Gangsteri

Moi kaikille, viime kuukausien aikana onkin tapahtunut aika paljon. Ja valitettavasti tapahtumat ovat olleet aika negatiivissävyisiä.

Mun vasen lonkka leikattiin viime viikolla Los Angelesissa. Operaatio oli aika iso, nyt edessä on pitkä ja rankka kuntoutusjakso. Jos kaikki menee ihan optimaalisesti, niin kolmen kuukauden päästä saatan treenata taas jäällä. Tai sitten en.

Katsotaan lyhyesti miten tähän tilanteeseen päädyttiin. Lonkka vaivasi mua jo viime kaudella ja sen takia jäi 17 peliä väliin. Kesällä vamma ei ottanut parantuakseen, ja sitten oli aika toimia. Etsimme sopivaa lääkäriä monesta eri suunnasta, muun muassa Suomesta, USA:sta ja Belgiasta. Kuvat mun lonkasta lähti ainakin kymmenelle eri lääkärille.

Jo elokuun alussa siirryimme perheen kanssa San Joseen. Lonkkaa yritettiin hoitaa piikeillä, mutta eihän se kuntoon tullut. Lopulta päädyttiin leikkaushoitoon ja valitsin lääkärin Los Angelesista. Mut leikannut lääkäri on erittäin optimistinen. Hänen mielestään lonkasta tulee hyvä ja pystyn harjoittelemaan jäällä 12 viikon, eli kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta.

Kaiken pitää kyllä kuntoutuksessa mennä ihan nappiin, mikäli kolmen kuukauden päästä olen taas jäällä. Mutta odotellaan ja katsotaan, tärkeintä on pitää positiivinen asenne päällä.

Kuljen nyt kepeillä pari viikkoa, mutta kevyt lonkan rasittaminen alkoi jo tämän viikon alussa. Kuntouttaminen on kovaa työtä. Liikeradat pitää ensimmäiseksi saada kuntoon ja voimaa pitää saada takaisin.

Alussa treenimuotona on muun muassa allasjumppa, myös jääpussit ja joukkueen fysioterapeuttien jumppa ja vääntely tulee tutuksi. Ajallisesti olen hallilla ihan yhtä paljon kuin normaalistikin. Reissuun ei nyt tarvitse lähteä, joten koitan antaa perheelle aikaa takaisin.

Kuusi viikkoa kuntoutan itseäni aika rauhallisesti, sitten kai lisätään vauhtia ja rasitusta.

Mukavaa syksyä kaikille!

Moi taas,

Hyvää uutta vuotta kaikillle.

Meillä oli heti tähän vuoden alkuun mukava tapahtuma, kun seura kutsui pelaajien isät San Joseen ja pelireissulle Phoenixiin. Kyseessä oli siis niin sanottu isä-poika -matka.

Kestitseminen alkoi jo alkuviikon kotipelissä. Sitten isät lensivät meidän kanssa Phoenixiin ja katsoivat pelin siellä. Pelin jälkeen oli yhteistä iltaohjelmaa ja tiistaina halukkaat pääsivät vielä pelaamaan golfia Phoenixin alueen upealla kentällä. Isät olivat kaksi yötä Phoenixissa.

Mun mielestä on hienoa, että isät pääsivät katsomaan meidän työtämme kulissien taakse. He ovat aikanaan tehneet pitkän päivätyön meidän eteen. Varmaan jokainen isä toimi aikanaan kuskina ja osti meille varusteita. Osanotto oli hyvä, varmaan parikymmentä isää eri puolilta maailmaa oli paikalla. Myös oma isäni Turusta oli reissussa mukana.

Ajattelin kertoa seuraavassa ajatukseni maailman parhaista maalivahdeista. Tässä oma ei-suomalaisten maalivahtien TOP5-listani perusteluineen.

1) Tim Thomas -- Boston

Hän on tyyliltään hyvin pitkälti erilainen kuin muut veskarit. Thomas vetää puhtaasti taistelu-mentaliteetilla. Toki taitoakin löytyy, sillä ei hänen tilastojaan saaavuteta ihan pelkästään taistelulla. Hän on välillä apaattisen näköinen, mutta kiekko tarttuu kiinni vuodesta toiseen. Kysessä on Vezina Trophy -voittaja.

2) Ryan Miller -- Buffalo

Täysin vastakkainen maalivahti Thomasiin verrattuna. Erittäin viimeiseen asti hiottu tekniikka. Miller on erittäin hyvä sijoittumaan maalillaan. Hänellä on pitkät kädet ja jalat, se auttaa tässä lajissa ja pelipaikalla. Viime vuoden Vezina-voitto kertoo aika paljon.

Miller pelaa keskivertoa huonommassa joukkueessa, mutta pitää usein yksin joukkuettaan pystyssä. Hyvä, ellei paras maalivahti NHL:ssä.

3)  Henrik Lundqvist -- Rangers

Iso, peittävä ja hyvä maalivahti. Myös hänellä on pitkät raajat. Enemmän blokkaava kuin kiekkoja vangitseva maalivahti, välillä näyttää, että hänellä on käytössä kaksi kilpeä. Mutta kiekko tarttuu tällekin kaverille, se on pääasia.

Lundqvist pelaa paljon ja tekee hyvää päivätyötä keskivertojoukkueessa. Tämä kaveri on olympiavoittaja.

4) Marc-Andre Fleury -- Pittsburgh

Ehkä fyysisesti lahjakkain maalivahti. Hänen liikkuminensa on kaikin tavoin parasta tässä liigassa. Fleury pystyy parhaisiin yksittäisiin peleihin NHL:ssä. Jos pitäisi valita maalivahti yksittäiseen isoon ratkaisupeliin, niin se olisi Fleury. Stanley Cup -voittaja.

5) Roberto Luongo -- Vancouver

Luongoa ei oikein voi tästä listalta sivuuttaa. Iso kuin mikä, mutta ei niin sulavaliikkeinen. Pelaa paljon vuodesta toiseen ja tasaisen varmasti. Kovat tilastot, yli 40 kausittaisen voittopelin kaveri. Tälläkin hetkellä Vancouver johtaa liigaa.

Tyypillinen kanadan-ranskalaisen koulukunnan maalivahti. Aavistuksen kankea, mutta peittää ja sijoittuu hyvin.

Thomas ja Miller olivat itsestäänselvyyksiä tälle listalle. Muut kolme valitsin noin kymmenen maalivahdin joukosta.

Sharksin maalivahtitilanteesta sen verran, että en ole isommin saaut pelata viime aikoina. Antti on hoitanut pelihommat ja hyvin hän on pelannutkin. Meillä oli paljon tappioita alkuvuodesta, joukkueella oli vaikea jakso. Maalinteko on ollut meille tosi vaikeaa. Nyt pelejä pitää ruveta vaan voittamaan ja nopeasti.

Morjensta kaikille!

Pääsimme vihdoin lyhyelle joulutauolle. Tekee ihan hyvää vetää pari päivää happea ja olla perheen parissa ja syödä hyvin.

Pelasin kolme meidän neljästä vikasta pelistä ennen joulupaussia. Ja saimme niistä peleistä kolme voittoa. Antin työvuoro oli sitten ihan viimeisessä joulua edeltävässä matsissa. Pelit sujuivat ihan hyvin, oli kiva pelata. Siksikin on mukava viettää joulua, kun urheilullinen puoli on kunnossa.

Meillä vietetään kyllä ihan suomalainen joulu. Kuusi hankittiin jouluviikolla, joulupöydästä löytyvät laatikot ja tietenkin kinkku. Vaimon veli perheineen tuli meidän kanssa joulunviettoon. Heillä on kaksi lasta, joten aikamoinen hulina täällä on. Naiset tekivät laatikot ja me miehet paistoimme loppuviikolla läpi yön kinkkua..

Ja lahjat jaettiin pukin toimesta tietenkin aattoiltana, eikä 25. päivä niin kuin täällä päin on tapana.

Mitään amerikkalaisia elementtejä ei meidän joulusta oikeastaan löydy. Olemme vaimon kanssa päättäneet, että koitamme viettää joulua samalla tavalla, miten me omassa lapsuudessamme sitä vietimme. Sää on toki Pohjois-Kaliforniassa erilainen kuin Suomessa. Varsinkin tänä vuonna, kun siellä on kuulemma paukkunut aikamoinen pakkanen.

Meillä kävi siis joulupukki. Tänä vuonna pyysin meidän joukkueen Torrey Mitchelliä siihen hommaan. Yleensä olen aina pyytänyt jonkun nuoren pelaajan pukin hommiin meille. Lähinnä siksi, että heillä ei ole aattona mitään tekemistä.

Mitchell vähän yllättyi mun kysymyksestä. Hän pyysi pari päivää miettimisaikaa. Mutta kun sana mun pyynnöstä levisi viime viikolla kopissa, niin porukka painosti Mitchelliä niin paljon, ettei hän enää voinut kieltäytyä.

Hieman kaveri taisi olla hermostunut ja innoissaankin, sillä hän kyseli etukäteen mitä suomalainen ”Santa” tekee ja mitä hän puhuu. Mitchell on kanadalainen ja kotoisin Quebecistä. Hyvin se meni, ja itse asiassa muutama muukin meidän joukkueen pelaaja pyysi Mitchellin samaan homaan. Taisi kaverilla olla kiire aattona…

 Tässä joulu siis menee rauhassa kotona. Työt jatkuvat 27. päivä, kun Los Angeles Kings vierailee meidän kotihallissa.

 Haluan toivottaa kaikille oikein rauhallista ja hyvää joulua!

Moi kaikille,

meillä oli juuri kymmenen päivän mittainen pelireissu itärannikolle. Kyseessä ei ollut kauden pisin pelimatka, mutta taisi olla toiseksi pisin kuitenkin.

Roadtrip päättyi Buffaloon ja päästiin vihdoin yölennolla kotiin. Reissun aikana tulee aina vähän ikävä kotijoukkoja. Mulla odottavat kotona Miina-vaimon lisäksi 5-vuotias Aatu, 3-vuotias Frida ja 11-kuukautinen Alina. Vaimo siellä pyörittää pääasiassa yksin palettia kotona kun mä olen poissa, joskus meillä on lastenhoitaja. Ei hän varmaan varsinaisesti nauti kun me ollaan reissussa. On se varmaan hänelle aika rankkaa, mulle ei. Asumme kuitenkin hienoissa hotelleissa ja lennämme hienoilla koneilla.

Soittelen reissusta kotiin vähintään pari kertaa päivässä. Lähinnä kuuntelen miten lasten harrastukset ovat menneet. Vanhempi tytär käy tanssikoulussa ja on alottanut luistelun. Poika pelaa lätkää, jalkapallo on tällä hetkellä tauolla. Siinä se vaimon aika meneekin lapsia harrastuksiin kuljettaessa.

Mä olen jo muutaman vuoden jo pelannut NHL:ää ja kiertänyt USA:n ja Kanadan kaupunkeja. Mun suosikkipaikka on Boston. Olen vaan aina tykännyt siitä kaupungista. Toinen suosikkini on tietenkin New York. Siellä asutaan aina Manhattanilla ja välipäivä menee nopeasti kaupunkia ihaillessa tai ostoksia tehdessä.

Kolmanneksi suosikkikaupungiksi on ihan pakko mainita Montreal. Siellä on aina kiva käydä, ihmiset ovat niin kiekkohulluja. Jotenkin kaupungin kiekkokulttuuri on ihan omassa luokassaan. Se on käsin kosketeltavissa, enemmän kuin Torontossa. Montreal on oma maailmansa NHL-kaupunkien joukossa.

Silloin kun pelasin Philadelphiassa, niin odotin pelireissuja lämpimiin paikkoihin. Enää sillä ei ole isoa merkitystä. Asuimme jo viime kauden Floridassa ja San Josekin on kohtuullisen lämmin paikka.

Päivät reissuilla ovat pelaajille hyvin samankaltaisia. Yleensä uuteen kaupunkiin saavutaan yöllä, joten seuraavan päivän treenit ovat vähän myöhemmin. Treenien jälkeen syödään lounas, osa menee päikkäreille, osa lähtee kaupungille. Illalla käydään elokuvissa ja usein syömässä. Aika yksinkertaista elämää tämä on.

Kerran kaudessa on rookie dinner, ja silloin tällöin joku joukkueen kovapalkkaisista pelaajista vie koko porukan syömään. Näin joulun alla meillä on ”Secret Santa” -kekkerit. Eli ostetaan jokainen lahja ja arvotaan sen saaja. Kukaan ei saa tietää keneltä lahja on tullut. Siellä liikkuu aika hauskoja lahjoja, mitä paremmat naurut saadaan sitä onnistuneempi on ostos.

Meidän joukkueen maalivahtien peluutustilanteesta ei ole oikeastan mitään uutta kerrottavaa. Aika pitkälle peluutus menee valmennuksen fiiliksen mukaan. Ainakin mulle peluutus on ollut ihan selkeää. Voitosta saa jatkaa ja tappion jälkeen on yleensä edessä lepovuoro. Ja se on ihan oikein, en pidä tappion jälkeistä penkkikomennusta minkäänlaisena rangaistuksena.

Tämä on ammattiurheilua!