Vanhus istuu päiväsalissa. Hoitaja vilahtaa vaippakassi kädessään ohi oikealta, toinen dosettinsa kanssa vasemmalta. Kumpikaan ei sano sanaakaan. Muutkaan eivät puhu. Vilkaisevat kun ojentavat lääkkeet, koskevat vaippoja vaihtaessaan. Hanskat käsissään. Enintään kahdesti päivässä. Mieluiten kerran. Jutut jätetään omalle väelle kahvihuoneeseen ja kansliaan, vanhus istuu yksin omine ajatuksineen. Ollaan hoitoväkeä ja hoidokkeja.Mahdollisimman etäällä. Kaukana. Erossa.
Tehy huutaa lisää auttavia käsiä, akuutimpaa kysyntää saattaisi olla keskustelukumppaneilla. Ministerikin haluaa vanhuspalvelulakiin mustaa valkoisella hoitajien vähimmäismäärästä, eikö samalla voitaisi kirjauttaa velvoite seurustelevien hoitajien palkkaamisesta?
Jokaisessa vanhusten hoitolaitoksessa: osastolla, asumisryhmässä ja palveluasunnossa pitäisi olla vähintään yksi yksinomaan seurustelemaan palkattu hoitaja. Tämä kokopäiväviran tekijä ei osallistuisi vaipanvaihtoon eikä lääkkeiden tai ruoan jakamiseen. Hänen toimenkuvaansa kuuluisi kohtaaminen. Vain ja ainoastaan. Hoitaja istuisi päiväsalissa ja keskustelisi. Kävisi sänkyjen vierustoilla ja keskustelisi. Kuuntelisi elämäntarinoita ja jakaisi tunteita. Katselisi vanhoja valokuvia ja lukisi sanomalehtiä. Nauraisi, ehkä itkisi yhdessä vanhusten kanssa. Pitäisi kädestä, jos ajatustenvaihto olisi jo mahdotonta. Korjaisi peitettä, kostuttaisi huulia. Olisi oikeasti läsnä. Työpäivänsä jokaisen minuutin.
Ihmisellä on luontainen tarve kohdata ja tulla kohdatuksi. Kuivan vaipan vaihtaminen on hoitoa, yhtä lailla hoitoa on yhteyden luominen ja sen ylläpitäminen. Pissavaipan vielä kestää, arvottomuuden tunteen kanssa on vaikeampaa. Märkä vaippa rikkoo ihon, ohikävely sielun ja sydämen. Läsnäolo on lääke. Mahdollisesti joskus jopa tehokkaampi kuin parasetamoli, kodeiini, bentsodiatsepiini tai joku muu opiattijohdannainen. Lääkkeen syöttäminen on kohtuullisen helppoa, kohtaamiseen pitää oikeasti panostaa.
Milloin tulee aika kun kukaan ei vaivaudu enää keskustelemaan minun kanssani? Tai sinun. Ajatukseni, mielipiteeni, tunteeni ja tietoni menettävät merkityksensä. Ihmiset kävelevät mielummin ohi kuin pysähtyvät. Katsovat silmiin. Pitävät tärkeänä sitä mitä sanon, puhun tai kerron. Olenko 60-, 70- vai 80 -vuotias?
Mielikuvaharjoittelen hetkeä, jona huomaan tuulen kääntyneen. Koskettelen pelkohermoa. Kokeile sinäkin. Tavoititko kipupisteen vai pakeniko se? Arkaa vai yhdentekevää?
Vanhusten ja vajaakuntoisten asumispalveluyksiköissä on usein keittiö. Synnytetään mummolaidylliä pullantuoksuineen ja porisevine kahvipannuineen. Läheisille syntyy ehkä mielikuva omasta rakkaasta ihmisestä leipomassa korvapuusteja ja paistamassa piirakoita. Ihan kuin silloin ennen. Moni hoidettavakin haluaisi ehkä leipoa tai hääräillä keittiöhommissa. Apuna ja avustettuna. On ehkä kokenut saavansa arvostusta keittiössään, osannut tehdä hyvää ruokaa ja leipoa maukasta pöytään. Ripaus tuota arvostusta toisi hyvää mieltä myös hoitoarjessa. On tarve olla tarpeellinen. Merkityksellinen jollekin. Jossakin. Joskus.
Liian usein kuulee keittiöiden olevan kulissia. Ne on rakennettu ja pantu esille, mutta niitä ei käytetä. Ei saa leipoa, tuskin edes tehdä voileipiä. Ei vaikka haluaisi ja ainakin autettuna vielä kykenisi. Miksei? Miksi rakennetaan, jollei anneta osallistua. Työtä kirvesmiehille ja keittiöasentajille, turhia kustannuksia rahoittajille.
Ainakin vielä viime vuosituhannella sairaaloissa kiersivät leikittäjät ja askartelutädit. He olivat osa hoitotiimiä. Kohtaamisen, läsnäolon ja mielekkään tekemisen hoidollinen arvo oli vielä kunniassa. Toisin taitaa olla tänään. Vaipparalli pyörii ja lääkkeet annetaan aikataulussa; kuta kuinkin kiitettävästi. Yhdessä eläminen on jäänyt. Ihmisarvo unohtunut. Alapää pidetään kuivana, yläpää sopivasti sekaisin. Seurustelevia hoitajia on harvassa.
Ajattelin tuoda keskusteluun nyt tulevan hoitajan näkökulman. Meistähän täällä oltiin myös huolissaan. Osaammeko kohdata vanhuksia? Kunnioitammeko ketään? Olen työskennellyt kesän lähihoitajan sijaisena pitkäaikaissairaanhoidon osastolla. Kokemukseni ei siis ole kaiken kattava, mutta mielipide minultakin asiasta löytyy.
Ensimmäiseksi haluan sanoa, että tervetuloa koittamaan! Apu kelpaa aina. Vanhustenhoito ei ole avaruustiedettä vaan ihmisten avustamista ja kohtaamista.
Ei käsipareja vaan seurustelevia hoitajia. Ajatus on naurettava. Anteeksi, mutta se on. Ei kukaan opiskele vaipanvaihtajarobotiksi, vaan hoitajaksi. Varmasti joukkoon mahtuu monenlaisia hoitajia, epäpäteviäkin, mutta miksi leimata koko sakki samantien? Miksi sitten kuljetaan vaippapussi kädessä ohi eikä jäädä jutustelemaan? Tartuntariskin takia. Miksi ei jäädä pussin viennin jälkeen jutustelemaan? Koska seuraava asukas odottaa aamutoimien tekoa. Jos tällaiset askarruttavat, mikset seuraavalla kerralla tartu hoitajaa hihasta ja kysy missä mennään sen sijaan, että kirjoitat blogiin loukkauksia koko ammattiryhmää kohtaan?
Välillä jää aikaa ja se käytetään yhdessä olemiseen asukaiden kanssa. Pelataan korttia, pelataan bingoa, jutustellaan (mitä muuten tehdään myös hoitotoimien aikana), käydään ulkoilemassa, lakataan kynsiä jne.
Hoitajilla ei näytä olevan kiire. Ei näytäkään. Se on osa ammattimaisuutta. Asukkaille ja omaisille ei näytetä kiirettä. Omaisille ja asukaille järjestetään aikaa, vaikka sitä ei olisikaan. Kiirettä ei näytetä, koska osastolle halutaan luoda rauhallinen ilmapiiri.
Ja se kahvin juonti ja juoruilu. Oikeasti? Eikö muiden työpaikoilla juoda kahvia ja jutella työkavereiden kanssa? Kai hoitajatkin taukonsa ansaitsevat, jos niihin aikaa löytyy?
Osastolla jossa työskentelin vaipat vaihdettiin aina kun siihen oli tarvetta. Asukkaita, jotka kykenivät käymään vessassa käytettiin mahdollisimman usein vessassa, koska näin myös säästetään vaippakustannuksissa sekä pesulakuluissa.
Hoitajat venyvät ja paukkuvat työssään. Sairaslomille ei saa ottaa sijaisia ja asukkaat ovat vaikeahoitoisempia kuin ennen. Tätä en myöskään ymmärrä; hoitajat itse aiheuttaa sen että ei palkata lisää työntekijöitä koska venyvät liikaa, mutta eivät veny tarpeeksi hoitaakseen asukaita mahdollisimman hyvin? Itse en ainakaan pysty katsomaan toiseen suuntaan, jos apuani kaivataan. Pakkohan se on työnsä hoitaa mahdollisimman hyvin.
Yleistystähän on vähän vaikea tehdä, koska vanhusten parissa työskentelee niin moni nuori. Haluan silti sanoa, että kyllä nuoret kunnioittavat vanhuksia siinä missä vanhemmatkin hoitajat. Kohtaaminen saattaa olla erilaista, esim. itse en teitittele potilaita, koska mielestäni se on teennäistä. Kunniotuksen asukasta kohtaan osoitan muilla keinoin.
Tuulalle vielä, kun oli niin huolissaan. Kyllä eettisyys on iso osa opintojamme. Siitä kirjotetaan esseitä ja siitä myös tentitään!
Kiitos opiskelijalle kommentista. Mukava kuulla nuorta ääntä Epikriisissä.
Kerroit, että osoitat kunnioitusta ikäihmisille, et kuitenkaan miten. Olisi mukava kuulla, millä tavalla ymmärrät ikäihmisten kunnioituksen ja miten se näkyy käytännön toimissasi.
En ole vaatimassa teitittelyä, vaikka se kohteliasta onkin. Ihan hyvä tietysti osata tuokin taito.
Vaippapussin ja dosetin tarkoitus oli kuvata tämän päivän hoitokäytäntöjä, joissa lääkitys ja kuivana pitäminen ovat ajaneet kohtaamisen ohi. Vie vain vaippapussi ensin jätepönttöön ja istahda vasta sitten vanhuksen viereen juttusille. Hänen elämänkokemuksessaan on todennäköisesti ammennettavaa myös sinulle.
Kunnioittamista on olla ihminen ihmiselle. Kuunnella, vastata vähättelemättä, vaikka yhdeksänkymppinen mummu haluaisikin kotiin vanhempiensa luokse. Kunnioittamista on pysähtyä, huomioida toisen tarpeet, jokaisella on omat tapansa ja ne kyllä otetaan huomioon resurssien rajoissa. Kunnioittamista on löytää kompromissi asukkaan kanssa, kun resurssit eivät riitä. Kunnioittamista on olla läsnä.
Kertaakaan en ole teititellyt, mutta silti olen voittanut puolelleni asukaita ja olen myös kuullut kiitosta, miten kohtaan ihmisen ihmisenä. Teitittely ei tarkoita mitään ilman oikeaa kunnioitusta, kyllä minä senkin osaan. En vain koe sille tarvetta.
Kunnioittaminen on pitkäjänteisyyttä ja rauhallisuutta.
Kunnioitan vanhuksia, aistin heistä elämänkokemusta mistä minulla ei ole tietoakaan. Olen usein istunut sängyn laidalla syöttämässä vanhusta ja miettinyt millainen viisaus asuu vanhuksissa, siitä huolimatta, että he eivät enää kykene tarinoitaan jakamaan.
Näistä syistä tuntuu raivostuttavalta, että meitä hoitajia väitetään kylmiksi vaipanvaihtajiksi ja lääkkeiden tyrkyttäjiksi.. Kohtaamani hoitajat ja opiskelijat ovat kaikki olleet erilaisia ja toimintatapoja on erilaisia, mutta kaikki heistä ovat tehneet parhaansa ja vähän enemmän asukaiden puolesta.
Saattaa tuntua kylmältä, että hoitaja lähtee töistä yhdeksältä eikä jää puoleksi tunniksi pidempään, että asukas saisi katsoa lempiohjelmansa loppuun. Fakta kuitenkin on, että meidän pitää pitää huolta myös itsestämme, jotta voimme pitää huolta muista.
Hienoa, että jaksat olla vähättelemättä vanhusta, joka ikävöi äitiään. Jonakin päivänä se saatat olla sinä itse tai sinun äitisi, joka kaipaa kuuntelijaa ”hassuille” jutuilleen.
Työharjoittelusi sujui todennäköisesti loistavasti ja olet hoitamiesi vanhustenkin mielestä oikealla alalla. Haluat palvella, olla avuksi ja kohdata. Ihminen ihmiselle, kuten itsekin kauniisti toteat. Moni toivoisi varmasti juuri sinua hoitajakseen.
Olet valinnut palveluammatin. Se vaatii tekijältään nöyryyttä -kykyä vastaanottaa ikävääkin asiakaspalautetta, siitä sen suuremmin haavoittumatta. Mielummin kuin hyökätä, kannattaakin hiljentyä miettimään, miksi joku sanoo ottavansa mielummin kuolemankapselin kuin menevänsä laitoshoitoon. Eikö ohikävelyn kokemuksia kannattaisi kuunnella, sen sijaan että kääntää niille selkänsä?
Enkä sanonut, että sinä teet niin.
Kaikkea hyvää opintoihisi ja tuleviin haasteisiin tärkeässä työssäsi ikäihmisten parhaaksi.
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin perää Espoon kaupungilta selvitystä vanhustenhoidossa havaittuihin puutteisiin. Yllätystarkastuksissa ilmeni puutteita etenkin henkilöstön määrässä ja hoidon laadun seurannassa. Myös fysioterapiapalveluista löytyi huomautettavaa.
http://yle.fi/uutiset/apulaisoikeusmies_espoon_vanhustenhuollossa_puutteita/6332953
Fysioterapiapalveluissa on puutteita muissakin kunnissa kuin Espoossa. Mitä vaihtoehtoja jää niille vanhuksille, joilla ei ole omaisia tai läheisiä heitä liikuttamassa?
Liikuntakyvyttömänä kattoon tuijottelu, vaippoihin laskeminen ja keskustelukumppaneiden odottelu on kauhuskenaario, jonka en soisi toteutuvan kenenkään kohdalla. Itse toivon ainakin pääseväni pois mielummin liian varhain kuin liian myöhään. Oman itseni, läheisteni ja koko yhteiskunnan vuoksi.
”Eettinen arvoperusta.
Opetetaanko sitä, tentitäänkö ehkä? Mietitäänkö edes?
Kentällä puhutaan vanhanajan hoitajista ja uudesta polvesta. Itse tulen olemaan jälkimmäisten kontolla. Täkin alla tuulikaapissa, lääketokkurassa vaippakassi vieressäni? Vaihda jos kykenet!
Ehkä rasitankin lapsiani. Vaadin vastuunkantoa. Vastapalvelua. Tai kuolen hyvissä ajoin, säästyn kusipediltä ja makuuhaavoilta. Yksinäisyydeltä.”
Olen tässä jo jonkin aikaa lukenut kirjoitukseesi tulleita kommentteja. Minun mielestäni sinun ylläoleva kommentti, eikä pelkästään kyseinen kommentti, on jopa törkeä ja loukkaava meitä (uusia) hoitajia kohtaan. Lisäksi yleistät erittäin rankalla kädellä.
Itse olen 20 vuotias. Aikaisemmalta koulutukseltani lähihoitaja ja opiskelen tällä hetkellä sairaanhoitajaksi. Aikomuksenani on erikoistua vanhustyöhön. Teen työni hyvin ja nautin siitä, vaikka joskus kiirettä onkin. Jokaisen syöttämisen, vaipan vaihdon tai muun hoitotoimen yhteydessä otan huomioon potilaan ihmisenä ja kerron hänelle, mitä olen tekemässä. Näin myös potilaan itse on helpompi osallistua hoitoihin mukaan ja kuntouttava työote toteutuu. Käytämme aikaa myös seurusteluun ja vaikka olisi kiire, emme sitä näytä potilaille tai omaisille. Mielestäni antamamme hoito on hyvää, ihmisläheistä ja vanhusta kunnioittavaa. Moneen kertaan olen myös saanut potilaan rauhoittumaan tai kipuja vähemmäksi olemalla vain lähellä ja pitämällä kädestä.
Eräällä osastolla työntekijät olisivat miellään järjestäneet erilaista toimintaa tai leipomista, mutta potilaat olivat niin huonossa kunnossa eivätkä kykeneet tämän tapaisiin viriketoimintoihin. Viriketoimintoja suunniteltiin sen mukaan, mikä oli mahdollista. Jutella vuoteen reunalla tai olla vain lähellä. Hoitotoimien aikana puhumme myös vuodepotilaille, jotka eivät ota kontaktia millään tavoin. Uskon mahdollisuuteen, että he kuulevat ja ymmärtävät kuitenkin, mitä huoneessa tapahtuu.
Eettisestä arvoperustasta vielä. Etiikkaa käsitellään sairaanhoitajaksi opiskellessa heti opintojen alkuvaiheessa. Myös lääkehoidossa keskustellaan eettisyydestä.
Minun mielestä sinun täytyisi ensin ottaa asioista selvää paremmin ennen kuin tuot olettamuksiasi esillä. Minä ainakin loukkaannuin, sillä teen tätä työtä sydämelläni.
Pakko lisätä vielä:
Toki ymmärrän, että niin osastoja kuin hoitajiakin on erilaisia. Toki olen myös nähnyt monenlaista lyhyen työurani aikana. Haluaisin vain huomauttaa, ettei kaikkea saisi yleistää.
Ehkä otan asian henkilökohtaisesti, mutta minun mielestäni ei ole kaunista sanoa uusien hoitajien pitävän vanhuksia kusipedissä ja aiheuttavan makuuhaavoja.
Parahin Heli: ennemmin kuin loukkaannut aiheellisesta kommentista, sinun kannattaisi keskittyä tekemään oma työsi niin hyvin kuin mahdollista. Siis mahdollisesti vieläkin paremmin kun nyt kehut tekeväsi.
Olen ollut allalla vuosikymmeniä ja pidän tätä blogia enemmän kuin asiallisena. Toimittaja on aistinut hyvin kentän jakautumisen kahteen leiriin. On hoitajia, jotka tekevät parhaansa uutterasti ja paneutuen, vuosi vuodelta on myös yhä enemmän näitä EVVK -hoitajia.
Ikävää, mutta totta. Tämä sinunkin on syytä hyväksyä, mutta hyvä ettet itse ainakaan ole sellainen.
Hyvää itsenäisyyspäivää Helille ja muillekin hoitajille.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/01/1692611/likaisia-ja-nalkaisia-vanhuksia-hoivakodissa—45-minuuttia-paljasti-jarkyttavia-oloja
Tehy:
Kiire ei poista mahdollisuutta läsnäoloon ja ystävällisyyteen hetkessä
MTV3 17.1.2013
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/01/1693101/liitot-hoitajien-tyomoraali-matalalla
”Tehyn vanhustenhuollon asiantuntija Tuula-Riitta Ruontimo sanoo, että työtä organisoidaan huonosti, ja myös työntekijöiden asenteissa on parantamisen varaa.
– Kun hoitaja tulee ovesta sisään, niin heti ilmoitetaan, ettei aikaa ole kuin viisi minuuttia. Ei siinä asiakas uskalla paljon mitään sitten sanoa, Ruontimo sanoo.
Työ on organisointikysymys
Tehyn mielestä räikeimpiä vanhustenhuollon epäkohtia ei korjata hoitajamitoituksella.
Ruontimon mukaan olellisempaa on se, että hoitajat haluavat tehdä mahdollisimman hyvää työtä.
– En ymmärrä valitusta siitä, että hyvän työn tekeminen ei ole mahdollista. Hoitolaitoksissa voidaan varmasti tuottaa hyvää vanhustenhuoltoa. Työtä on varmasti paljon, mutta se on vain organisointikysymys, Ruontimo sanoo.
–Kiire ei poista mahdollisuutta läsnäoloon ja ystävällisyyteen hetkessä.”
Valvira ehdottaa vanhusten hoivakoteihin hotellipisteytystä. Ruotsissa tällainen vanhushoidon laatua arvioiva järjestelmä on jo käytössä. Asiakkaat saavat antaa palautetta muun muassa saamastaan kohtelusta ja ruuan laadusta.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/01/1693437/valvira-ehdottaa-vanhusten-hoivakoteihin-hotellipisteytysta