Aave kummittelee jalkapallossa -- huliganismin aave. Karl Marx puhui aikoinaan, hieman ennen modernin jalkapallon järjestäytymistä, kommunismin aaveesta, mutta sopikoon parta-Kallen ennustus Kommunistisen manifestin sivuilta ainakin maantieteellisesti.

Huliganismia on yritettyä kitkeä Euroopan katsomoista ja stadioneiden liepeiltä jo vuosia. Tarmolla ja ansiokkaasti Englannissa, löysemmin esimerkiksi Italiassa.

Huliganismin syiksi voi esittää jo Marxin vuosisadalta, 1800-luvulta, tuttuja teemoja kuten nationalismi, vieraantuminen, identiteetin rakentaminen, työ (tai sen puute), persoonaton massayhteiskunta (nykyään tosin läpikaupallinen)…

Suuriin sosiaalipoliittisiin yhteiskunnallisiin teemoihin vähemmän takertuvia huligaaneja ruokkivat rahanahneus, järjestäytynyt rikollisuus ja silkka väkivallan tai sen uhan luoma kipunoiva mielihyvä. Huligaanien joukossa kun on paitsi työttömiä, myös vaikkapa arkisin klo 8-16 välillä kalliisiin pukuihin sonnustautuvia bisnesmiehiä.

Ei siis vain Mestarien liigan eurofanfaareja, kimaltelevia lajipromootioita, miljonääripelaajia, kauneutta, mielihyvää ja intohimon tunnetta.

Kunpa Uefa keksisi oman, N(o)1H(ooligans)1-rokotteen.

Barcelonassa Mossos d’Esquadra pidätti äskettäin kymmenisen huligaania. He kuuluvat FC Barcelonan unelmavävyjä vähän sisältävän Boixos Nois-ultraryhmän väkivaltaisimpaan siipeen, Casualseihin. Toissa vuonna yksi heistä tuomittiin taposta. Joillakin väitetään olevan yhteyksiä Helvetin enkeleihin.

Barçan kohta väistyvä puheenjohtaja Joan Laporta lupasi toimeen astuessaan siivota “Pahojen poikien” mädintä ainesta Camp Noulta. Sillä seurauksella, että Laporta sai tappouhkauksia. Mossosien nyt pidättämiä Casualseja epäillään ainakin kiristyksestä ja huumekaupasta. Erään jäsenen kotoa löytyi pieni huumetehdas ja aseita.  

Italiassa polizia on napannut viime päivinä useita Napolin Mastiffs- ja Feddayn-ultraryhmien jäseniä.  Tuttu poliisikertomus: kotietsinnöissä löytyi löymäaseita, veitsiä, luoteja.

Viime kaudella Napolin fanien reissut vierasotteluihin tyssäsivät heti ensimmäiseen koitokseen AS Romaa vastaan. Rooman-retkellään he tekivät selvää useista linja-autoista ja junasta. Virkavalta lähetti postissa kiellon osallistua vierasotteluihin. Samanlaista rasismilla höystettyä ultra-meininkiä on futisseuroissa koko saapasmaan matkalta.

Ranskassa tilanne on sama. Galliassa maan jalkapalloliiga on huolissaan lisääntyvästä faniväkivallasta. Se ei rajoitu pelkästään suurien seurojen kuten PSG:n päätykatsomoihin. Sympaattisilta kuulostavat seurat Grenoble ja Lille ovat samalla tarkkailuluokalla.

Ranskassa on annettu vain noin sadalle äärifanille pääsykielto matseihin. Englannissa niitä joutuu seuraamaan lähipubin tv:stä kolmisentuhatta huligaania.

Ja Serbiassa, ja Venäjällä, ja Ruotsissa…

Ja Saksassa. Sielläkin heitä riittää, kuten esimerkiksi Chemnitzer FC:n kannattajajoukoissa. DDR:n aikaan Chemnitzin kaupungin nimi oli aavemaisesti Karl-Marx-Stadt. 

ja onhan meilläkin niitä, jotka kaipaavat testosteronilla ladattua α-urosactionia katsomoihin. Ihmettelen vain, että yllä mainittu eksotiikka taitaa olla vääränlaista kansainvälisyyskasvatusta. Narsismiaan pääsee toteuttamaan muullakin tavoin.

Oman joukkueen fanikaulaliinan pitäminen on suotavaa. Laulut raikukoon, värit näkyköön, liput liehukoon, ilo ja epätoivo läikkyköön, kunhan ei mene överiksi. Futiksen tositoiminta kuitenkin tapahtuu kentällä, ja se on parhaimmillaan silmiä ja mieltä hivelevää.

Jälkikirjoitus. Brasilia pelaa maaliskuun alussa viimeisen harjoitusottelunsa ennen MM-kisoja, Irlantia vastaan. Dunga jätti ryhmästä pois viime ajat AC Milanissa hyvin pelanneen Ronaldinhon. Ja samassa Berlusconin seurassa pelaavan nuoren tähden Paton, mutta valitsi kikkaspesialisti Robinhon.

Pettymyksen huokaus.