Olette kuluneen vaalikampanjoinnin aikana korostaneet useaan otteeseen huoltanne lasten ja nuorten syrjäytymisen johdosta. Ongelma on tosi. Tämä on suomalainen ongelma, joka voidaan ratkaista vain suomalaisella teolla.

Vaalikamppailun toisella kierroksella syntyy yleensä jakolinja ehdokkaiden välille. Kuuntelimme tarkkaan puheenvuorojanne, olitte useimmista asia- ja arvokysymyksistä samaa mieltä. Uskotte parempaan Suomeen ja vastuunkantoon. Yhdessä ja erikseen mutta ennenkaikkea yhdessä.

Voi ajatella, että näissä vaaleissa jokin kansallinen jakolinja syntyikin teidän ympärillenne. Toisella kierroksella saitte 100% hyväksytyistä äänistä, mutta moni ei äänestänyt lainkaan. Moni kokee ehkä aiheestakin, että ei saa tai saanut ääntään kuuluviin.

Nämä vaalit olivat historialliset. Kumpikaan teistä ei rakentanut viestiään vastakkainasettelun tai viholliskuvan varaan. Siksi moni perinteinen jakolinja murtui tai kaatui.

Nyt voi käynnistyä ”kolmas kierros”. Kolmas kierros on nimi toimelle, jossa suomalaiset kutsutaan takaisin samaan ja yhteiseen veneeseen. Tartutaan yhdessä airoihin, tartutaan ensin vastuuseen ja kysellään vapauksien ja etujen perään joskus myöhemmin.

Arvoisa Sauli Niinistö.

Teidät asetetaan Suomen Tasavallan Presidentiksi maaliskuun alussa. Olette kertoneet, että asetatte presidenttinä korkean tason valtuuskunnan ratkomaan syrjäytymisongelmaa.

Saanemme esittää avoimen idean: voisiko tuon valtuuskunnan puheenjohtajaksi kutsua Pekka Haaviston? Voisiko  valtuuskunnan ohjausryhmään kutsua kaikki presidentin vaalin ensimmäisen kierroksen ehdokkaat? Voisiko tämä malli toimia esimerkkinä kutsusta yhteiseen veneeseen?

Valtuuskunnan ytimeen, sen työryhmään, löytyy varmasti syrjäytymisen syiden ja seurausten tuntijoita sekä korkealta että matalalta tasolta. Yhdessä ja erikseen.

Hyvät Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto. Kiitämme teitä Suomen historian tasokkaimmasta vaalikampanjoinnista.

- Marko Kulmala ja Jussi Lähde

Nyt käydyt presidentinvaalit voi kiteyttää seuraavaan pieneen keskusteluun kaksi viikkoa sitten Tavastialla haastatellessani Pekka Haavistoa.

- Miltä tuntuu kilpailla Sauli Niinistöä vastaan?

- En kilpaile häntä vastaan, kilpailen hänen kanssaan.

Sauli Niinistö ilmaisi saman asian kuusi vuotta sitten väittämällä vaalimainoksessaan, että ”vastakkainasettelun aika on ohi”. Kuinka monta kuuden vuoden takaista vaalislogania muuten muistatte?

Näiden vaalien myötä moni asia suomalaisessa politiikassa muuttuu, moni muutos on vasta nupullaan. Itse pidän tärkeimpänä kronikoihin kirjoitettavana havaintona sitä, että toisen kierroksen ehdokkaat menestyivät tekemällä kampanjan, joka ei rakentunut viholliskuvan varaan. Politiikan retoriikassa viholliskuva on aina ollut tärkeä, presidenttiehdokkaat on esitetty Batmaneina, jotka pitävän jonkin sisäisen uhan kurissa. Näissä vaaleissa pelko ei enää myynyt.

Valitettavasti viholliskuvan tarve istuu meissä syvässä. Kirjoitin viikko sitten, että ”ehdokkailla ei ole muuta pelättävää kuin kannattajansa”. Vaalipäivä on minulle pyhä asia. Olen saanut elämässäni kulkea maissa, joissa vaalit ovat valetta ja sorto totta. Toivon, että jokainen meistä ymmärtää viime vuorokauden taitteen olleen se hetki, jolloin vastakkainasettelun aika on ohi. Kansa puhuu ja pulina vaikenee. Muu olisi vaalirauhan häirintää.

Älkää loatko omaa ehdokastanne ja kymmeniätuhansia kampanjoiden eteen työtä tehneitä ihmisiä jatkamalla kampanjointia, sillä sen aika on ohi. Loatkaa itsenne jollain muulla tavalla, jos siltä tuntuu -- jättäkää tyylikkäästi kampanjoineet ehdokkaat rauhaan.

Pääministeri Jyrki Kataisen eritysiavustaja Juho Romakkaniemi kirjoitti eilen lauantaina luonteelleen ominaisen sivistyneen ja tyylikkään herrasmiespostauksen: ”Mitä hyvää sanottavaa sinulla on ehdokkaasta, joka ei saa ääntäsi huomenna?”.

Juho, kohotan yöviskin kunniaksesi, sillä juuri tuollaista kunniallisuutta ihailen.

Olen kiertänyt viimeisen kymmenen kuukauden ajan 187 vaaleihin liittyvää tilaisuutta. Muutama blogi tulee vielä kirjoitettua, tänään sunnuntaina vietän iltaa Ilkka Jokisen kanssa Radio Novalla kello 18 -- 20 vaalien tulosta aanaillen ja kommentoiden.
Huomenna maanantaina olen lupautunut MTV3:n Huomenta Suomen vieraaksi. Sen jälkeen alkaakin uusi mielenkiintoinen näihin vaaleihin liittyvä projekti, mutta siitä lisää maanantaina.

Sain tänään seurata toisen vaalikampanjan viimeisiä tilaisuuksia. Näin, miten pitkään puurtaneet kampanjatyöntekijät katselivat ympärilleen vedet silmillä ja poskilla. Sitten takit vedettiin viimeisen kerran niskaan ja kohta sali oli tyhjä. Kampanjat päättyivät, mutta niiden sielu jäi henkiin.

Näiden vaalien suurin voittaja on kansanvalta. Pelottelun aika on ohi.

Poliisia tapahtuman aikana avustanut krimonologi nimesi ilmiön Tukholma-syndroomaksi. Tänään 2.2.2012 esitetty presidentinvaalien toisen kierroksen viimeinen televisiotentti (YLE TV1) oli mainio osoitus siitä, miten Tukholma-syndrooma toimii myös politiikassa. Jos keskusteluja olisi jatkettu vielä viikko ei yhtään eroavaisuutta olisi jäänyt jäljelle.

Kiinalaiset ovat eri hyviä keksimään filosofisia latteuksia, jotka teekupin yllä lausuttuina kuullostavat henkeviltä. ”Samalle huipulle voi kiivetä kahta eri rinnettä”. Juuri näin kävi täänä iltana Pekka Haavistolle ja Sauli Niinistölle, sumun hälvettyä he huomasivat seisovansa saman vaaran huipulla, yhtaikaa ja huojentuneina.

Meillä ei ole mitään syytä olla pettyneitä, päinvastoin. Olemme saaneet niinistöläisemmän Haaviston ja haavistolaisemman Niinistön. Uskon tämän sopivan varsin laajoille kansanryhmille, änkyrät poislukien.

Mitä tenteistä sitten jäi jäljelle?

Kaksi erinomaista keskustelijaa, jotka osaavat sekä vastata kysymyksiin tai olla vastaamatta, mutta aina tyylillä. Tärkeä ominaisuus mistä herrat sitten aikoinaan löytävätkin toisensa.

Ensimmäisellä kierroksella Pekka Haavisto oli keskustelijoista paras ja Sauli Niinistö pitkästynein. Haaviston menestyksellä oli mielenkiintoinen resepti, hän oli vähiten äänessä ja loi vaikutelman siitä, että hänellä olisi paljon enemmänkin sanottavaa.

Ennen tätä vaalia vain viidellä suomalaisella oli kokemusta siitä, millaista on olla vaalien toisella kierroksella ehdokkaana ja televisiokeskustelijana. Esko Aho, presidentti Martti Ahtisaari, tasavallan presidentti Tarja Halonen, Elisabeth Rehn ja Sauli Niinistö tiesivät. Sauli Niinistö tiesi ja hän tiesi tuon kokemuksen olevan niin merkittävä etu, ettei oikein ensimmäisellä kierroksella viitsinyt vaivautua mittelöön.

Tänään tuohon politiikan Stanley Cup -finalistien joukkoon liittyi yksi uusi nimi, Pekka Haavisto. Moni Haaviston kannattaja toivoo, että Haavisto olisi ollut toisen kierroksen ensimmäisessä tentissä yhtä hyvä kuin viimeisissä. Toive on turha, kokemus näet syntyy vain kokemalla. Kuuden vuoden kuluttua Haavistolla on jotain sellaista, jota muilla haastajilla ei ole.

Mikä on yhteenveto tenteistä? Tenttejä oli liikaa tai puheenaiheita on liikaa. Ehdotan, että kuuden vuoden kuluttua järjestetään toisella kierroksella kuusi televisiokeskustelua. Katsotaan järjestäjät sitten, kun näemme miltä mediakenttä näyttää. Jokaiseen keskusteluun arvotaan vain yksi aihe. Näin joka keskusteluun saataisiin oma jännitteensä. Kaksi tuntia puolustuspolitiikkaa, kaksi tuntia ulkopolitiikkaa, kaksi tuntia Suomen henkisestä tilasta ja niin edelleen.

YLE:n viimeisen tentin olisi voinut lähes sanasta sanaan editoida kasaan ehdokkaitten aiemmista tenttivastauksista. Kyseessä oli yhteenveto.

Minä tiedän miltä Pekka Haavistosta ja Sauli Niinistöstä tuntuu viikon kuluttua. Molemmat tahoillaan pohtivat samaa asiaa. Olisipas mukava päästä taas hetkeksi saman pöydän ääreen nokittelemaan.

Siinä kaikki, mitä näitten vaalien televisiomainonnasta on toistaiseksi jäänyt käteen. Oli aika, jolloin jokaisessa kampanjassa piti olla isäntä, emäntä ja kallis kallis kuukausia aikaisemmin toteutettu televisiomainos. Vain vaalikampanjoiden kovimmassa ytimessä työskentelevät takapirut kelpuutettiin suunnittelemaan televisiomainontaa täysin riippumatta siitä ymmärsivätkö he televisiosta tai mainonnasta mitään. Yleensä eivät ymmärtäneet. Tällä tavalla syntyi osa suomalaisen televisiomainonnan klassikoita, muun muassa muuan SAK:n vaalimainos, jossa riistäjä pisteli peltopyitä poskeensa ja ihmetteli mihin työläiset taukoja tarvitsevat.

Tuo aika on ohi, mutta mitä olemme saaneet tilalle?

Missä ovat olleet näiden vaalien puhuttelevimmat ja puhuttavimmat televisiomainokset? Pekka Haaviston kampanja teki kylmäpäisen ratkaisun ja ajoi lyhyitä spotteja ehdokkaastaan vain muutamana päivänä ennen ensimmäistä kierrosta. Strategia oli ilmeisen onnistunut.

Niinistö ja Haavisto ovat molemmat satsanneet televisiomainonnassaan tyylikkääseen, mutta edulliselta näyttävään tuotantoon. Niinistön kampanjan mukaan mainonta on syntynyt mainonnan alan ammattilaisten toimesta vapaaehtoistyönä. Nimiä kampanja ei halua kertoa. Kampanjan viestintää hoitava Pete Pokkinen kertoi ehdokkaan olleen voimakkaasti mukana näissä myös siinä mitä filmejä kampanja esittää. Niinistön kampanjan mainokset löytyvät -- aivan Haaviston tapaan -- myös You Tubesta.

Niinistön kampanjan kertoman mukaan mainokset ”noudattavat samaa ideaa kuin koko kampanja -- annetaan arvo, tila ja tunnustus suomalaisille teoille”.

Näiden vaalien uusi ilmiö ovat yksittäisten ihmisten ja ryhmien irrallaan virallisista kampanjaorganisaatioista tekemät kannatusviedot, joita on verkko pullollaan. Ehdottomasti kiinnostavimmat ja hämmentävimmät hengentuotteet löytyvät näistä. Kampanjointi on muuttunut, ihmiste ovat ottaneet vallan itselleen kun sekä tekeminen että jakelu ovat lähes kaikkien käsillä.

Television voima ei ole kuitenkaan kadonnut minnekään. Televisio on paras tapa tavoittaa se ryhmä, jota mikään muu kampanjointi ei tavoita.

Haaviston kampanja on kerännyt viime viikkoina suuren määrän pienlahjoistuksia. kampanjakonkareiden nurkkapöydissä on pohdittu, mitä rahoilla voi näin nopealla aikataululla aikaansaada. Haaviston kampanja lähetti tänään torstaina ennen puolta päivää tiedotteen, josta seuraava lainaus.

”Pekka Haavisto -kansanliike tekee kampanjahistoriaa myös tulevana lauantaina MTV3 -kanavalla kello 19.45, kun Putous-ohjelman ensimmäisellä mainoskatkolla esitetään ainutlaatuinen pienelokuva. Televisiomainoksen kokonaiskesto on kaksi minuuttia ja 30 sekuntia. Filmi on nähtävissä kampanjan verkkosivuilla heti televisioesityksen jälkeen.”

Juuri sen enempää Haaviston kampanjatiimi ei suostu kertomaan, kuin että kyseinen mainoselokuva on heidän mukaansa suunniteltu ja toteutettu täysin kampanjan ulkopuolella ja kampanjaväen tietämättä.

Jos televisiomainoksista ei tämän vaalikamppailun yhteydessä puhutakaan, niin varmasti puhutaan siitä, miten mainoksia tulee suunnitella ja toteuttaa.

- Viisi kuusi minuuttia on aikaa, lähdetään studioon kun siltä tuntuu, vaaliohjelmien tuottaja Heikki Piuhola luo tunnelmaa

- Eipä taida tuntua,  Sauli Niinistö naurahtaa.

- Lähetetään  nämä miehet  sinne, Pekka Haavisto osoittaa Jari Hanskaa ja Mikko Kortelaista, ehdokkatiien uskollisia aseenkantajia.

- Jos me mennään lakkoon, Niinistö kysyy.

- Onks tää laiton lakko, Pekka Haavisto kuittaa.

Olemme MTV3:n lämpiössä, on alkamassa presidentinvaalien toiseksi viimeinen tentti. Ehdokkaat poistuvat studiolamppujen hauteeseen. Asiantuntijatentaattorin roolissa oleva  entinen pääministeri ja presidenttiehdokas Matti Vanhanen alkaa muistella omia kokemuksiaan.

- Tänään on vielä jännitystä ilmassa, huomenna (YLE:n tentti) ollaan jo “teejii-tunnelmissa”. Tulee se rentous, että tämä alkaa nyt olla ohi.

Herrat Hanska ja Kortelainen jäävät seuraamaan ehdokkaittensa kanssa lämpiöön. Kilpa on niin kova, että adjutantit eivät vaihda sanaa keskenään. Istuinpaikat löytyvät luontevasti lämpiön eri laidoilta.

20:20

Matti Vanhanen siirtyy studioon ja osoittaa olevansa yksi vaalien kovimpia tentaattoreista. Ja hetken kuluttua hän osoittaa olevansa vaalien kovin tentaattori. Lämpiössä tuskin hengitetään, jokainen tietää, että Vanhanen haastaa ehdokkaat asiaosaamisellaan rajummin kuin yksikään toimittaja.

20:40

Vanhanen saapuu takaisin lämpiöön ja saa MTV3:lta muistoksi saman korttipakan, joilla ehdokkaat lämmitteivät lähetyksen alussa.

20:44

Timo Haapalan kysymys ehdokkaille valtion omasta lentokoneesta saa ensimmäiset hymähdykset aikaan yleisössä. Vanhanen toteaa Teija Tiilikaiselle, että koneita pitäisi olla kaksi, epäselväksi kuitenkin jää kannattaisiko ne hankkia valtion omistukseen. Mikko Kortelainen käy säännöllisesti hengittelemässä raitista ilmaa.

20:50

Niinistö puhuu televisiossa ”hyvistä palveluista”, Vanhanen toteaa vastauksen olevan liian pitkän ja sanoo että väsymys näkyy sillä tavalla. Kokemus puhuu. Heti tämän jälkeen Haavisto vastaa, pitkästi. Niinistön seuraava puheenvuoro on niin pitkä, että Haapala keskeyttää hänet.

Tunnelma sähköistyy heti kun Niinistö pelaa Dalai Lama -kortin. ”Näitä tulee vielä lisää” toteaa Mikko Kortelainen.

20:57

Niinistö puhuu pitkästi, Vanhanen tokaisee, että tuosta nyt voisi kysyä ”mitä sinä oikein tarkoitat?”. Teija Tiilikainen palaa lämpiöön ja harmittelee, ettei ehtinyt kysyä kaikkia kysymyksiään. Vanhanen toteaa, että Tiilikainen voi lähettää loput kysymykset ehdokkaille Facebookin kautta. Vanhanen kiittelee lämpiöväen ja lähtee.

Seuraava yllätysvieras pohtii olisiko ”Suomi on suurten haasteitten edessä, mitä ajattelette siitä?” sopivan tarkka kysymys, sitten Mikko Mäenpää astelee studion lämpöön. Mäepää palaa studioon ja toteaan ”Ei ne vastaa mitään”. Totta, työelämästä on juuri käyty suuri ”hyvän puolesta paras vastaan” -keskustelu, jossa kumpikaan ehdokas ei sanonut kaunista kirvesvartta kummempaa.

Viimeinen yllätysvieras Mikko Pukkinen pääsee ääneen. Lämpiössä Kortelainen haukottelee tavalla, josta voi antaa vinkin kaikille animaatioelokuvien dubbauksista vastaaville henkilöille. Miss sie tarvitset hyvää virtahepohaukotusta täss siul on sellane. Hanskan sormet tanssivat puhelimen näppäimistöllä.

21:31

”Ymmärrät kyllä että haluat syyllistää minua 1990-luvusta” toteaa Niinistö läpsäyttää hanskalla (ei siis Jari Hanskalla) Haavistoa poskelle. Nyt alkaa mattopaini siitä, miten talousasioita hoidetaan. Haastamista tapahtuu puolin ja toisin, sanoja vaihdetaan myös lämpiössä. Studiossa huudetaan kuin wrestling-studiossa.

21:42

Yleisökysymykset saavat lämpiön hereille, tulisiko vihdoinkin joitain uusia kysymyksiä? Pian hartiat ja kulmat kuitenkin laskeutuvat. Niinistön kannattajan kysymys talouskasvusta pelastaa Haaviston, hän saa vihdoin sanansa talouskasvusta kohdilleen.

21.50

Korttipeli alkaa jälleen. Jännitys lämpiössä purkautuu nauruna.

22.00 jälkeen

Lähetys päättyy ja studiojoukkueet sekä ehdokkaat keskustelevat hetken, Niinistö lyhyesti ja Haavisto pidempään. Tunnelma on kohtelias, mutta ehdokkaat säästävät sanottavansa toisilleen huomiseen ja televisiokameroiden lämpöön. Joku kysyy Haavistolta, miksi hänellä on jälleen sama solmio. Haavisto kertoo sen olevan hänen onnensolmionsa.

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi tänään Pekka Myrskylän kirjoittaman analyysin ”Hukassa -- Keitä ovat syrjäytyneet nuoret?”. Analyysi löytyy osoitteesta www.eva.fi -- kannattaa tutustua.

EVA piirtää analyysilla ansiokkaasti pelikentän rajoja. Pekka Myrskylä on määritellyt ryhmän kooksi reilut 50 000 nuorta, joista noin 32 000 nuorta muodostaa syrjäytymisen kovan ytimen.

Arvioiden mukaan yhdestä syrjäytynestä nuoresta aiheutuu 1 200 000 euron kulut yhteiskunnalle. Analyysi antaa arvokasta tietoa, muun muassa sen että osa syrjäytyneitä pelastuu. Miksi ? Mitä heille tapahtuu ? Mihin he työllistyvät eli millainen osaamispotentiaali heissä on ? Tätä ei ole Suomessa juuri tutkittu. Tutkijat tutkivat mielummin kurjuutta kuin pelastumista. Kurjuuden tutkimukseen saa ilmeisesti paremmin rahoitusta.

Analyysi kertoo miten vaarallisia ”luppovuodet” ovat 16 vuoden iässä. Jokainen näkee, että työkokemus on yksi tärkeimmistä elämänkokemuksen osa-alueista. Imatralla on päätetty työllistää kokonainen ikäluokka kesätöihin. Hienoa Imatra, toivottavasti muu Suomi ymmärtää ottaa teistä oppia. Yksinasuminen osoittautuu tutkimuksessa riskiksi.

Analyysin käppyröiden alta löytyy paljon tietoa, jonka pohjalta voi miettiä  millaista olisi viisas yhteiskunnallinen leiviskän hoito. Maahanmuuttajien kielitaitoon on panostettava. Ongelma on suurin suurimmissa kaupungeissa, mutta mahdammeko tuntea maaseudun tilannetta.

Hyvinvointivaltiossa köyhyysen ei pitäisi periytyä. Sari Baldauf otti ansiokkaasti esiin sen, ymmärtävätkö pikavippikierateeseen joutuneet nuoret sanan ”korko” merkityksen. Itse jäin miettimään, mitö heille mahtaa sanoa sana ”huominen”.

Suorittava työ on suomalaisissa yrityksissä siirretty koulutetuille ihmisille, jotka tekevät tuon työn omien töittensä ohella ja ajalla, jolloin heidän pitäisi olla perheensä parissa. Kuinka monen tästä syystä työttömäksi jääneen lapset ovat nyt syrjäytymässä?

Presidenttiehdokas Sauli Niinistö on luvannut perustaa presidentti Ahtisaaren työllisyystyöryhmän kaltaisen joukon pohtimaan syrjäytyneitä. Pekka Haavisto on puhunut niiden ihmisten puolesta, jotka kokevat olevansa reunalla.

Nuorten syrjäytymisen saama huomio saattaa olla näiden presidentinvaalien keskeisin yhteikunnallinen perintö. Nyt meillä on luvut, olemme saaneet aikapommista kuvat ja ymmärrämme hieman enemmän paljonko räjähteinä nallin takana on. Nyt tarvitaan pomminpurkajia.

Omasta mielestäni yksi syy ongelmaan on liian suuri ministereiden ja ministeriöiden määrä. Mikäli Suomessa olisi 12 ministeriä ja kuusi ministeriötä meillä olisi huomattavasti vähemmän hallinnon siiloja, joissa nuorten ääni turhaan kaikuu.

75 minuutin aikana kukaan noin 70-päisestä keskustelija ja toimittajajoukosta ei ottanut esiin sanaa viina sen paremmin syrjäytyneiden tai heidän vanhempiensa osalta. Tabu istuu lujassa.

Lisäys kello 11:40

Vai onko niin kuin pääministeri Jyrki Kataisen eritysiavustaja Juho Romakkaniemi asiaa Facebookissa kommentoi: ”Tämä on resurssikysymys. Mitä enemmän annamme resursseja THL:lle, sitä enemmän syrjäytyneitä nuoria löydämme.”
 

Tehdessämme vaali-illan lähetystä  Ilkka Jokisen kanssa Radio Novalla tokaisin, että toisella kierroksella on kaksi henkilöä, joiden suosituksilla on ratkaisevan suuri merkitys. Nämä henkilöt ovat Elisabeth Rehn ja Paavo Väyrynen.

Miksi juuri he?

He ovat henkilöitä, jotka ovat menestyneet erinomaisesti juuri presidentinvaaleissa. He ovat vaikutusvallaltaan omaa poliittista viiteryhmäänsä merkittävämpiä  ja kaikkein tärkeintä -- heistä ei milloinkaan etukäteen tiedä.

Molemmat presidentinvaalikampanjat ovat tehneet hartiavoimin töitä saadakseen mahdollisimman mielenkiintoisia kannattajalistoja ehdokkaansa tueksi. Kaksi ryhmää kuitenkin loistaa poissaolollaan, nimekkäimmät vihreät ja varakkaimmat vuorineuvokset.

Julkikannattajilla on merkitystä. Hyvä presidenttiehdokas pystyy yhdistämään ihmisiä, jotka eivät muutoin tekisi yhteistyötä. Jos uskoisin lukijoiden huumorintajuun mainitsisin tässä yhteydessä Paavo Lipposen ja Erkki Tuomiojan nimet. Kannattajanimien menrkitys on siinä, että he pitävät ehdokkaat elossa kahvipöytäkeskusteluissa.  Latte-vyohykkeellä on viime päivät keskusteltu tiukasti Ultra Brasta ja Helsingin jäähallista, muissa jäähalleissa esiintyvät lähinnä Niinistön kannattajat luistimet jalassa.

Elisabeth Rehnin tänään ilmaiseva tuki Pekka Haavistolle on kullanarvoista siksi, että vuonna 1994 ”Lillan” oli Martti Ahtisaaren ohella toinen vaihtoehto toisella kierroksella muiden ehdokkaiden kannattajille. Elisabeth Rehn keräsi tuolloin vaalin toisella kierroksella 1 476 294 ääntä. Tämä tekee hänestä suomalaisen politiikan supersuosittelijan.

Mutta mitä tekee näiden vaalien ”the Paavo” eli Paavo Väyrynen?

Keskustapuolue lahjoitti Vuokko ja Paavo Väyryselle Barcelonan-matkan. Sen pariskunta toki ansaitsi, sen verran he tulivat kotimaata kiertäneeksi pitkällä vaalikiertueellaan. Pian Gaudi on kuitenkin katsottu. Äärimmäisen tyylikkään näyttämöltä poistumisen jälkeen ilmaan jäi yksi kysymys. Ketä Paavo Väyrynen tällä kertaa äänestää. Hänhän on kertonut kuusi vuotta sitten äänestäneensä presidentti Tarja Halosta.

Vaali-iltana päivystän jälleen Ilkka Jokisen kanssa Radio Novan taajuudella. Saas nähdä kuulemmeko Väyrysestä ennen sitä?

http://192.49.229.35/TP2012K2/s/aanaktiivisuus/aantilas.htm

Tuosta osoitteesta (pahoittelen, jostain syystä linkittäminen ei onnistunut) löytyy oikeusministeriön mainio palvelu, jokon joka ilta päivittyy ennakkoon äänestäneiden määrä.

Sunnuntai-iltana 29.1. ennakkoon on äänioikeuttaan käyttänyt 25% suomalaisista. Naisista ennakkoon on äänestänyt 27,5%, miesten kohdalla luku 0n 22,4%.

Mistä on kyse? Ovatko miehet epävarmempia valinnassaan Haaviston ja Niinistön välillä? Kenties, mutta valitettavasti kyseessä on pitkään jatkunut trendi. Naiset kokevat joutuneensa taistelemaan äänioikeuden puolesta, näin yleensä naisten korkeampaa äänestysaktiivisuutta tulkitaan.

Minulla on selitys. Osa suomalaisista miehistä on vaan yksinkertaisesti tyhmiä. Mielestäni on näet tyhmää jättää äänestämättä. Olen kuullut satoja selityksiä -- kyllä tervetuloa vain kirjoittamaan niitä kommentteihin -- siitä, miksi äänestämättä jättäminen on aktiivinen ja ylevä vaihtoehto. Ei ole. Se on tyhmää ja laiskaa.

Suomen miehet, ryhdistäytykää, etsikää se sohvatyynyjen väliin pudonnut miehisyytenne ja menkää äänestämään. Uurnaan voi jättää tyhjän lapun tai kirjoittaa puolestani vaikka haikurunoja, sohvallamakaamista ette saa minua pitämään yhteiskunnallisena kapinointina. Onko niin, että niistäkin, jotka äänestävän moni äänestää kun vaimo tai äiti käskee?

Prosenttien valossa suomalainen mies on tyhmä. Ovatko muut prosentit vieneet järjen valon?

Tätä tilastoa muuten luetaan molemmissa presidentinvaalien kampanjoissa kynsiä purren. Olisiko miesten alhainen äänestysosuus Niinistölle haitaksi?

Kampanjoiden taustapirut ja kampanjapäälliköt katselevat myös tarkasti alueellisia eroja. Vaasan vaalipiirin alueella ennakkoon on sunnuntaihin mennessä käynyt äänestämässä vain 22,4 % (naiset 24,2%, miehet 20,5%). Tarkoittaako tämä sitä, että vaalipiirin valtaryhmistä keskustalaiset ja perussuomalaiset ovat heikosti liikkeellä? Mitä se tarkoittaa vaalituloksen kannalta?

Presidenttiehdokkaitten puolisoista käytävä keskustelu oli mielestäni suhteellisen merkittävä asia vaalin ensimmäisellä kierroksella. En ymmärrä mitä saman keskustelun toistaminen toisella kierroksella tuo jo keskusteltuun lisää?

Pidän törkeänä ja kohtuuttomana Jenni Haukion ja Sauli Niinistön ikäeron sekä kotitalouden sisäisten paidansilitysjärjestelyjen jauhamista. Mielestäni kaikki uutuus- ja uutuusarvo Pekka Haaviston ja Antonio Floresin rekisteröidystä parisuhteesta meni jo. Arvoisat toimittajat, jollette huomanneet, kansa päätti jo.

Voin vain kuvitella molempien ehdokkaitten pettymyksen määrää, kun toisen kierroksen ensimmäisen vaalitentin liki ensimmäinen asia oli puolisoasia. Joko taas? Eikös tästä jo kuulkaas muutamaan kertaan juteltu?

Puolisojauhannassa minua häiritsee yksi asia. Tuona aikana jäi keskustelematta moni tärkä asia. Voitaisiinko vaikka keskustella siitä, mitä suomalaisille perheille ylipäänsä kuuluu?

Tiedotusvälineillä on vastuu tai ainakin valta. Verkossa riehuvat puolisosoitilaalliset joukot. Jenni Haukion ja Antonio Floresin persooniin käydään toistuvasti käsiksi tavalla, joka on vastenmielinen, sivistymätön ja saastainen. He kuvittelevat asian olevan tärkeä siksi, että se on tiedotusvälineille tärkeä. Tiedotusvälineet taas pitävät asiaa tärkeäni siksi, että se herättää verkossa “tunteita”. Silmitöntä raivoa voisi toisaalta kutsua myös silmittömäksi raivoksi.

Minulla on viesti kaikille teille, jotka ovat rakentaneet hetkellisen vaali-identiteettinsä Jenni Haukion ja Antonio Floresin rienaamisen varaan. Menkää kotiin. Toivottavasti siellä ei ole kukaan odottamassa. Kenenkään ei pidä joutua olemaan kaltaisenne ihmisen puoliso.