Kapteenin loki: Tähtipäivä 1771.1

{{{(>.<)}}} (o.O) \(^o^)/

Tapasin Marleni. <(^o^^o^)> \(^o^)/ En olisi ikinä uskonut sen tapahtuvan, mutta olen tavannut Marleni. Hän ei ollut Tokimeki Memorial –hahmo. Hän oli todellinen. Hän oli lihaa ja verta. Hänellä oli hymy, joka pystyi sulattamaan voin kuin kuuma vohveli.

Hänellä oli kykyjäkin. Hän oli kuin wikipedia, google ja Jeeves. Hän jopa korjasi minut kun muistin väärin, missä numerossa Kitty Pride matkusti ajassa taaksepäin. Numerossa 141. Minun mielestäni se oli 143 (?.?).

Olen matkustanut kauas kohdatakseni kohtaloni. Kukapa olisi arvannut? On niin harvinaista löytää keskeltä ei-mitään joku, jonka kanssa synkkaa näin. Hän oli minun keitaani.

Nyt hän on kuollut.

Se tapahtui niin nopeasti. Miksi? Miksi hänet tapettiin? Onko tämä jokin testi?
Miksi sankarille pitää aina tapahtua jotain traagista? Aina kun minulle tapahtuu jotain hyvää, se ei koskaan kestä. Kuuluuko sankarina olemisen olla tällaista?
Hänet tapettiin liian samalla tavoin kuin herra Isaac tulevaisuudessa.

Olen miettinyt pitkään. Minulla ei ole 7 lohikäärmekuulaa, jotta voisin kutsua Shenlongin, mutta minulla on oma reset-nappulani. Olen päättänyt palata takaisin eiliseen.

En voi antaa hänen kuolla siten. En mitenkään. Kyllä, saatan riskeerata repeämän syntymisen, mutta jos en voi käyttää voimiani ihmisten pelastamiseen, varsinkaan rakkaimpieni, en ansaitse niitä. En aio vain seistä ja katsella sivusta.
Kieltäydyn olemasta pelkuri. Kieltäydyn olla yrittämättä.

Niinpä olen täällä Burnt Toast –kuppilassa. Laskelmieni mukaan noin päivän menneisyydessä. Aikamatkustukseni näyttäisi toimineen. Charlie on elossa. Vain sillä on merkitystä.

Palaan pian takaisin nykyhetkeen jatkamaan tehtävääni. Pelastan cheerleaderin.
Tapaan herra Isaacin. Pelastan maailman. Antakaa minun kuitenkin olla itsekäs.
Antakaa minun pelastaa Charlie.