Vuosittainen arkisto: 2010

Norsunluurannikkolainen joulurauhan toivomus

Norsunluurannikolla joulurauhasta ei ole tietoa. Länsiafrikkalaisvaltion suurimman futistähden Didier Drogban sanoin toivon, että presidentinvaalien jälkeiset levottomuudet maassa loppuisivat, eivätkä vain jouluksi. “Vetoan teihin kaikkiin, jokaiseen manageriin, sotilaaseen, kannattajaan, olemaan käyttämättä väkivaltaa ja tekemään kaikkenne palauttaaksenne rauhan ja vastuullisen demokratian jota kansakuntamme odottaa.” Rauhallista joulua kaikkialle muuallekin ja kaikille muillekin Maan päällä.

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

MM-kisat Persianlahdelle. Qatarstrofi ja länsimaiden perikato?

Futis olisi pelastanut Euroopan ja Yhdysvaltojen taloudet.  Katsokaa mitä tapahtui Qatarissa, kun tämä urheilun saralla haukkametsästyksestä ja kameliratsastuskilpailuista tunnettu emiirikunta tuli kaikkien takaa ja sai järjestettäväkseen jalkapallon MM-kisat 2022.  Öljy- ja maakaasuvaltion pörssin kurssit ampaisivat avauduttuaan seitsemän prosentin nousuun, mistä tietysti voi päätellä, että valinta oli oikea. Pörssikurssit kun ovat tämän päivän pyhä sana. Partoihinsa myhäilevät erityisesti kiinteistö- ja rakennusalan pohatat. Qatar on luvannut miljardeja infrastruktuurin rakentamiseen, jotta kisaturistit voidaan kuljettaa ilmastoidusti ilmastoidulta stadionilta toiselle, ja jotta olut pysyisi kylmänä. Sitäkin on tarkoitus myydä, siihen löytyy varmasti sopivan joustava fatwa. Ei kisoja ilman olutsponsoria. Ilmastoitu avostadion kuulostaa yhtä järkevältä kuin hiihtoputki heinäkuun helteillä, mutta mitä Suomi ei tekisi katoavan kansanperinteen vuoksi. Emiraatti … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Huuhkajat-fanit laulamaan Du gamla, du fria? Esimerkkiä el Clásicosta

Rangers-Celtic. Boca-River Plate. Arsenal-Tottenham. Inter-AC Milan. AIK-Djurgården. Partizan Belgrad-Crvena Zvezda (Punainen tähti).   Seuratasolla jalkapallossa on otteluja, joille ei edes sana derby kykene tekemään täyttä oikeutta. Kyse on yleensä paikallisottelusta, jolla on pitkät juuret ja vastakkainasettelun kiihkeys on sen mukainen. Joukkueita kun erottavat milloin uskonto, sosioekonomisesti erilaiset kaupunginosat, politiikka, milloin yhteiskuntajärjestelmä. Erottavista tekijöistä seksi taitaa olla ainoa, mikä loistaa  poissaolollaan. Derbyn paikan päällä nähnyt ja kokenut tietää, mistä on kyse. Identiteetti on yhä kovaa valuuttaa stadioneilla. Mutta jotain on tapahtumassa. Derbyt ovat laimentumassa samalla kun ne kaupallistuvat - ja yhä harvempi pelaaja on kotoisin kaupungista tai maasta, jonka paitaa hän kantaa, ja fanipohjakin on maantieteellisesti laajentunut, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Kurlaaja-sankarista Mario Gómeziin

Pienen kansakunnan on valittava sankareikseen urheilijat. Onhan se tietysti parempi kohtalo kuin sotasankarit. Muuten Helsingin metroasemat tai maakuntien lentokentät kun olisi nimetty siirtomaasodissa alkuasukkaita tappaneiden omien kylien suurpoikien mukaan (mutta ei niiden Balkanin santaan haudattujen).  Kun emme ole entisiä siirtomaaherroja, nousevilla talous- ja poliittisilla mahdeilla on vähemmän hampaankolossa meikäläisiä vastaan. Suomi voi jatkaa hyvillä mielin lääkärinä vaan ei tuomarina oloa, kuten entinen urheilija, sittemmin presidentti Urho Kekkonen ammoin sanoi. Koska meiltä puuttuu yhä elävien sääty-yhteiskuntien hohto, olisiko niin, että Suomessa menestyvässä urheilijassa ruumiillistuu ja henkevöityy, tai oletetaan näin kristalloituvan, kirkkaimmin aateluus: puhtain asein ja mielin oman lajin ja kansakunnan puolesta, Ateenalaisten laulun hengessä.  Aateluus ideaalitilana, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Muammar Gaddafista jalkapallomoguli?

Kaikki tiet ovat vieneet Roomaan Välimeren alueen kaksi suurinta naisasiamiestä: Silvio Berlusconin ja Libyan ikieversti Muammar Gaddafin.   Nämä haareminpäälliköt juhlistavat tänään vuonna 2008 solmittua maiden välistä ystävyyssopimusta. Heillä on ilmeisesti myös leikkimielinen(?) kilpailu siitä, kumpi laittaa paremmaksi julkisessa klovneriassa. Eilen Libyan todellinen johtaja paasasi italialaisille islamin tulevasta valloitusretkestä Eurooppaan. Berlusconi luultavasti tuumi mielessään, että Gaddafi se vasta on hieno mies. Libyalainen ajatusten aavikkodyyni nimittäin piti uskontopuheensa noin 500 (rahalla vuokratulle) naiselle, joiden tärkeimmät ominaisuudet olivat nuori ikä ja missin fyysiset mitat. Italia ja Libya ovat vanhoja tuttuja. Menemättä sen pidemmälti antiikin Roomaan ja Leptis Magnaan, moni italialainen on huolissaan Gaddafin Libyan taloudellisesta otteesta Berlusconin pääministeröimässä Italiassa. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Medo nousee Euroopan kirkkaisiin valoihin, fanille pala kurkkuun

Uutista on odotettu pitkin kesää.  Medo jättää HJK:n ja lähtee pelaamaan viimeisimmän käsityksen mukaan Belgradin Partizaniin. Serbian pääkaupungin Mustavalkoiset pääsi tällä kaudella mestarien liigan lohkovaiheeseen. Kuka tulee tilalle? Klubin keskikentälle tulee ammottava aukko, mutta mitä siitä? Se täyttyy, niin on aina ennenkin täyttynyt. Raitapaitojen numero 4 oli Klubin viime vuosien parhaita pelaajia. Paitaa ei kuitenkaan kannata jäädyttää, sillä Medon ura on toivottavasti vasta alussa. Merkittävän pelajaan menetys voisi tuntua pahalta. Vaan niin ei ole. Tuntui hyvältä. Medo on ansainnut pääsynsä suurille kentille. Mohamed “Medo” Kamaran tie rutiköyhästä ja väkivaltaisesta Sierra Leonesta Euroopan kirkkaisiin valoihin on henkilökohtaisten unelman täyttymys. Ei vaahtokarkki-Hollywoodia, vaan yhdistelmä afrikkalaista elämänuskoa ja pohjoiseurooppalaista sydäntä ja kärsivällisyyttä. Medon odotettu ammattilaissopimus on … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Nyt ne tunkevat ulos kaapeistaan futiksessakin

Järkyttävää. Todella puistattavaa. Terrorismiin verrattava ääri-ilmiö on soluttautunut jalkapalloonkin. Vielä kauhistuttavampaa on, että ilmiöllä on suuren enemmistön kannatus. Ja häpeällisintä ja tahraisinta kaikesta, että vielä lajin syntymämaassa. Kuningaslajista tulee kuningatarlaji. Futiksen — ja yhteiskunnan — perusmuurista lohkeaa jäävuoren kokoinen pala. Lähes kahdeksan kymmenestä futisfanista Englannissa on sitä mieltä, että “avoimesti homoilla pelaajilla olisi samanlainen myönteinen vaikutus jalkapalloon kuin tummaihoisilla pelaajilla oli 1980- ja 90-luvuilla rasismia vastaan kamppailtaessa”. Lähes neljännes lajissa aktiivisesti mukana oleva tuntevat henkilökohtaisesti homoseksuaalin pelaajan. Alle joka kymmenes — melkoinen valtavirta siis — oli tinkimättömän homovastainen. Ilmeisesti heidän mielestään talibanpipoinen ajattelu on, ja haluavat että se  on, yhteiskunnan selkäranka. Kaapista on jo tultu … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Italia putosi – ja jatkaa keltapaitaisena

Ei Italia pudonnut kisoista. Se vain vaihtoi paitansa värin keltaiseen. Näin totesi eräs ystäväni eilen toivottavasti unohduksiin painuvan Brasilia-Portugali -ottelun jälkeen. (Pilasivat vielä monen juhannusaatonkin kassakaappifutiksellaan.) Ennakko-odotuksiin suhteutettuna se oli puolustavan ruma, ehkä tylsin, masentavin, näkemäni MM-ottelu vuosikymmeniin. Omat vahvemmat muistikuvani alkavat Argentiinan skaboista 1978.  Portugalin valmentaja Carlos Queiroz on ilmeisesti lukenut alkulohkokilpailijansa Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-Ilin ties mitä motivaatio-opasta. “Se oli suuri spektaakkeli, jalkapallon juhlaa.” Milloinhan viimeksi spektaakkeli ja juhla on kerännyt buuauksia, haukotuksia ja vihaisia kommentteja… Portugalin — ja Brasilian — tilastot näyttävät vaikuttavilta. Lusitaanit ovat päästäneet edellisessä 26 ottelussa vain neljä maalia. Brasilia on voittanut edellisistä 21 ottelustaan 18. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Vuvuzela vastaan rahajalkapallo

Järjestäkää kisat - mutta meidän ehdoilla. Olisiko kenelläkään otsaa vaatia kiellettäväksi vaikkapa katsomoissa kilkattavia lehmänkelloja (rasittava ääni pidemmän päälle)? Tai miten on vastustajia avoimesti halveksivien joukkolaulujen laita? Eurooppalaiset miljonääripelaajat — nämä samat diivat, jotka joskus valittavat täkäläisten stadionien kliinisyydestä ja katkarapua mussuttavasta corporate hospitality -meiningistä - häiriintyvät Etelä-Afrikan stadionien vuvuzeloista. Ranskan kapteeni Patrice Evra väitti pokkana, että joukkueen 0-0 laahustamien Uruguayta oli osaksi torvien syytä. Just jees, bien sûr. Evran kaltaisen ammattilaisen pitäisi olla tottunut kaikenlaiseen meteliin ja herjaan uransa aikana. Evra voisi myös kertoa, miksi Les Bleus hävisi kisojen alla Kiinalle, tuolle kauniin pelin jättiläiselle, joka on FIFA:n rankingissa sijalla 84. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Betonifutiksen paluu?

Ennen alkupotkua Etelä-Afrikassa vain yksi asia kylmää mieltä. Mitä jos nämä ovat pelillisesti kuin Italian kisat 1990? Saapasmaan skabat olivat eräänlainen futiksen mattivanhanen: mielikuvituksetonta, byrokraattista, ilotonta, valkotiilistä virastonseinää. Lajissa elettiin taktisesti ja kulttuurisesti tylsiä , epätoivoisia aikoja. Kuka enää muistaa kisojen maalikuninkaan, Italian Salvatore “Totò” Schillacin? Ei maksa vaivaa googlata. Tiedättehän, väljähtynyttä kuplavettä tai sampanjaa. Niin kuin tämän vuoden Mestarien liigan voittanut Milanon Internazionale. Tiukka puolustus ja pistohyökkäyksiä. Molto tedioso, erittäin tylsää. Syntipukki on Interin valmentaja José Mourinho. Kylmä hiki ei nouse aiheetta. Taktisen jalkapallon suurmestarin Italian topparin Giorgio Chiellinin mukaan Italia turvautuu catenaccioon. Yritetään tehdä 1-0 maali ja sen jälkeen ovi säppiin. Italialla ei tosin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti