Helmikuu on aluillaan ja kaamos on vaihtumaisillaan kevään auringoksi. Allekirjoittaneen kropassa on myös havaittavissa epätasapainon merkkejä, jotka ovat ilmaantuneet kilpahiihdon tammi-helmikuun vaihteessa. Tour de Skin aiheuttama rasitus ja siitä seurannut väsymys on yleinen riesa vielä viikkoja edellä mainitun kisarupeaman jälkeen. Tuo ”nuutunut” olo on käynyt jo liiankin tutuksi viimeisen neljän kilpailukauden aikana.
Väsymystä on turha valittaa, sillä valittamalla ei tietääkseni ole kukaan ole koskaan lopulta saavuttanut mitään. On siis syytä miettiä ja ryhtyä toimenpiteisiin. Keuruun SM-hiihtojen edetessä en huomannut Ritun viime blogissa mainitsemaa syttymistä, päinvastoin kroppani sammui entisestään. Päätimme yhdessä valmentajani Toni Roposen kanssa jättää Keuruun pariviestin ja Rybinskin maailmancup-kisat hiihtämättä. Lisäksi pidin reilusti lepopäiviä Keuruun kisaviikonlopun jälkeen. Lepojakso sattuikin sopivaan saumaan, sillä Jyväskylässä pakkaslukemat olivat kyseisellä viikolla koko ajan 20-33 asteen välissä. Peurungan kylpylä oli paras paikka elvyttää nuutunutta oloa, vitilumella suksilla narskuttelemisen sijaan.
Tuleville kilpailukausille on tänä keväänä syytä miettiä uudenlaista strategiaa, jolla kilpailukaudesta saataisiin tasapainoisempi. On muutamia hiihtäjiä, jotka pystyvät olemaan hyvässä kunnossa koko kauden ajan. Mutta tuon muutaman suorittajan ohella on paljon enemmän niitä urheilijoita, jotka ailahtelevat paljon kisakauden (marras-maaliskuu) aikana. Erityisesti Tourin jälkeen kuulee usean urheilijan sairastelevan ja kärsivän alipalautumisesta. Yksilöurheilussa on kuitenkin aina lopulta keskityttävä omaan tekemiseen, niin myös kilpailukauden suunnittelun osalta. Omalla kohdallani uskon, että on jatkossa parempi hiihtää hieman valikoidummin kisoja. Laatu korvaa määrän.
Ensi viikonlopun Nove Meston maailmancupin jälkeen suuntaan suoraan omalle korkeanpaikan leirille Italian Seiseralmiin. Tuo leiri on osa valmistautumista sekä loppukauden kisoihin että tulevien vuosien arvokisoihin. Alppien auringonsäde lämmittää helmikuussa kotimaan aurinkoa tehokkaammin.
Loppuun vielä ripaus sarkasmia tuttuun tunteeseen liittyen. Suomalaisia hiihtäjiä, erityisesti allekirjoittanutta, on nähty tänä talvena ladulla enemmän kyljellään kuin pystyssä, hieman karrikoidusti ilmaisten. No, eipä kaatuilu ole viime aikoina jäänyt pelkästään urheilijoiden yksinoikeudeksi. Kadulla tai pihalla kaatumisia voi ehkäistä tehokkaasti laittamalla jalkaan nastakengät ”nappaskenkien” sijaan. Sen sijaan suksilla kaatumisiin tarvitsee oikeanlaisten välineiden lisäksi malttia ja taitoa. Välineitä saa asiantuntevista urheiluvälineliikkeistä ja taitoa saa lisää hiihtokoulusta. Malttia taitaa saada vain kaatumalla riittävän monta kertaa. Sainkin Keuruun SM-kisojen jälkeen ehdotuksen Vantaan Hiihtoseuran pitkänlinjan hiihtoaktiivilta: ”Pitäisiköhän sinunkin tulla hiihtokouluun…” Hyvä ehdotus. Jos kaatumiset eivät ala loppua, on aika palata sinne mistä kaikki omallakin hiihtourallani on saanut alkunsa: hiihtokouluun. Suosittelen hiihtoseurojen järjestämiä hiihtokouluja kaikille hiihdon ystäville.
Hymyssä suin kevättä kohti,
Matti
