Maailmancup-kausi on jälleen kerran ohi, mutta olo ei ole lähellekään yhtä väsynyt kuin se on monena vuonna cup-sirkuksen jälkeen ollut. Koska tänä vuonna ei ohjelmassa ollut arvokisoja, on talven aikana ollut parikin kisoista vapaata viikonloppua. Se on osaltaan helpottanut sitä, että olo ei ole aivan puhkikulutetun oloinen nyt.
Monesti cup-kauden jälkeisessä väsymyksessä en ole ollenkaan jaksanut miettiä tulevan kauden harjoituksia ja painotusalueita ennen huhtikuun loppua. Tällä kaudella tilanne on kuitenkin ollut aivan toisenlainen. Koska vauhti koko talven aikana ei ole ollut läheskään sellaista kuin olisi ajatellut ja toivonut sen olevan, on tullut paljonkin mietittyä tulevaa kesää ja MM-talveen valmistautumista. Yhdessä valmentajani Reijo Jylhän kanssa olemme myös käyneet harjoitteluasioita läpi, ja miettineet miten harjoittelemalla lähden tavoittelemaan mitaleita tulevista arvokisoista.
On hyvä, että urheilijalla on muutamia ulkopuolisia henkilöitä, jotka saattavat nähdä metsän puilta, ihmisiä jotka katsovat tekemisiä eri perspektiivistä kuin urheilija itse! Olen myös kontaktieni kautta ottanut selvää mm. norjalaisten ja Dario Colognan harjoittelumetodeista. En niinkään sen vuoksi, että aikoisin muuttaa harjoitteluani radikaalisti, vaan selvittääkseni tekevätkö he jotakin täysin erilaista kuin me suomalaiset! Mielessäni on jo selvänä lähes koko harjoittelukauden raakasuunnitelma. Siihen pitää vielä sovittaa maajoukkueen leiritysohjelma. Motivaatio lähteä tekemään asioita on korkeammalla kuin aikoihin, sillä näyttämisen halua siitä mihin tiedän pystyväni, on paljon!
Jokaikinen kevät talven yli jatkuneen hotellien kiertämisen jälkeen ottaa oman aikansa tottua taas ”normaaliin” kotielämään. Muutos aiheuttaa aina pientä stressiä, joka saattaa ilmetä kotioloissa jopa lievänä turhautumisena kun ylimääräistä energiaa pitäisi päästä purkamaan johonkin. Syksyn ja talven ajan vallinnut elämän perusrytmi rikkoontuu, kun esimerkiksi laukkua ei tarvikaan purkaa pikavauhtia pyykkikoneeseen ja pakata uudestaan parin päivän päästä alkavaa seuraavaa reissua varten. Onneksi tähän turhautumisen syrjäyttämiseen on yleensä valmiina jonkinasteinen tehtävälista, mitä talven aikana on jäänyt tekemättä.
Esimerkiksi viime viikolla, kun en ollut mukana maailmancupin finaaleissa, sain yhden jo syksyllä kesken jääneen projektin valmiiksi: hioin erään vanhan pöydän vanhasta maalista puhtaaksi ehostamista varten. Kyseisen pöytäprojektin olen aloittanut jo syyskuun alussa, mutta erinäisten hiihto- ja muiden kiireiden takia työ on niin sanotusti ollut telakalla tähän asti. Hiomisen lisäksi sain myös petsattua kyseisen pöydän, pariinkiin otteeseen. Aikaa se ei loppujen lopuksi hirveästi vienyt, mutta aloittaminen oli taas se hankalin vaihe. Talven aikana keskittyminen hiihdon ulkopuolisiin asioihin on melko lailla toissijaisessa asemassa, siksi nämä pienetkin asiat tahtovat jäädä roikkumaan.
Musti
Tiukan navigaattorin tutkimisen ja parin puhelun jälkeen kuski teki uukkarit, ja matka jatkui. Ja Suomessahan tässä ollaan, aivan aikataulun mukaisesti! Jos kaikki tiet vievätkin Roomaan, niin Prahan kautta ne eivät ainakaan kulje 
