut vielä parempaa.

Puolivälierä on vuodesta toiseen iso vedenjakaja. Se voitettiin hienolla tavalla. USA-rökäletappion jälkipyykistä selviytyminen onnistui ihan nappiin. Leijonat ehdottomasti ansaitsi paikkansa neljän joukossa. Välierä ja etenkin pronssiottelu jättivät kuitenkin turnauksesta huonon maun. Pronssiottelun lopputuloksella on hirveä ero. Toinen joukkue poseeraa riemuiten joukkuekuvassa, kun toiset luikkivat yksitellen päät painuksissa pois jäältä.

Päätöserän maalipaikat menivät Suomelle, miettikää nyt, 22-1! Siinä mielessä lopputulos oli kohtuuton, vaikka vanhan sanonnan mukaan tulosta on kunnioitettava. Se vain kuvaa maalinteon ongelmaa, joka meitä on vaivannut jo vuosikymmenet. Se ei vain ole meillä äidinmaidossa. Positiivista on se, että meidän pelin rakenne tuottaa maalipaikkoja.

Minun aikanani voitettiin Naganossa ja Pietarissa pronssia. Ne mitalit muistan edelleenkin! Vieläkin nousee karvat pystyyn, kun ajattelee niitä. En muista Göteborgin neljättä sijaa ollenkaan. Se oli pelillisesti parempi turnaus kuin vaikkapa Pietarissa. Mutta kun jäätiin neljänneksi, jäätiin neljänneksi. Se ei ole mitään.

Mitali on mukana koko loppuelämän.

Pidetään pronssipelistä kiinni MM-kisoissa. Kyllä se näyttää maistuvan voittajille niin hyvin ja olevan häviäjille niin katkera. Merkitystä sillä on.

Haluan vielä toivottaa kaikkien blogistien puolesta hyvää kesää kaikille blogin lukijoille ja kiekon ystäville. On ollut mukava kauden aikana painia muiden asiantuntijoiden antamien kiekkoaiheiden parissa ja saada heiltä näkemyksiä asioista.  Palataan asiaan taas ensi kaudella!

- Ara

 

 

Aihe(et): CANAL+, Jääkiekko, Leijonat, MM-kisat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>