Arvokisoihin oleellisena osana itse kisojen lisäksi kuuluvat totta kai urheilijoiden haastattelut. Mediaa on aina runsaasti paikalla, ja lähes kaikista mahdollisista urheilijoiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä pyritään ottamaan selvää ja informoimaan koti-Suomeen oman kanavan kautta tiedonjanoista lukijaa, näkijää ja kuulijaa. Lajiryhmät järjestävät omat tiedotustilaisuutensa, joihin median edustajat kutsutaan, ja joissa he saavat esittää omat kysymyksensä urheilijoille. Tällä järjestelyllä pyritään varmistamaan urheilijoille mahdollisimman häiriötön keskittyminen olennaiseen eli kilpailuun.
Tiedotustilaisuudessa lajiryhmän mediavastaava yleensä kysyy nättiin riviin, hyvin näytille asetetuilta urheilijoilta muutamia yleispäteviä kysymyksiä, joilla ”murretaan jää” ja joiden tarkoitus on taustoittaa urheilijan sen hetkistä tilaa. Tämän jälkeen on toimittajien vuoro. Heille annetaan mahdollisuus esittää omat kysymyksensä. Mitä tässä tilanteessa yleensä tapahtuu? Vain muutama yksittäinen toimittaja uskaltaa julkisesti esittää jonkun yhtä yleispätevän kysymyksen kuin tiedottaja on jo aiemmin kysynyt. Kukaan ei uskalla paljastaa omaa, tärkeintä kysymystään muiden toimittajien kuullen, sillä nehän voivat varastaa koko juttuaiheen… Koska lisää kysymyksiä ei tule, annetaan urheilijat vapaaseen metsästykseen, ja toimittajat esittävät urheilijoille haastattelupyynnöt. Televisiolla ja radiolla on etuajo-oikeus ja ne valitsevat päältä omansa, jonka jälkeen printtimedia saa urheilijat haastateltavakseen. Pressitilan jokaiseen nurkkaan ja sokkeloon on linnoittautunut joku toimittaja esittämään sitä omaa tärkeintä kysymystään urheilijalle. Tilaisuus kestää sovitun ajan, jonka jälkeen urheilijat vetäytyvät jälleen omiin puuhiinsa ja media lähtee työstämään juttujaan. Suomalaisia urheilutoimittajia pitää kiittää siitä, että he oikeasti antavat urheilijoille rauhan ja kunnioittavat urheilijoiden yksityisyyttä kisoihin valmistauduttaessa. He ammattilaisina noudattavat mediapelin kirjoittamattomia herrasmiessääntöjä.
Ennen kisaa urheilija tosiaan taustoittaa omaa valmistautumistaan kauden päätapahtumaan. Hän antaa median kautta penkkiurheilijoille ennakko-odotukset ja -asenteen, miten suhtautua tulevaan suoritukseen. Suomalaiseen mediaesiintymisen kulttuuriin oleellisena osana kuuluu kommentti: ”lähden tekemään parhaani”. Eiköhän tuo asia ole aika ilmeinen ilman sen sanomistakin? Harva lähtee tahallaan tekemään huonoa suoritusta kauden päätapahtumaan, johon on päässyt harvojen valittujen joukkoon edustamaan maataan. Kyseinen klisee nyt kuitenkin kuuluu sanoa medialle. Ennen kisaa suurimmalla osalla haastatelluista urheilijoista valmistautuminen on sujunut hyvin, harjoituskausi on ollut parempi kuin edelliset, jne. Toki pieniä vastoinkäymisiä, jotka kuuluvat asiaan, on ollut, mutta niiden ei pitäisi estää menestymistä. Mitä muutakaan urheilija voi sanoa? Kaiken pitää olla hyvin, ja kilpailua odottaa motivoituneena ja innolla. Tämänhän suuri yleisö, sponsorit ja taustahenkilöt haluavat kuulla. Tulosta on tulossa, urheilijan tasoon nähden parasta sellaista!
Kaikki urheilijat toimivat parhaan tietämyksensä ja kokemuksensa mukaan valmistautuessaan kauden päätapahtumaan. Heidän on luotettava siihen, että valittu linja johtaa parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Mitäpä jos valmistautuminen ei olekaan toiminut suunnitellusti? Urheilija on valittu edustamaan maataan, ja hän kertookin ennen kisaa, että odotukset eivät ole korkealla, ja lähtee vain tekemään sitä parastaan. Sehän tarkoittaa sitä, että kyseinen henkilö ilmoittaa jo tuolloin epäonnistuneensa? Onko hän jopa sisimmässään luovuttanut?
Luovuttanut urheilija ei varmasti ole, silloinhan hän ei lähtisi matkaan ollenkaan. Hän olisi tuolloin pakkaamassa laukkuaan kohti kotimatkaa. Epäonnistunut hän voi olla, mutta sen analyysin paikka ei välttämättä ole kuitenkaan median edessä. Huippu-urheilija on yleensä äärioptimisti. Hän ajattelee, että tilanne saattaa kääntyä vielä parhain päin, ja epäonnistujasta saattaakin tulla onnistuja. Kuitenkin hän on median kautta pohjustanut kansaa siitä, että saattaa epäonnistua. Onko tämä suuren yleisön mielestä motivoituneen urheilijan käytöstä? Kyseinen kommentointihan on suorastaan tuomittavaa, lähteä nyt epäonnistumaan arvokisoihin! Se ei tosiaankaan ole ollut urheilijan tavoitteena kauteen lähtiessä, epäonnistuminen kilpailussa, johon on harjoiteltu kuukausia, jopa vuosia. Pitäisikö urheilijan tässä tilanteessa vähän silottaa kommenttejaan ja valehdella yleisölle lähes kaiken olevan kunnossa? Ja selitellä vasta kisan jälkeen mikä on mennyt pieleen. Kaikki eivät valitettavasti voi voittaa, vaikka kuinka tekevät parhaansa.
Suorituksen jälkeen urheilija kävelee kisa-alueella median eteen ns. mixed-zonelle. Yhä haltioituneena tai pettyneenä suoritukseensa, adrenaliinia tai endorfiinia veressään, edelleen hengästyneelle suorittajalle tungetaan mikki suuhun ja odotetaan selvitystä suorituksesta. Ei ihme, että urheilija ei aina tässä tilanteessa, varsinkaan petyttyään suoritukseensa, pysty pukemaan tuntojaan provosoitumattomaan muotoon. Nämä purkaukset antavat medialle hyvin myyviä artikkeleita. Selitykset muistetaan yleensä huomattavasti paljon paremmin kuin tuhkimotarinat onnistumisista. Kaikesta huolimatta ne herättävät tunteita ja keskustelua penkkiurheilijoiden keskuudessa. Urheilijan suoritus arvotetaan ennakko-odotusten perusteella onnistuneeksi tai epäonnistuneeksi. Kuitenkin vain urheilija itse tuntee ja tietää täysin, onko kaikkiin lähtökohtiin nähden onnistunut hyvin vai huonosti, eikä tämä läheskään aina välity median kautta yleisölle. Kokenut urheilija saattaa osata ”pelata” mediapeliä poliitikon tavoin, ja vastata kysymyksiin kuten yleisö odottaa hänen vastaavan, olevan herättämättä liian suuria tunteita.
Loppuviikon aikana on vielä luvassa paljon tunteita herättäviä hetkiä, ja toivottavasti erittäin vähän selittelyä! Nauttikaa kotisohvilla MM-kisojen suomasta jännityksestä.
Musti
