Aihearkisto: Matti Heikkinen

Tuttu tunne

Helmikuu on aluillaan ja kaamos on vaihtumaisillaan kevään auringoksi. Allekirjoittaneen kropassa on myös havaittavissa epätasapainon merkkejä, jotka ovat ilmaantuneet kilpahiihdon tammi-helmikuun vaihteessa. Tour de Skin aiheuttama rasitus ja siitä seurannut väsymys on yleinen riesa vielä viikkoja edellä mainitun kisarupeaman jälkeen. Tuo ”nuutunut” olo on käynyt jo liiankin tutuksi viimeisen neljän kilpailukauden aikana. Väsymystä on turha valittaa, sillä valittamalla ei tietääkseni ole kukaan ole koskaan lopulta saavuttanut mitään. On siis syytä miettiä ja ryhtyä toimenpiteisiin. Keuruun SM-hiihtojen edetessä en huomannut Ritun viime blogissa mainitsemaa syttymistä, päinvastoin kroppani sammui entisestään. Päätimme yhdessä valmentajani Toni Roposen kanssa jättää Keuruun pariviestin ja Rybinskin maailmancup-kisat … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Matti Heikkinen, Tour de Ski | Jätä kommentti

Tour de Ski -ennakko

Joulukuun 29. päivä alkaa urani neljäs Tour de Ski. Tour tiivistettynä: 11 päivää, 9 kilpailua sekä vapaalla että perinteisellä hiihtotavalla. Prologeja, takaa-ajoja, sprinttejä, skiathlon ja väliin yksi viiden kilometrin mittainen väliaikalähtökilpailu. Tätä blogia kirjoittaessani istun bussissa Slovenian moottoritiellä, jossakin sateisen Ljubljanan ja Roglan välissä. Matkan edetessä olen samalla kysellyt joukkuetovereiltani, mitä Tourin ohjelma tänä vuonna pitää sisällään. En ole vielä tarkemmin perehtynyt Tourin ohjelmaan ja sääntökirja on syytä tutkia huolellisesti läpi ennen kisarupeaman alkamista. Tour ja taktiikka ovat läheisesti synonyymejä toisilleen. Alkukausi on omalta kohdaltani pitänyt sisällään tuttua nousujohteisuutta, hieman epäonnea ja kosolti lumettomuutta. Tälläkin hetkellä katsoessani bussin ikkunasta ulos, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Matti Heikkinen | 2 kommenttia

Korkeanpaikanharjoittelua

Takana alkaa olla kaksi viikkoa harjoittelua Italian Val Senaleksessa. Leirin loppuun kasautuva väsymys ja allekirjoittaneen kokemukset uudessa reenipaikassa antavat aiheen tälle blogille. Korkeanpaikanharjoittelu on sisältynyt harjoitusohjelmaani vuodesta 2002 lähtien. Vuosina 2002-2008 harjoittelu ”korkealla” tapahtui pääosin Itävallan Ramsaussa, joka on suomalaisittain tuttu harjoittelupaikka jo Juha Miedon ajoilta alkaen. Viimeisen kolmen vuoden aikana korkeanpaikanharjoittelua on lisätty hallitusti, muun muassa elokuun St.Moritzin leirin myötä. Vaikka kokemusta ”korkealla” reenaamisesta on kertynyt jo runsaasti, noin 60 vrk/kausi, täytyy silti todeta Val Senaleksen leirin olleen ehdottomasti rankin kuormitusjakso oman hiihtourani aikana. Senaleksessa asutaan noin 2 100 metrin korkeudessa ja hiihdetään aamupäivisin yli 3 000 metrin korkeudessa. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Matti Heikkinen | Jätä kommentti

Liikenteessä

Syksy alkaa pikkuhiljaa kääntyä talveksi ja on hyvä hieman kerrata kesän ja syksyn saldoa reeneistä muun liikenteen seassa. Toukokuusta alkavan harjoituskauden aikana vietän lukuisia tunteja ja kilometrejä maanteillä rullasuksilla, juosten ja pyöräillen. Tuona aikana tulee säännöllisesti vastaan kaiken kirjavaa autoilijaa ja kanssaliikkujaa. Viimeisin jopa tragikoomisia piirteitä sisältänyt tapahtuma lipui peesiini lokakuun alussa ollessani harjoittelemassa Jyväskylässä tutulla rullahiihtoreitillä. Olin vapaan hiihtotavan rullareenini loppuvaiheessa, kun vastaani tuli toinen rullahiihtäjä. Hiihdin tien oikeaa laitaa ja kollega tuli vastaan samaa kaistaa pitkin. Lisäksi vasemmalla kaistalla vastaan ajoi kuorma-auto ja perääni lipui pieni, italialaista alkuperää oleva henkilöauto. Lipuminen tosin muuttui pikaisesti torven soitoksi, kun allekirjoittanut, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa, Matti Heikkinen | 5 kommenttia

Kolme muutosta kauteen: Yksi lepopäivä vähemmän ja uusi “henkireikä”

6+1, Salomon, ja MTV3. Nuo kolme asiaa ovat uudistuksia, jotka tuovat uusia mahdollisuuksia matkalla kohti tulevan kauden koitoksia ja pidemmällä tähtäimellä kohti Sotshin 2014 olympialaisia. 6+1 on kotiharjoittelun viikkorytmitys, eli kuusi päivää reeniä ja yksi lepopäivä. Neljän viime harjoituskauden ajan olen noudattanut kotiharjoittelussa 5+2 rytmiä. Rytmin muuttamisella haemme yhdessä valmentajani Toni Roposen kanssa entistä parempaa kuormituksen sietokykyä sekä harjoitus- että kilpailukauden aikana. Salomon on yhteistyökumppanini suksien ja monojen osalta. Välinetoimittajan vaihdokset ovat aina pitkän harkinnan tuloksia, koska uuden suksikaluston kehittäminen on pitkäjänteistä työtä. Salomonin henkilökunnan urheilijakeskeinen asenne ja toimintatapa vakuuttivat allekirjoittaneen merkin potentiaalista ja tämän vuoksi halusin aloittaa pitkäjänteisen yhteistyön … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Matti Heikkinen | 2 kommenttia