“The Special One” voisi olla vaikka Yhdysvaltojen presidentin virallinen lentokone, ellei tuo ” “:ien välissä oleva epiteetti olisi varattu sille, jolle se todella kuuluu. No hard feelings, Valkoisen talon isännät. Yhdysvaltojen pressoja tulee ja menee, mutta on vain yksi José Mourinho. Onneksi heitä on vain yksi. Muun muassa entinen Porto- ja Chelsea-valmentaja, nykyinen milanolaisen Internazionale-seuran koutsi on erehtymättömydessään parasta Paavo Väyrynen -kategoriaa, suorapuheisuudessaan urheilumedian runsaudensarvi, ja kentän laidalla elehtimisessään suurempi — lue: viihdyttävämpi ja naurettavampi — kuin takavuosien Kolme Tenoria yhteensä. Erityisistä erityisin rakastaa verbaalisia ja elekielen konflikteja, hän hakeutuu niihin ja elää niistä kuin Paavo Lipponen (jonka ruumiinliikunto on tosin yhtä notkeaa … Lue loppuun →

Aave kummittelee jalkapallossa — huliganismin aave. Karl Marx puhui aikoinaan, hieman ennen modernin jalkapallon järjestäytymistä, kommunismin aaveesta, mutta sopikoon parta-Kallen ennustus Kommunistisen manifestin sivuilta ainakin maantieteellisesti. Huliganismia on yritettyä kitkeä Euroopan katsomoista ja stadioneiden liepeiltä jo vuosia. Tarmolla ja ansiokkaasti Englannissa, löysemmin esimerkiksi Italiassa. Huliganismin syiksi voi esittää jo Marxin vuosisadalta, 1800-luvulta, tuttuja teemoja kuten nationalismi, vieraantuminen, identiteetin rakentaminen, työ (tai sen puute), persoonaton massayhteiskunta (nykyään tosin läpikaupallinen)… Suuriin sosiaalipoliittisiin yhteiskunnallisiin teemoihin vähemmän takertuvia huligaaneja ruokkivat rahanahneus, järjestäytynyt rikollisuus ja silkka väkivallan tai sen uhan luoma kipunoiva mielihyvä. Huligaanien joukossa kun on paitsi työttömiä, myös vaikkapa arkisin klo 8-16 välillä kalliisiin pukuihin sonnustautuvia bisnesmiehiä. Ei siis vain Mestarien liigan eurofanfaareja, … Lue loppuun →

Kiina maassa, Kiina puussa, Kiina Afrikassa ja avaruudessa. Se mistä vielä vuosisata sitten puhuttiin rasistisesti “keltaisena vaarana” - että Aasia, erityisesti Kiina ja Japani, jyräävät meitin Lännen - on nyt arkea. Kommunistikaaderidynastian Kiina jyrää ainakin tavaratuotannossa ja rahanlainaajana, sotilaallisesti ei (vielä?), ja poliittisesti se etenee pitkän historian opettamalla kärsivällisyydellä ja diplomatialla.   Kiina on globaalissa myötätuulessa ensimmäistä kertaa puoleen vuosituhanteen. Nousee kuten Yhdysvallat nousi mahtiasemaan kyselemättä sen enempää lupia Euroopan maailmanomistajilta. Eikä tarvitse kysellä, sillä Planeetta Maa ei ole länsimaiden hiekkalaatikko yksinoikeudella. Ei kyllä ole kiinalaistenkaan, mistä sopii muistuttaa niin ihmisoikeuksissa kuin ympäristöasioissa. Mutta on ainakin yksi asia, jolle Kiina ei voi mitään edes Pekingin mahtikäskyllä eikä valuuttavarannoillaan. Ja … Lue loppuun →