Vuosittainen arkisto: 2009

Köpiksen kaaos

Olen kiertänyt erilaisia kansainvälisiä kokouksia lähes 20 vuotta. Missään en ole nähnyt asioita hoidettavan niin huonosti kuin täällä Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Kun saavuimme tänään kokouspaikalle, ulkona jonotti tuhansia ja tuhansia ihmisiä. Itse pääsin sisään vain tunnin seisoskelun jälkeen kuvaajamme Aki Blombergin kanssa. Seurassamme ollut toimittajamme Päivi Mäki-Petäjä joutui kuitenkin odottamaan ulkona vielä puolitoista tuntia, vaikka oli seuraavana jonossa!!!Seuranaan hänellä oli pari muuta suomalaistoimittajaa, jotka olivat jonottaneet edellisenä päivänä ulkona kahdeksan tuntia. Ja sen jälkeen oli ilmoitettu, että sisälle ei enää pääse! Kyllähän me pohjolan ihmiset siellä pärjäsimme untuvatakeissamme ja villasukissamme. Mutta eteläisemmistä maista tulleiden kokousedustajien, kansalaisjärjestöaktivistien ja toimittajien varustus ei ollut … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 3 kommenttia

Tuolileikkiä ilmaston lämmetessä

  EU-huippari pyörähtää taas käyntiin illalla täällä Brysselissä. Tämä on historian ensimmäinen varsinainen ja virallinen EU-huippukokous, johon ulkoministerit eivät osallistu. Kuun alussa voimaan astunut Lissabonin sopimus kun sanelee, että paikalla ovat pääsääntöisesti vain valtioiden päämiehet.   Nyt tosin jäsenmaiden keskuudessa on syntynyt vauhdikas keskustelu siitä, että tehtiinköhän tässä nyt sittenkään viisaasti. Jääkö ratkaisevan tärkeää osaamista nyt kokoussalin ulko-ovien väärälle puolelle? Miten ja milloin sovitaan siitä, halutaanko ulkoministerit tai jonkin muun sektorin ministerit mukaan kokoukseen pääministerin asiantuntija-avuksi?    Moni maa on herännyt myös luottamuspula- ja vallanjako-ongelmaan. Jos maan pääministeri on puolueesta X ja ulkoministeri puolueesta Y, niin mikä takaa Y:lle, että … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 1 kommentti

Saatiin sitten pressa ja ulkoministeri EU:lle

Voi tätä uutisten välittämisen riemua! Vain muutama minuutti ennen Kymmenen Uutisia näimme Helsingissä EBU:n suorasta kuvafiidistä Brysselistä, keitä EU-johtajat käytävillä onnittelivat. Kokous oli juuri pääättynyt ja uusi presidentti ja ulkoministeri hukuivat onnitteluihin.  Kuva kertoi enemmän kuin tuhat sanaa, joita tietotoimistoilta odotimme.  Diplomaattilähteet olivat povanneet kyseisten henkilöiden valintaa  pitkin iltaa, mutta vasta juuri ennen lähetystä se varmistui. Ja me saimme ensimmäisinä Suomessa välitettyä tiedon! Valinta oli osin yllätys. Catherine Ashtonin nimi pyöri pitkään veikkauspörssissä yhtenä vahvana naisehdokkaana, mutta ennen tätä päivää hänen mahdollisuuksiinsa ei juuri uskottu. EU-komission ja parlamentin vaikutusvaltaisten naisten kampanjointi naisvalinnan puolesta aivan viime päivinä varmaankin varmisti sen, että yhdelle huippupaikoista valittiin nainen.   Kumpikaan valituista ei … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 1 kommentti

EU-huippari etsii sopua EU-johtajista

Ruotsin pääministeri on soittanut viime viikkoina järjettömän määrän pitkiä puheluita, mutta silti pakka on vielä aivan sekaisin.  EU-maat ovat edelleen hyvin erimielisiä siitä, kenestä tehdään EU:n ensimmäinen presidentti ja ulkoministeri torstaina alkavassa ylimääräisessä EU-huippukokouksessa. Asia on tarkoitus sopia illallisella, mutta aamupalaakin on perjantaille jo varattu. Nimipaletin pyöritystä ei helpota lainkaan se, että mailla on vahvasti erilaisia käsityksiä yhä myös siitä, miten näyttävä rooli presidentin annetaan itselleen rakentaa. Ja nimiä – niitä riittää. Osa maista on antanut ehdokkaansa nimen julkisuuteen, suurin osa ei kuitenkaan ole halunnut kertoa kantaansa muille kuin asiaa neuvottelevalle Ruotsin pääministerille sekä omille liittolaisilleen. Yksi tuoreimmista tiedoista on, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Berliinin muuri

Kun Berliinin muuri murtui, olin opiskelemassa Manchesterin yliopistossa Englannissa. Kuulin uskomattomasta uutisesta, kun palasin yliopistolta kuuden tytön soluumme. TV oli auki keittiön nurkassa kuten tavallista. BBC taisi tehdä suoraa lähetystä. Muuria revittiin palasiksi! Istuin alas katsomaan  -  suu varmankin auki hämmästyksestä. Pian kotiin tuli lisää tyttöjä — ja he vaihtoivat oitis kanavaa. Oli jokailtaisen saippusarjan vuoro.

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Suklaahuippari

Toimittajien kielellä tänään päättänyt EU-huippukokous oli “helppo”. Ulkoministeri Alexander Stubbin kielellä “suklaahuippari”. Kumpikin tarkoittaa sitä, että kokous pysyi hyvin aikataulussa ja agendassa.  Kokouspäiviä oli normaalit kaksi. Niiden välissä pääsi mukavasti hotelliin nukkumaan. Ei tarvittu makuupussia eikä epätoivoista päivystystä. Välillä on “huippareita”,  joista ei tiedä, milloin ne loppuvat tai milloin pidetään torkkutauko. Silloin toimittajaporukka päivystää kokouspaikalla odottamassa, josko päätöksiä saataisiin aikaan, ja päämiehet tulisivat pitämään lehdistötilaisuuden. Pois ei uskalla lähteä, koska silloin ainakin jotain alkaa tapahtua. Kohtaloa uskaltaa härnätä korkeintaan menemällä kokousrakennuksen ruokalaan syömään. Monesti ruuat ovat jääneet pöydälle, kun kännykät piippaavat viestiä “Lehdistötilaisuus alkaa NYT”. Suomen kokousdelegaatiolla ja suomalaisilla toimittajilla on tapana … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Suomi naurattaa, Tsekki itkettää

Terveisiä Brysselistä! Aurinko paistaa — mutta siihen ne hyvät uutiset sitten loppuvatkin. Suomalaisia on jo niin paljon ehdolla EU:n huippuvirkoihin, että se huvittaa täällä suuresti eri maiden meppejä, virkamiehiä ja  diplomaatteja. Esimerkiksi Ranskan EU-suurlähettiläs on jo soittanut eräälle suomalaisdiplomaatille ja naureskellut, että teiltähän nyt ehdokkaita löytyy! Ja tämä oli ENNEN kun presidentti Tarja Halosen nimi nostettiin esiin. Täytyy toivoa, että huippukokoukseen saapuva Suomen johtajakolmikko lobbaa nimityksiä “yhdestä suusta”. Ettei käy niin, että pääministeri ajaa ennen muuta kepulaisen Rehnin asemaa ja demaripresidentti demarien asiaa. Tsekin touhut eivät naurata. Moni elätteli tähän päivään asti toiveita, että EU:n huippuviroista ja komissaarien salkkujaosta olisi voitu sopia … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Lisää paineita EU-huippariin

  Kansalaisjärjestöt ennustivat tänään oikein, mikä oli EU-maiden valtiovarainministereiden kokouksen lopputulos. Järjestöiltä tuli jo hyvissä ajoin iltapäivällä harmittelevia kommentteja siitä, että valtiovarainministerit eivät todennäköisesti pääse sopuun rahasummasta, jonka EU on valmis antamaan kehitysmaille ilmastotalkoissa.  Ja niinhän siinä kävi: ei ratkaisua ja ongelma siirtyy EU-maiden johtajille ensi viikon huippukokoukseen. Siitä tulee mielenkiintoinen kokous muutenkin. Tsekin presidentti Klausille pitää muotoilla tyydyttävä ”klausuuli” Lissabonin sopimukseen liittyen. EU on kylläkin aivan loistava leikkimään sanoilla ja antamaan erilaisia julistuksia ja sitoumuksia, joten eiköhän tuo luonnistu. – Mutta miten hoidetaan se, että nyt myös Slovakia haluaa samat takuut kuin Tsekki siitä, että sen alueelta toisen maailmansodan … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Ilmastonmuutos ja Pienten huoneiden -taktiikka

  Ilmastoneuvottelut ovat jumissa, ja Kööpenhaminan kokoukseen on enää 54 päivää. Kaikki varautuvat toki loppurutistukseen tässäkin harjoituksessa, mutta loppusuoralle ei saisi jättää liikaa vaikeita asioita. Nyt niin uhkaa käydä.   Kioton neuvotteluiden veteraanit muistelevat viimeisen vuorokauden paniikkia. Neuvotteluja vetänyt Japanin ympäristöministeri ehti jo paeta kaupungistakin, kun homma uhkasi levitä käsiin. Ministerit kokoontuivat yöllä lyhyisiin sessioihin tunnin välein. Oltiin väsyneitä, kun uni oli jäänyt monena vuorokautena vähiin. — Ja niinhän siinä sitten kävi, että joitain sopimuksen yksityiskohtia jouduttiin selvittelemään vuosikaudet jälkikäteen.   Nyt umpisolmun ydin on tämä: EU:n tärkein taloudellinen kilpailija USA haluaa pysyä nykyisen Kioton sopimuksen ulkopuolella. Siksi EU on ehdottanut, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Irlanti äänestí “kyllä” Lissabonin sopimukselle

  Dublin 3.10.2009 Irlannin toisen kansanäänestyksen tulos on nyt selvä: yllättävän suuri enemmistö hyväksyi Lissabonin sopimuksen. Tämä on ollut jännittävä ja mielenkiintoinen työmatka! Harvoin tapaa näin paljon ihmisiä, joilla on niin paljon vahvoja — ja usein myös hyvin perusteltuja — mielipiteitä EU:sta. Puolesta ja vastaan. Kahta asiaa jään miettimään. Otetaan ensiksi Irlannin äärikatoliset. Uskovatko he tosiaan, että EU:sta tulee nyt sellainen kuin mitä he vaalimainoksissaan mustamaalasivat? Vai oliko kyse vain laskelmoidusta pelottelusta, jotta ihmiset äänestäisivät “ei”?  Sillä jos heidän lehtisiinsä on uskomista, Lissabonin sopimus antaa EU:lle oikeuden viedä mummujen säästöt ja perheiden lapset. Eutanasiasta ja aborteista tulee enemmän sääntö kuin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 1 kommentti