Kiina jyrää – myös futissponsorointiin

Kiina maassa, Kiina puussa, Kiina Afrikassa ja avaruudessa.

Se mistä vielä vuosisata sitten puhuttiin rasistisesti “keltaisena vaarana” - että Aasia, erityisesti Kiina ja Japani, jyräävät meitin Lännen - on nyt arkea.

Kommunistikaaderidynastian Kiina jyrää ainakin tavaratuotannossa ja rahanlainaajana, sotilaallisesti ei (vielä?), ja poliittisesti se etenee pitkän historian opettamalla kärsivällisyydellä ja diplomatialla.  

Kiina on globaalissa myötätuulessa ensimmäistä kertaa puoleen vuosituhanteen. Nousee kuten Yhdysvallat nousi mahtiasemaan kyselemättä sen enempää lupia Euroopan maailmanomistajilta. Eikä tarvitse kysellä, sillä Planeetta Maa ei ole länsimaiden hiekkalaatikko yksinoikeudella. Ei kyllä ole kiinalaistenkaan, mistä sopii muistuttaa niin ihmisoikeuksissa kuin ympäristöasioissa.

Mutta on ainakin yksi asia, jolle Kiina ei voi mitään edes Pekingin mahtikäskyllä eikä valuuttavarannoillaan. Ja se on ainoastaan reilua, koska tämän arvoaseman saa vain osaamisella.

Alun Kiina-rimpsuun lisätäänkin loppuun: …vaan ei futiksessa, missä se on ulkomaailmalle yhtä vaarallinen kuin pöytätennis Suomi-futikselle.

Kiinan futismaajoukkueen lempinimi on Kiinan muuri, mutta pelillisesti ja kansainvälisellä menestymättömyydellä mitattuna maajoukkuepaidan vaakunaa pitäisi koristaa risuaita.  

Kiina kompensoikin jalkapalloturhaumiaan ottamalla jalansijaa lajissa kenttien ulkopuolella.  

Konkreettisesti se rakentaa futisstadioneja, kuten Afrikan mestaruuskisat äskettäin isännöineessä Angolassa. Teille stadion, meille öljyä.

Mutta on se liikkeellä eettisemminkin, jos urheilusponsorointia sellaisena halutaan pitää. Kiinalainen Yingli Green Energy teki FIFA:n kanssa sopimuksen, jolla siitä tuli ensi kesän Etelä-Afrikan MM-kisojen seitsemäs virallinen turnaussponsori.

YGE valmistaa aurinkopaneeleja. Firma on suuri, koska ihan pienet eivät pääse pääkisasponsoreiksi. YGE:llä on kansainvälisen tason pelisilmä, sillä aurinkopaneelit ovat eettisesti paremmassa huudossa kuin vaikka öljy tai autonrenkaat. (Kisoja sponsoroivat myös Castrol, Continental tyres, Budweiser, Coca Cola, MTN mobile communications ja Satyam IT.) 

Sopimukseen mm. kuuluu, että YGE varustaa eri puolilla Afrikkaa FIFA:n 20:een huono-osaisille tarkoitettuun projektiin aurinkopaneelit.

Pelikäsitystä on FIFA:llakin. Sen herrakerhon maine ei ole mairitteleva. FIFA-johtajat eivät taatusti päädy matkoillaan vahingossakaan hotelleihin joissa on kirppuja ja vähemmän kuin kuusi tähteä. Että sellaisia veijareita siellä. 

Kestävä energiantuotanto viestii, että FIFA:ssakin ollaan ajan hengessä mukana -- mistä oikeasti hatunnosto. Etelä-Afrikan kisojen hiilijalanjälki on myös iso. Lentokone on kätevin tapa saapua kisamaahan ja liikkua pelikaupunkien välillä. (FIFA on myös jeesaamassa Haitin jalkapallon jälleenrakentamista, siitä lafkalle toinen oikein-merkki.) 

Tehokasta viherpesua kaipaa myös itäisen supervallan jalkapallo. Koska YGE:n toimialana ovat aurinkopaneelit eikä jalkapallon etiikka, se ei tietenkään ole vastuussa Kiina-futiksen sisäisestä sopasta, joka on legendaarisen karmeaa.

Mainitaan vain loputtomat lahjontaskandaalit. Viimeksi eilen maan palloliiton CFA:n uusi pomo Wei Di puolusteli, ettei CFA ole “läpeensä epärehellinen” ja etteivät kaikki CFA:ssa ole “valehtelijoita”.  

Käytetyssä termistössä on häivähdys perinteistä rankkaa kritiikkiä kulttuurivallankumouksen ajan näytösoikeudenkäynneissä.  

Wei löylytti CFA:ta olan takaa. Nöyristelyä ja oman kaulan säästämistä? CFA:n edellinen johtaja, tuomaroinnin johtaja ja markkinoinnin johtaja kaikki istuvat putkassa epäiltynä ottelujen järjestämisestä. Voipi olla, että jalkapalloliigakauden avaamista maaliskuussa joudutaan lykkäämään sotkujen takia.

Tukijoista puheen ollen, Wei sai taivuteltua rengasvalmistaja Pirellin jatkamaan Kiinan Superliigan sponsorointia.

Syvemmälle mutiin Kiina-futiksen maine ei voi enää upota. Mutta uskalletaanko Kiina sulkea kansainvälisten turnausten ulkopuolelle skandaalien takia? Sillä voisi olla muitakin kuin urheilullisia vaikutuksia.

Eli, Kiina myös globaalissa futiskarnevaalissa - ja hämäräperäisessä vedonlyönnissä.

Aihe(et): Aiheeton. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>