Mitä Mouscron edellä, sitä suuret perässä.
Excelsior Mouscron pudotettiin Belgian korkeimmalta jalkapallon sarjatasolta Jupiler-liigasta kolmanteen divisioonaan, koska seura ei ole kyennyt maksamaan 800 000 euron velkojaan. Mouscron ei ollut saanut kasattua aloituskentällistä kahteen viimeisimpään liigamatsiin. Toinen asia on, jatkaako seura ollenkaan toimintaansa aladivareissa.
Ei ole ensimmäinen kerta, kun futisseuroja pudotetaan mutasarjoihin eri syistä, tai niitä katoaa kokonaan, mistä esimerkkinä Hjallis Harkimon Jokerit.
Luoteis-Belgiassa sijaitsevan pikkukaupungin seuran kohtalolle on helppo naureskella. Pieni on pieni, ja belgifutis on muutenkin tylsää, vaikka Mouscronin riveissä ovat pelanneet mm. Mpenzan veljekset Emile ja Mbo.
Mouscronin kohtalo on kuitenkin 2000-lukua, ahneuden ja rahanpalvonnan, kahlitsemattoman kapitalismin, symboli. Lähes seurassa kuin seurassa on tullut tuhlattua reilusti enemmän kuin tervejärkinen taloudenpito sallisi. Mouscronin velat ovat suuret vain siksi, koska seura on eurooppalaisittain suhteellisen pieni.
Futis ei ole vielä tempautunut Yhdysvalloista lähteneen viimeisimmän rahoitus- ja talouskriisin syövereihin. Mutta räjähtää se tämänkin kupla. Jalkapallomaailmassa painuu vielä moni pää. TamU tai ManU, Valencia tai Vélez Sársfield. Seuroja kaatuu tai ajautuu erittäin pahoihin vaikeuksiin. Aladivarit voivat kutsua moniksi vuosiksi -- tai sitten tulee elokuvista tuttu The End.
Italian pääministeri Silvio Berlusconi on tunnetusti miljardööri, mutta omistamansa seura AC Milan ei varsinaisesti ui rahassa. Rossoneri saattaa joutua myymään muitakin kuin Kakán tasoittaakseen tilejään.
Espanjalaisella Valencialla on yli puolen miljardin euron velat. Kyse on futisseurasta, ei monikansallisesta teräs- tai metsäalan suuryrityksestä, jösses sentään!
Englannissa suurseurat ovat korviaan myöten pulassa. Chelseaa pitää pystyssä Roman Abramovitshin miljardit, Liverpoolin omistajat, yhdysvaltalaiset futisbisneksen keskenään nahistelevat Tom&Jerry, Tom Hicks ja George Gillett, haluavat huhujen mukaan päästä seurasta eroon, kunhan ostaja löytyy.
Real Madridilla on velkaa satoja miljoonia euroja. Seuran ostajaksi on pyrkimässä miljardin dollarin sekillä abudhabilaissheikki Mansour bin Zayed al Nahyan.
Mitähän roopeankka-leikkeihin sanoisi. Kyseessä olisi sijoitus, joka ei tuottaisi koskaan voittoa. Tai tuottaisi, jos maailman kaikki futishullut alkaisivat fanittaa Real Madridia Galácticoineen - ja ennen kaikkea ostaisivat seuran krääsää ja katsoisivat matsit maksu-tv:stä. Tämä mahdollisuus on kuitenkin yhtä todennäköistä kuin se, että maailmankaikkeuden galakseista löytyisi Maata läheisesti muistuttavaa elämää.
Jos niin ikävästi kävisi, että sitä elämää tuolta jostain löytyisi, muut seurat lakkaisivat olemasta. Todennäköisempää on, että ostoaikeet tyssäävät seuran faneihin. Kauppa olisi hyväksytettävä Los Merenguesin kannattajilla. Nunca jamás, ei ikimaailmassa. Kerrankin olen samaa mieltä madridistojen kanssa.
Futiksen talousvaikeudet ovat vanhempia kuin puolitoista vuotta sitten alkanut rahoituskriisi. Sokea kilpailu parhaista pelaajista, pokaaleista ja tv-oikeuksien suomista rahoista on jatkunut pitkään.
Pelaajien siirtohinnat ja palkat ovat astronomisia. Real Madrid maksoi Ronaldosta 90 miljoonaa euroa. Jos joku haluaa ostaa Barcelonan Leo Messin, ostajan täytyy olla Forbes-lehden maailman kymmenen rikkainta henkilöä -listalla.
Yksi esimerkki palkoista. Barcelonan pelaajien palkkabudjetti viime kaudelle oli 177,3 miljoona euroa. Siihen sisältyy bonukset vain liigavoitosta ja pääsystä Mestarien liigan neljännesvälieriin. Kuinka ollakaan, Barça voitti viime kaudella kaikki mahdolliset arvopystit kotimaassa, Euroopassa ja muualla maailmassa. Historiallinen pokaalisade toi pelaajille pelkkinä bonuksina yli 50 miljoonaa euroa. (Ei muistella, mikä on Veikkausliiga-seurojen yhteisbudjetti.)
On ihmetelty, miksi kupla ei ole vielä puhjennut. Katsomot eivät ole tyhjentyneet, vaikka faneilla on keskimäärin vähemmän rahaa käytettävissään. Stadioneille tullaan jalkapallon, seuran ja sen perinteiden takia. On toista jättää ostamatta uusin kiinalaisvalmisteinen teknovempain kuin luopua identiteetistä, yhteisöstä, historiasta, ystävistä, toivon ja epätoivon kokemuksista.
Televisiointioikeudet, krääsämyynti, lipputulot, maksutv-ottelut, jalkapalloliittojen maksatukset menestyksestä, sponsori- ja mainostulot - edes nämä yhdessä eivät kykene nostamaan seurojen talouksia pois punaiselta. Maapallon väestö kasvaa, mutta maksukykyisten fanien määrä ei kasva liikemiesten toivomaa tahtia, ei edes Aasiassa.
Takaisin maanpinnalle ja Hainautin maakuntaan. Mouscron haluaa pelastaa konkurssipesästä ainakin nuorisoakatemiansa. Valonpilkahdus jäähyväispuheessa? Kyse ei ole vain supertähdistä, vaan myös nuorista pojista ja tytöistä ja heidän unelmistaan.

