Ei Italia pudonnut kisoista. Se vain vaihtoi paitansa värin keltaiseen. Näin totesi eräs ystäväni eilen toivottavasti unohduksiin painuvan Brasilia-Portugali -ottelun jälkeen. (Pilasivat vielä monen juhannusaatonkin kassakaappifutiksellaan.)
Ennakko-odotuksiin suhteutettuna se oli puolustavan ruma, ehkä tylsin, masentavin, näkemäni MM-ottelu vuosikymmeniin. Omat vahvemmat muistikuvani alkavat Argentiinan skaboista 1978.
Portugalin valmentaja Carlos Queiroz on ilmeisesti lukenut alkulohkokilpailijansa Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-Ilin ties mitä motivaatio-opasta. “Se oli suuri spektaakkeli, jalkapallon juhlaa.” Milloinhan viimeksi spektaakkeli ja juhla on kerännyt buuauksia, haukotuksia ja vihaisia kommentteja…
Portugalin -- ja Brasilian -- tilastot näyttävät vaikuttavilta. Lusitaanit ovat päästäneet edellisessä 26 ottelussa vain neljä maalia. Brasilia on voittanut edellisistä 21 ottelustaan 18. Suurenmoista. Pohjois-Koreaa vastaan Portugalilta onnistui kaikki (kuten Saksalla Australiaa vastaan), vastaava maalifiesta ei toistu. Norsunluurannikkoa ja Canarinhaa vastaan se teki yhteensä nolla maalia. Portugalia pidetään Euroopan Brasiliana, valitettavasti näin Brasilia-aikoina.
Queiroz näyttää elävän samanlaisessa lumetodellisuudessa kuin Pohjois-Korean Suuri Ajattelija. Potaskan puhumisessa hän hakkaa mennen tullen Pohjois-Korean valmentajan, jonka kohdalla voi vain toivoa, että hän ja hänen perheensä säästyvät uudelleenkoulutusleiriltä.
“Seuraavia MM-kisoja varten pelaajiemme on kehitettävä yksilötaitojaan, oltava henkisesti ja fyysisesti vahvempia, liikuttava nopeammin, vahvistettava hyviä puoliamme ja saatava puolustus ja hyökkäys tasapainoon.” Näin Kim Jong-hun, Punaisten moskiittojen valmentaja. Rehellistä puhetta. Työsarka vain on iso, sillä seuraaviin MM-karsintoihin on vain pari vuotta.
Kaksi pikku-Italiaa onneksi putosi. Sveitsiä ja Kreikkaa jää kaipaamaan vain jokunen kansalainen Euroopan kartalla. Sveitsi voi tietysti kehua päässeensä ennätysten kirjoihin pitämällä maalinsa puhtaana pidempään kuin kukaan muu, edes Italia. Mihin sillä päästiin? Kotimatkalle yhden Espanjaa vastaan tehdyn räkämaalin kanssa. Joskus käy niin, että kun lähtee puolustaminen ensin -filosofialla, juuttuu myös puolustamiseen. Chile oli rohkeampi ja voitti rokan syönnin.
Oikea Italia on oikeissa jalkapalloilullisissa ongelmissa. Tästä Azzurri-joukkueesta puuttui mielikuvitusta, yllätyksiä, rohkeutta ja nuoruutta. Yli kolmekymppiset Francesco Totti ja Alessandro Del Piero ovat jo ohittaneet parhaat vuotensa, mutta peliäly ja kyky yllättäviin ratkaisuihin ei ole kadonnut. Eivät mahtuneet kisakoneeseen. Kieltämättä ongelmalliselle Antonio Cassanolle kävi samoin.
Sinipaidat olivat kentällä sen näköisiä, että etsivät katseellaan koko ajan pelinrakentajaa, fantasistaa, jolle syöttää pallo ja joka löytäisi ratkaisuja. Tällaista persoonaa ei ole myöskään näköpiirissä. Nuorien italialaispelaajien joukossa ei ole millekään pelipaikalle luvassa suuria hahmoja.
Italiaa odottaa vuosiksi eteenpäin futiksen keskiluokka., mutta sinne on noussut tällä vuosikymmenellä uusia maita, kuten 16 parhaan joukkoon päässeiden maiden lista kertoo. Tanskan valmentajalle oli ylitsepääsemätöntä myöntää, että Japani oli parempi.
Euroopan jalkapallon suhteelliseen heikentymiseen on useita syitä “muukalaislegioonaliigoista” valtaviin pelimääriin. Kyllähän Saksa pysyy suurena ja Espanja on vihdoin saavuttanut jotain, mutta muu maailma vain ottaa meitä ja Etelä-Amerikkaa kiinni.
