Hendri Mulyadi ei ehkä jää maailmanhistoriaan.

Mulyadi ei ole sankari, vaikka hänessä tiivistyy vuosikymmenien mittaan miljardien ihmisen tuntema epätoivo. Silti, myötäntunto on tämän alansa akuankan puolella. Veikkaan, että moni meistä on useammin kuin kerran halunnut tehdä mulyadit. Hänessä tiivistyy futiksen voimakkain, yleisin ja pitkäkestoisin tunne: frustraatio, tuskastuminen.

Indonesia on jalkapallon pienvalta. Väestömääräänsä nähden säälittävän huono. FIFA:n rankingissa on kaikkiaan 203 maata. Indonesia on sijalla 120. Voisi ajatella, että huonomminkin voisi mennä, kunnes katsoo, minkä luodon kokoisen saarivaltion ja muun futiskenttää pienemmän pläntin (kieltämättä värikkäät ja hienot) liput koristavat vielä heikompia sijoja.

Indonesian punavalkoiset pelasi eilen kotikentällään Omania (sijalla 79) vastaan. Voitto pitäisi yllä edes jonkinlaista toivonkipinää pääsystä joka neljäs vuosi pelattavan Aasian mestaruusturnauksen loppupeleihin. Matsia ei ole enää paljon jäljellä. Oman johtaa 1-2. On “supervaihtopelaaja” Mulayadin aika ottaa kohtalo käsiinsä ja tehdä maali. 

Hän poimii pallon Omanin kenttäpuoliskolla, juoksee vasemmalta läpi Omanin “Tikareiden” halvaantuneen puolustuksen, etenee rangaistusalueelle, hakee katseellaan pallon mentävää tilaa ja laukaisee sen kohti maalia. Aika pysähtyy, pallo tuntuu etenevän ikuisuuden. 40 000 katsojaa seuraa herkeämättä. Omanin veräjänvartija torjuu hieman Roberto Carlosin tykinkuulaa hiljaisemman ammuksen polvellaan. Leomessimäisen kuljetuksen jälkeen Mulyadi saa silti ympärilleen rykelmän hikisiä miehiä -- poliiseja. Persianlahden miehet voittavat  1-2.

“Olin hyvin pettynyt Indonesian maajoukkueeseen. Se ei voita ikinä. Aina vain  tasapeli tai häviö”, Mulyadi tilitti myöhemmin tempaustaan hypätä katsomosta kentälle ja ratkaista peli.

Mulyadi, me tiedämme tasan miltä sinusta tuntuu. Erityisesti eräänä lokakuun iltana 1997 Helsingin olympiastadionilla. Suomi johti Unkaria 1-0. Pelataan toisen puoliajan yliaikaa. Voitto veisi Suomen MM-kisojen jatkokarsintoihin. Se on lähempänä kuin koskaan ennen. Pallo on Suomen puolustuspäässä. Kyllä, se kierii tuskastuttavan hitaasti maalivivan yli, koskettuaan sitä ennen peräkkäin viiteen suomalaispelaajaan. Lehtereillä 31 000 ihmistä halusi hypätä kentälle ja siivota pallon maaliviivalta. Onneksi tuo kärsimysnäytelmä ei ole nähtävissä YouTubessa.
 
Jotta en kehottaisi yrittämään maalia indonesialaisittain, sanotaan nyt, että älä tee tätä kotistadionillasi (tai edes vieraissa). Toisaalta, Indonesian alennustilaa kommentoitiin sikäläisessä nettikeskustelussa mm. seuraavasti: “Wau, hän voisi olla Indonesian tulevaisuuden hyökkääjä”. “Tämä kaverihan on sankari!!!”

Fatalistinen, itseensä kohdistuva virnuiluhuumori on parasta balsamia futissielulle. Ilman sitä ei tätä lajia kärsimyksineen kestä. Futiksessa iloa on harvoin jaossa.
 
Maradonalla sellaista olisi nyt tarjolla. Futishistorian kuuluisimman (ja maaliin päättyneen) pallonkuljetuksen tekijä aikoo avata oman tv-kanavan. Ohjelmakartasta ei tosin ole vielä tarkkaa tietoa. Sitä suunnitellessa hän jatkaa Argentiinan maajoukkueen peräsimessä.  Ja sanottakoon, että Maradonan maalin katsominen Englantia vastaan MM-kisoissa 1986 nostaa joka ikinen kerta ihon kananlihalle. Hetken maagisuus ei kulu koskaan pois.

Ranskan pääsy Etelä-Afrikan MM-kisoihin Thierry Henryn käsisyötön avustuksella ei sen sijaan aiheuttanut maagisia viboja. Se synnytti Ranskassakin paheksunnan aallon. Epäreilusti tehty, kuului monen tuomio. Ainakin yksi iloitsi, ja hän on Les Bleusin valmentaja Raymond Domenech.

Hän nettosi paikasta futistaivaan esikartanossa 860 000 euroa. Palkintorahojen piti pysyä salassa. Eikä kyse ollut 860 000 eurosta. “Mensonge éhonté!”, “häpeämätön valhe!”, ylimielisyyteen taipuvainen Domenech tiuskaisi asiaa selvittäneille toimittajille. Summa osoittautui kuin osoittautuikin vääräksi. Kyse oli vain 826 000 eurosta. Media oli pahoillaan.

Afrikan mestaruusturnaus pyörähtää käyntiin viikonloppuna. Se on jo saanut traagisia sävyjä. Uutistoimistojen mukaan Togon joukkuetta kuljettanutta autoa tulitettiin. Iskussa kuoli bussin angolalainen kuljettaja. Neljä muuta henkilöä haavoittui: kaksi pelaajaa,  maalivahti Kodjovi Obilale ja puolustaja Serge Akakpo, sekä joukkueen lääkäri ja maalivahtivalmentaja.

Toistaiseksi tuntemattomien henkilöiden tekemä isku tapahtui Angolan poliittisesti levottomassa Cabindan maakunnassa.