Uutista on odotettu pitkin kesää. Medo jättää HJK:n ja lähtee pelaamaan viimeisimmän käsityksen mukaan Belgradin Partizaniin. Serbian pääkaupungin Mustavalkoiset pääsi tällä kaudella mestarien liigan lohkovaiheeseen.
Kuka tulee tilalle? Klubin keskikentälle tulee ammottava aukko, mutta mitä siitä? Se täyttyy, niin on aina ennenkin täyttynyt.
Raitapaitojen numero 4 oli Klubin viime vuosien parhaita pelaajia. Paitaa ei kuitenkaan kannata jäädyttää, sillä Medon ura on toivottavasti vasta alussa. Merkittävän pelajaan menetys voisi tuntua pahalta. Vaan niin ei ole. Tuntui hyvältä. Medo on ansainnut pääsynsä suurille kentille.
Mohamed “Medo” Kamaran tie rutiköyhästä ja väkivaltaisesta Sierra Leonesta Euroopan kirkkaisiin valoihin on henkilökohtaisten unelman täyttymys. Ei vaahtokarkki-Hollywoodia, vaan yhdistelmä afrikkalaista elämänuskoa ja pohjoiseurooppalaista sydäntä ja kärsivällisyyttä. Medon odotettu ammattilaissopimus on vaatinut tinkimätöntä yritystä, harjoittelua, tahtoa, uskoa itseensä, ja ympärillä olevien ihmisten huolenpitoa ja tukea.
Vuonna 2003 alle 17-vuotiaiden MM-kisojen jälkeen isäntämaahan Suomeen loikannut Medo ei olisi pärjännyt yksin. Toisin kuin niin usein käy Euroopan armottomassa nuorten lahjakkuuksien karsintakoneessa, häntä ei jätetty heitteille ihmisenä eikä urheilullisesti.
Suomen jalkapalloa moititaan, usein, aiheesta. Yksi asia, mistä me voimme olla ylpeitä on, että me välitämme. Me emme näe vain satojen miljoonien eurojen rahatukkuja ja kiiltäviä pystejä. Nykyään pelaajista puhutaan “materiaalina”. Tämä on kuitenkin ihmisten eikä rahakoneiden peli.
Medoa ovat matkan varrella tukeneet paitsi Klubin henkilökunta, myös mm. valmentaja Juha Malinen. Malinen sanoi Veikkaaja-lehdessä muutama viikko sitten, kun Medo oli 17-vuotias ja KuPS oli kauppaamassa häntä Iraniin, että “pistin kaikki voimani peliin siirron vastustamiseksi -- enkä vain pelillisten syiden vuoksi. En voinut päästää 17-vuotiasta kaveria yksin Iraniin.” Lukiessani Malisen sanoja, rinnassa hehkui. Malisella on sydän siellä missä sen pitääkin olla. Tällainen asenne ei ainakaan heikentäisi Suomen asemaa Newsweek-mittailussa, jos mukana olisi ammattiurheilussa lähimmäisestä välittämisen kategoria.
Medo itse on useissa haastatteluissa kertonut olevansa kiitollinen vuosistaan Suomessa. Vastaanotto on ollut lämmin. Hän on nyt 22-vuotias ja osaa taatusti pitää huolta itsestään ja lähimmäisistään.
Kentällä Medo on näyttänyt jo pitkään ikäistään vanhemmalta ja vahvemmalta: luontainen auktoriteetti, johtaja-hahmo, periksiantamaton taistelija, pelaajan sielu ilman diivailua. Joukkuepelaaja. Fanien rakastama. Espanjan futiskielessä on sanonta sudar la camiseta, kirjaimellisesti hikoilla paitansa, eli antaa kaikkensa. HJK:n pyykkituvan hikisimmät paidat ovat viime vuosina olleet pelaajan numero 4.
Medo ehti pelata Veikkausliigassa yli 110 ottelua. Hänen siirtonsa, ja Medo pelaajana, on iso juttu sierraleonelaisille ja monelle suomalaiselle futisfanille Kuopiosta Helsingin Töölöön.
Medon mahdollisuudet pukea päälleen Suomen maajoukkuepaita on pieni, koska hän on jo pelannut Sierra Leonen puolesta. Poikkeuslupaa voi kuitenkin pyytää, voisi sitä ainakin yrittää. Hän liikkuu nykyään maailmalla Suomen passi taskussaan.
Medo pelannee jäähyväisottelunsa HJK:n paidassa ensi maanantaina Töölössä MIFK:iä vastaan (Eurooppa-liigan karsintaottelussa Besiktasia vastaan hän ei pelaa). Medo, kiitos kaikesta jo etukäteen, ja parhainta menestystä maailmalla. Maanantaina nousee pala kurkkuun.
