Aihearkisto: Sami Jauhojärvi

Harjoitussuunnitelmat jo selvillä

Maailmancup-kausi on jälleen kerran ohi, mutta olo ei ole lähellekään yhtä väsynyt kuin se on monena vuonna cup-sirkuksen jälkeen ollut. Koska tänä vuonna ei ohjelmassa ollut arvokisoja, on talven aikana ollut parikin kisoista vapaata viikonloppua. Se on osaltaan helpottanut sitä, että olo ei ole aivan puhkikulutetun oloinen nyt. Monesti cup-kauden jälkeisessä väsymyksessä en ole ollenkaan jaksanut miettiä tulevan kauden harjoituksia ja painotusalueita ennen huhtikuun loppua. Tällä kaudella tilanne on kuitenkin ollut aivan toisenlainen. Koska vauhti koko talven aikana ei ole ollut läheskään sellaista kuin olisi ajatellut ja toivonut sen olevan, on tullut paljonkin mietittyä tulevaa kesää ja MM-talveen valmistautumista. Yhdessä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Harjoittelu, Sami Jauhojärvi | 4 kommenttia

Via Dolorosa

Oletko ikinä tavannut ihmistä, joka ei pysty muuttamaan valmiiksi tekemäänsä suunnitelmaa? Ei siitäkään huolimatta, että pystyisit perustelemaan hänelle, että asiat voisi tehdä toisin ja jopa paljonkin järkevämmin? Hänelle on olemassa vain ja ainoastaan se vaihtoehto, joka on hänen ohimoihinsa iskostunut! Minä olen tavannut kyseisen kaltaisia henkilöitä aivan riittämiin asti. Henkilöitä, joilta puuttuu uskallus rikkoa kaava, vaikka se ei vahingoittaisi ketään. Henkilöitä, jotka eivät osaa asettua toisen asemaan silläkään hetkellä, kun tällä on hätä! Viimeksi sunnuntaina tapasin tällaisen henkilön, kun matkustimme Szklarska Porebasta takaisin Suomeen. Sillä erotuksella, että hän lopulta ymmärsi ”hätämme”, ja suostui muuttamaan suunnitelmaansa. Meille oli tilattu minibussi Prahan … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Sami Jauhojärvi | 2 kommenttia

Mikä meni pieleen?

Pariviikkoinen Tour de Skin reissu on nyt takana. Takki on aika tyhjä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Jo useamman päivän ajan olen, ja porukallakin olemme miettineet, mikä meni pieleen. Siis miesten osalta. Kaiken piti olla kunnossa kauden päätapahtumaa varten. Tämän vuoden Tour oli raskain kaikista tähänastisista Toureista. Se näkyi hyvin myös todella suuriksi venähtäneinä aikaeroina ennen viimeista päivää. Ne, jotka pärjäsivät Tourilla, olivat hyviä päivästä toiseen, tyylistä ja matkasta riippumatta. Tämä onkin juuri se kysymys, mitä olen paljon viime päivinä miettinyt: mitä minun tulisi harjoittelussani tehdä, jotta saavuttaisin edes likimainkaan samanlaisen tason kuin esim. Cologna ja Northug? Tai mitä minun olisi … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Sami Jauhojärvi, Tour de Ski | 8 kommenttia

Peikko selässä Sloveniaan

Maailmancupissa on minulle kaksi paikkakuntaa, jotka ovat erittäin haastavia hiihtää lähelläkään omaa tasoani: La Clusaz Ranskassa ja Rogla Sloveniassa. La Clusaz’ssa olen hiihtänyt kilpaa useammankin kerran, ja tulos on tosiaan aina ollut alavireinen. Rogla on isännöinyt maailmancupia ennen viime viikonloppua vain kerran aikaisemmin. Siitäkin huolimatta paikasta jäi ensikokemuksen jälkeen ns. peikko selkään pari vuotta sitten, kun huonossa kunnossa kävin keskeyttämässä 30km:n yhteislähtökilpailun siellä. Onneksi tällä kertaa, siis toisella yrittämällä, onnistuin kohtuudella Roglan normaalimatkan kisassa, ja sain karistettua apinan harteilta kyseisen paikkakunnan suhteen. Verrattuna viimekertaiseen Slovenian visiittiin joukkueemme esiintyi edukseen, silloin viidestä miehestä neljä keskeytti, ja ainoa maaliin hiihtänyt jäi pisteistäkin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Sami Jauhojärvi | Jätä kommentti

Jännityksen anatomia

Monesti kisa-aamuna jännityksen kasvaessa tulee olo, että onko minun pakko hiihtää kilpaa tänään. Jännitys on todellakin outo asia, miten mielen kautta koko keho reagoi tuleviin tapahtumiin, ja ennen kaikkea miten itse ei voi täysin vaikuttaa tähän tunnetilaan. Se vain tulee, liiemmin kyselemättä haluanko kokea sitä vai en! Jännittäminen lisää adrenaliinin erittymistä kehoon, joka taas lisää veren virtaamaa, mikä vuorostaan lisää hapen kulkeutumista kudoksiin, eli kyse on melkoisesta ketjureaktiosta. Minulla tämä adrenaliinin lisääntyminen aiheuttaa monesti väsymyksen tunteen, mutta myös aistien terävöitymisen. Ja kun lähdön hetki kisassa koittaa on adrenaliinia jo niin paljon kehossa, että veri suorastaan kohisee suonissa ja kaikki väsymys … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Sami Jauhojärvi | 1 kommentti

Itäblokin alkuperä selvisi

Pikkujoulukausi lähestyy jo uhkaavasti, siksipä mielessäni onkin pyörinyt joululaulun sanat: helinää helskettä, vilinää vilskettä… tällä kertaa ei kuitenkaan pienten tiukujen, vaan pienten, ja isompienkin hiihtäjien. Tuli sitten pari muuttujaa viime maajoukkueleirin jälkeen ja suunnitelmat loppukuun osalta meni hieman uusiksi. Italian korkean paikan leiri vaihtui Vuokatin viimetalven lumien leiriin. Olin viime viikon omalla leirillä hakemassa lumituntumaa Vuokatin maisemissa. Samaan aikaan siellä oli leireilemässä myös B-maajoukkue, jonka kanssa tulikin treenattua pitkälti yhdessä. Varsinkin kovemmissa treeneissä oli apua siitä, että oli sparraajia mukana, välillä enemmän ja toisinaan vähemmän. Leirin pääasiallinen tavoite oli siis saada mahdollisimman paljon hiihtoa lumella, sillä kisakausi alkaa jo ensi … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Sami Jauhojärvi | 1 kommentti

Eläimellistä ruokaseuraa hiihtoleireillä

Takana on nyt viikko maajoukkueen syksyn ensimmäisestä hiihtoleiristä Itävallan Ramsaussa. Täällä on vuosien saatossa tullut asuttua useissa hotelleissa, ja voin sanoa, että EU:n ravintolasäännökset eivät näytä koskevan tätä aluetta. Hauskimpia esimerkkejä tästä on mm. kun kerran hotellin kissa hyppäsi iltapalapöytään ja alkoi lipittää suoraan maljasta iltapalajogurttiamme. Eikä sitä tarjoilijoiden puolesta edes yritetty häätää pois pöydältä! Vieläkin karkeampi tapaus oli kun erään hotellin lemmikkikaritsa, siis lammas, käveli suoraan pihalta keittiöön pienelle välipalalle. Ei taitaisi onnistua Suomessa? Tänä kesänä en ole ollut suksien päällä lähellekään niin paljoa kuin edellisinä kesinä ja alkusyksyinä. Kesäkuun Sognefjellin hiihtoleirin aikaan olin urheilijaedustajana Kansainvälisen Hiihtoliiton kokouksessa Sloveniassa, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Sami Jauhojärvi | Jätä kommentti