Aihearkisto: Aino-Kaisa Saarinen

Loppusuoralla

Kausi alkaa olla loppusuoralla mutta niin on minun rakennusprojektinikin. Kun viime kesänä aloitin taloni rakennuttamisen, tuntui, että seuraavaan kesään on aikaa hurjasti. Hommasimme hyvät ja luotettavat timpurit sekä aivan mahtavat sisustus- ja pihasuunnittelijat. Kaikki asiat ovat sujuneet raksalla hyvin, ja talo on valmistumassa aikataulussaan. Olen saanut keskittyä urheiluun rakentamisen puolesta hyvin. Toki välillä kauden aikana on joutunut pohtimaan jotakin vaihtoehtoa mutta pääpiirteittäin olen saanut olla rakentamiselta rauhassa. Kiitos tästä kuuluu loistavalle työporukalle, avopuolisolleni Tomille ja siskolleni Maijalle. Joululahjatoiveeni oli talkootyötä. Vanhempani, appivanhempani sekä Tomin veljen perhe ovat aina rientäneet apuun oli sitten kyse siivouksesta tai lumitöistä. Itse en ole juurikaan … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aino-Kaisa Saarinen | 2 kommenttia

Eikö Sveitsi ole tunnettu laadukkaista kelloistaan?

Kauden päätavoitteesta Tour de skistä on nyt reilu viikko. Omalta osaltani en ollut täysin tyytyväinen suoritukseeni. Tourin kaltaisessa kilpailussa tulisi jokaisessa osakilpailussa onnistua hyvin, mutta minulle sattui muutama huonompi kilpailu. Oli kuitenkin mukavaa pystyä nousujohteisesti saamaan hyvät suoritukset kahteen viimeiseen kilpailuun. Loppunousu yhdeksännen kilpailun päätteeksi on henkisesti ja fyysisesti rankka kokemus. Pienen lisäekstran henkiseen puoleen minulle heitti ensin Swiss Timing ja kisan perään Jury. Jostain uskomattomasta syystä Swiss Timingin kellot olivat sekaisin lähdössä ja juuri minun kohdallani tietenkin epäonnisen Tourin kruununa. Tämän vuoksi lähdin kellon osoittamalla hetkellä, mutta kilpailun kannalta 14 sekuntia liian aikaisin. Rankan nousun päällä TD haki minut … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aino-Kaisa Saarinen, Tour de Ski | 4 kommenttia

Joululahjatoive

Kauden ensimmäinen osa alkaa kohta olla takana päin. Ainoastaan Roglan ensi viikonlopun kisat ovat edessä ennen joulutaukoa. Kisat eivät ole menneet ihan suunnitelmien mukaan. Ensimmäisissä kisoissa vaivasi kunnon jumi, jolloin lihakset vaan keräävät maitohappoa, eikä se poistu elimistöstä normaalisti. Tällöin herkkyys ja rentous katoaa hiihtämisestä. Seuraavana viikonloppuna Rukalla iski vatsatauti. Nyt olen ollut kaksi viikkoa leirillä ja kisoissa Davosissa. Kun saavuimme tänne 30.11., näky oli tämän talven mukainen eli lunta ei ollut kuin 2km ladulla. Sitä pätkää sitten hiihdettiin viikko, kunnes alkoi sataa lunta. Lumisade on niin kaunista katseltavaa, varsinkin silloin kun sitä on toivonut puolitoista kuukautta. Voisi sanoa, että … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aino-Kaisa Saarinen | 1 kommentti

Lohduton näky

Matkustaessani Kittilästä Muonioon lumileirille, näky oli lohduton. Koskaan aiemmin, ei edes huonoina lumitalvina, ole ollut yhtä paljasta tähän aikaan vuodesta. Tästä huolimatta Olostunturin olosuhteet olivat parhaat saatavilla olevat ja yllättivät positiivisesti. Perille päästyäni ensimmäisen 24 tunnin aikana tuli nukuttua yöunet, hiihdettyä reilut 7 tuntia ja syötyä. Toinen huoltomiehistäni Reino ’Reiska’ Holck asuu Muoniossa, ja menin leirillä pitkästä aikaa häntä tapaamaan. Oli kyllä niin reiskamaiset jutut, että en ihmettele, miksi Kekkonen viihtyi niin hyvin aikanaan hiihtoreissuilla Kilpisjärvellä. Reiskahan toimi aikoinaan rajavartijana ja Kekkosen voitelijana hiihtoreissuilla. Sen verran olen Reiskalta kuullut, että suksen piti toimia, lipsumiseen ei ollut varaa. Niin kuin ei … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aino-Kaisa Saarinen | 3 kommenttia

Kauden tärkein leiri

Terveisiä loistavista olosuhteista Italian Val Senaleksesta! Edellinen maajoukkueleiri jäätiköllä Itävallan Ramsaussa ei osaltani sujunut hyvin sairastelujen vuoksi. Ramsaussa lisäksi lumiolosuhteet olivat kehnohkot eli toisaalta, siellä ei olisi niin laadukkaita treenejä voinutkaan tehdä. Kotiuduttuani tein hyvän kovan treenijakson. Mukaan mahtui jopa rullahiihtoa pakkaskelissä. Jaksoon sisältyi kolme kovaa tehotreeniä, joissa henkilökohtainen valmentajanikin oli mukana. Sama hyvä vire on jatkunut nyt täällä Italiassa. Asumme 2000 metrin korkeudessa ja hiihdämme 3000 metrissä. Paikka on kohtalaisen karu. Tie päättyy kolmen hotellin rykelmään ja muuta täällä ei hissiaseman lisäksi ole. Ensimmäiset muistot tästä paikasta minulla on tasan 10 vuoden takaa, jolloin olin ensimmäistä vuotta A-maajoukkueessa. Sorruin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aino-Kaisa Saarinen | 1 kommentti

Erikoinen kuikuilija parvekkeen alla – tunnusti lopulta asiansa

Aina on yhtä hoppu leirien välillä. Sitä kun harjoitusten ohella yrittää hoitaa kotihommat ja yhteistyökuviot, niin leirien välit tuntuvat menevän nopeasti. Vasta tulimme St. Moritzista ja nyt on jo vuorossa Ramsaun perinteinen syyskuun jäätikköleiri. Saapa nähdä, pääsemmekö oikeasti lumella hiihtämäänkään, sillä viime viikolla jäätikkö on ollut suljettuna huonon lumitilanteen vuoksi. Nyt lunta on kuitenkin tiedossa aina 1 000 metrin korkeuteen asti, eli majapaikallemmekin asti. Huonoimmillaan tämä voi tosin tarkoittaa sitä, että ylhäällä ei ole tarpeeksi lunta peittämään railoja, mutta alhaalla on liikaa lunta, joka puolestaan estää rullahiihdon. No, toivotaan parasta. Viimeksi pari vuotta sitten oli vastaavanlaiset olot, ja tuolloin muutama … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aino-Kaisa Saarinen | 1 kommentti