Ei ihan parhaat ennakkoainekset Veikkausliigamatsiin. Maanantai-ilta 20.30. Viileää. On luvattu kaikenlaista uutta ja yllättävää viime kauteen verrattuna. (Lupauksiin on kokemuksen pohjalta oppinut suhtautumaan epäillen, muttei kyynisesti. Veikkausliiga on pieni eurooppalaisittain, joten odotukset ovat sen mukaiset.) 

Uutta ja miellyttävää HJK:n ensimmäisessä kotimatsissa oli, kriittisen ja omien söhellykselle helposti ärsyyntyvän Klubi-fanin mielestäkin. Kymmenistä miesten, naisten ja juniorien Suomen mestaruuksista huolimatta myös Klubissa tarvittaessa osataan tunarointi.

Eiliseen. Kuulutukset ja hehkutukset toimivat (joskin äänenvoimakkuusnappulaa snadisti pienemmälle, tänks), ruokapuolen tarjonta on aiempaa monipuolisempaa (paitsi että hinnat ovat korkeahkot), puoliajalla oli eläkeläisiä nuoremmille tarkoitettua musiikkia, HJK on maalauttanut kirjaimensa itäiseen katsomoon (värien kanssa rohkeutta lisää), pohjoispäätyä väritti jättikokoinen Klubi-paita…

Yritystä on. Näkee ja kokee, että Klubin toimistossa on viimein siirrytty nykyaikaan futis-ajattelussa. Lienee “paluumuuttajien” ja nuorempien, täällä-ollaan-myös-töissä -henkisten HJK-ihmisten ansiota. Seurapinssi takinliepeessä ei riitä.

Mutta se oheistoiminnasta. Tärkeimpään. Katsojia oli reilut 3 000, mikä ei ole huono luku myöhäisenä maanantai-iltana. Katsomossa oli tunnelmaa. Omia kannatettiin äänekkäästi, ja Klubin peli tarjosi draamaa -- pelin hallintaa ja tuhrittuja maalitilanteita vaikka koko liigakierrokselle jaettavaksi. Ja mikä on minkä tahansa seuran identiteetin ja toiminnan mielekkyyden kannalta olennaisinta, omia nuoria kasvatteja oli jopa kentällä.

Tasapelistä huolimatta jäi hyvä fiilis. Paria päivää aiemmin istuin Camp Noulla jotakuinkin samanlaisessa paikassa, eteläpäädyssä maalin takana.

On turha verrata katsojalukuja, koska Barça nyt vain on omalla planeetallaan, neljän Michelinin seura. Siellä paistoi aurinko, mutta toistaiseksi vielä Finskinä tunnetulla stadionilla ei satanut jäätävää vettä. Blaugranan ultrat pitivät meteliä ja liehuttivat lippuja, mutta eivät taukoamatta. Forza ja Sakilaiset olivat suhteellisesti ainakin yhtä äänekkäitä. Barcelonan ensimmäiset 60 minuuttia olivat peruspeliä, jopa heikompaa, kahdesta maalista huolimatta.

Molemmissa matseissa tuomarit saivat kuulla kunniansa, Campilla Xerez-fanien niskaan satoi lopussa valtava vihellys- ja alatyylin huutokonsertti. Andalusialaiset kun potkivat Messiä ja kaikkia muita vastustajiaan kahden punaisen kortin verran. Finskillä tuomari jätti viheltämättä käsivirheen Hakan rangaistusalueella.

Kun oikeutetusti valitetaan, että Veikkausliigan ottelukalenteri on sekava, Espanjan La Liga on surkeampi. Täällä tiedetään kuukausia eteenpäin, minä päivänä ja mihin kellonaikaan seuralla on matsi. Voi järjestää lomansa ja vapaapäivänsä sen mukaan. Espanjassa tarkka ottelupäivä ja kellonaika lyödään lukkoon vain noin viikko etukäteen. Matseihin haluavalle ulkomaalaiselle fanille tämä tuottaa logistisia ongelmia. Lippujen hinnat ovat Suomessa tolkuissaan, Barcelonassa eivät. Eikä sielläkään aina ole ottelujen oheisia sirkustemppuja.

Barcelona on “enemmän kuin seura”, historiallisista ja poliittisista syistä. Ei suomalaisen seuran tarvitse olla kaupunkinsa armeija ilman aseita. Mutta asenne “Me olemme Klubi” (tai mikä tahansa muu seura) on luotava ja koettava itse. Pitää olla reilusti ylpeä omistaan.

Masentavinta Veikkausliigassa ovat säälittävät katsojaluvut, vuodesta toiseen. Toivottavasti TPS voittaa tänään lätkän, niin pääsevät kiekkoilijat ja Hunajata-ärsyke pitkälle kesälomalle. Futiskentilläkin on tarjolla makeaa, kun viitsii saapua purkin äärelle.