Olen vammaisrasisti.
Miten niin?
Siksi, että olemme upottaneet ilkeämieliset ja pahaa tahtovat kätemme vammaisten etuja edistävään järjestöimperiumiin, demarilinnakkeeseen nimeltään Invalidiliitto. Tuotamme kuulemma työllämme kärsimystä vammautuneille lähimmäisillemme. 75-vuotiaan vammaisjärjestön kiinni juntattujen luukkujen avaaminen journalismin keinoin on liittohallinnon mukaan epäeettistä. Siihen ei yhdenkään toimittajan olisi syytä ryhtyä.
Koska olen näkyvimmin toiminut toisin, liiton tahtotilaa vastaan, minulla täytyisi olla jokin henkilökohtainen agenda tai intressi. Kilpailevan puolueen jäsenkirja tai terveysalan yritys, jonka bisnestä haluan omalla panoksellani olla edistämässä.
Henkilökohtainen intressi on; toki! Se on työ, josta pidän. Ja palkka, jota tarvitsen. Yhteenkään puolueeseen en ole koskaan kuulunut. Ei, enkä omista MedOneAttendon tai minkään muunkaan terveysalalla toimivan yrityksen osakkeita. En, vaikka Invalidiliiton pääkonttorin käytävillä näin tiedetäänkin kertoa. Voitte jatkaa selvitystyötänne -- kuvata, penkoa ja taustoittaa -- minkään puolueen jäsenkirjaa tai terveysalan yrityksen osakkeita ette tule löytämään.
Ennen viime syksynä saamaani työtehtävää Invalidiliitto on näyttäytynyt minulle pääasiassa pyytämättä lähetettyinä joulukortteina. Nippuna kauniita kuvia, joiden joukkoon sujautetun vapaaehtoismaksun äitini on kuuliaisesti kuitannut, vuosikymmenestä toiseen. Maksanut, vaikka kortit olisivatkin jääneet käyttämättä.
Eikö kunnioitettavaan ikään varttuneen vammaisjärjestön olisi syytä päivittää toimintatapansa 2000-luvulle. 70-lukulainen junttahenki istuu heikosti vuoteen 2012. Kriittinen keskustelu ei ole kuolinisku, vaan kehitysaskel. Toimittajakin tekee vain työtään, myös silloin kun häntä ei ole onnistuttu valjastamaan instituution omaksi pr-puudeliksi. Emme elä sensuurissa, vaan sananvapautta ja läpinäkyvää hallintoa ihannoivassa demokratiassa. Tähän kulttuuriin soisi valtion pelimonopolin tuottoja runsain mitoin hyödyntävän, varakkaan vammaisjärjestönkin sopeutuvan.
Sote-kilpailu lisääntyy eikä Invalidiliitolla voi olla etuoikeutettua asemaa alan uusjaossa. Avoimuuden haasteet ovat entistä suuremmat. Järjestöjohdon kaksoisrooleistakin on hyvä puhua. Myös julkisesti. Puuhenjohtaja Pekka Tuominen on vanhan liiton mies. Sosiaalidemokraatti henkeen ja vereen. Kansankoti on ajatuksena kaunis, mutta toteutuuko se? Eihän näemmä edes Invalidiliitossa.
Oli ideologia: ihanne ja unelma, aito usko. Mutta kykenikö ihminen siihen? Vuosien saatossa auttamisen rakenteesta on -- yhtä hyvin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa kuin Invalidiliitossakin -- tullut itseisarvo ja autettavista välttämätön paha. Vaikeimmin vammaisetkin ovat jo elitistisiä pelivälineitä. Kansankodin kulisseissa. Omiensa keskellä. Machiavelliä lainaten: ”Sokeiden maailmassa yksisilmäinen on kuningas”.
Invalidiliiton johdon pitäisi pikaisesti päättää operoiko Ruskeasuon pääkonttorista hyväntekeväisyysjärjestö, etujärjestö vai yhdistysmuotoinen holdingyhteisö. Joulukorttikampanjan rahoittajat haluavat tietää maksetaanko veroja, ostetaanko kortteja vai pelataanko hedelmäpelejä. Vai kaikkea tätä?
Apua halutaan antaa. Ihmisille systeemin sijaan.
————————————--
30.11.2011
MTV3/45 minuuttia: Vammaisjärjestö nostaa osinkoja vammaispalvelujen kurjistamisesta -- 30.11.2011
7.12.2011
MTV3/45 minuuttia: Tuhlausta Invalidiliitossa -- 7.12.2011
15.2.2012
MTV3/ 45 minuuttia: Invalidiliitto -- 15.2.2012
22.2.2012
MTV3/45 minuuttia: Raha-automaattiyhdistys -- 22.2.2012
—————————————--
23.3.2012
Me vammaisten nuorten äidit ja isät olemme huolissamme lastemme tulevaisuudesta. Jos edes Invalle ei töihin pääse, niin mihinkäs sitten?
Lääkäri:
”Eräs kollega oli vakuutusyhtiölle tekemästään lausunnosta unohtanut päiväyksen, mikä tietysti on virhe. Vakuutusyhtiö ei heti alussa ottanut tähän lääkäriin yhteyttä, vaan käsitteli omissa rattaissaan asiaa kuukausitolkulla. Sitten tuli päätös, jossa etuus evättiin ja perusteluna oli päivämäärän puuttuminen lausunnosta. Toisin sanoen oltiin taas nollatilanteessa. On todellakin järkeä tehdä sama lausunto uudelleen päiväyksen kanssa ja odottaa taas kuukausitolkulla, mitä vakuutusyhtiö seuraavaksi keksii. Vaikka lääkäri teki alkeellisen huolimattomuusvirheen, on potilaan halveeraamista, ettei lääkäriin otettu yhteyttä muotovirheestä ennen käsittelyprosessin aloittamista. ”
Aika röyhkeää. Enää en ihmettele näitä 10-15 vuotta kestäviä kalliita ja uuvuttavia oikeusprosesseja, joita yhtiöt käyvät vakuutettuja vastaan. Ihmismielen saa sekaisin monin eri tavoin. Väsyttäminen on tehokasta. Ja jos yhtiö tällaisen vuosien väännön jälkeen voittaa, niin näiden työhön kykenemättömien väsytettyjen elannosta vastaa vakuutusyhtiön sijaan yhteiskunta eli kaikki veroja maksavat suomalaiset.
Onpas todella vastuutonta tuommoinen vakuutusyhtiöiden päätöstenteko. Kuka ihmeessa jaksaa elantonsa noin työtä tekemällä hankkia. Siis vaikeuttamalla tieten tahtoin jo sairastuneiden ihmisten elämää. Kai työtunnitkin yhtiöille maksavat. Vaikea uskoa tuommoisen toiminnan ketään palvelevan pitemmässä juoksussa.
Opiskelijan äiti, voisitko kertoa vielä täsmällisemmin mitä tarkoitat, kun kerrot etteivät vammaiset henkilöt pääse töihin Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskukseen opiskelijoiden avustajiksi – onko kyse yksittäistapauksesta vai linjauksesta, miten päätös on esitetty ja perusteltu?
Pari vammaista ihmistä on hakenut töihin, mutta ei ole otettu. Ja ovat tuohon työhön päteviä ja töissä olleet. Muuta en tiedä. Harmittaa niitten puolesta kovasti.
Kiitos vastauksesta.
Sen verran kertomasi jäi kuitenkin vaivaamaan, että yritän löytää Invalidiliitosta henkilön, joka osaa kertoa onko kyse yksittäistapauksista vai linjauksesta. Jos jälkimmäisestä, niin minkä vuoksi.
Kerron mitä kuulen.
Koulutusjohtaja Minna Lumme Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskuksesta vastasi soittopyyntööni.
Lumme ei tunnista tapauksia, joihin nimimerkki Opiskelijan äiti kommenteissaan viittaa. Koulutusjohtaja kertoo, ettei koulutuskeskuksen palkkalistoilla työskentele tällä hetkellä ainuttakaan vammaista henkilöä avustajan tehtävissä. Hän kiistää kuitenkin ehdottomasti, että erityisoppilaitoksessa olisi tehty minkäänlaista linjausta avustajiksi kelpaavien henkilöiden terveydentilaan liittyen.
Lumme sanoo, ettei vamma itsessään ole este palkkaamiselle. Olisi siis voitu palkata, muttei ole palkattu. Tarve on ohjannut toimintaa toiseen suuntaan. Vammaisia henkilöitä ei ole voitu rekrytoida avustajiksi avuntarpeen luonteesta johtuen. Lievästi vammaisen henkilön rekrytointi vaikeasti vammaisen henkilön avustajaksi on koulutusjohtajan mukaan ongelmallista toimintakyvyn näkökulmasta. Avustajan on kyettävä selviytymään fyysisesti raskaasta avustamisesta. Avustettavalla ja hänen avustajallaan ei voi olla toimintakyvyn rajoitteita samoilla toimintakyvyn alueilla. Lumpeen mukaan avustajaa hakeneet opiskelijat ovat tarvinneet viime vuosina apua, jossa lähihoitajan koulutuksesta on ollut enemmän hyötyä kuin perinteisen koulunkäyntiavustajan osaamisesta.
Järvenpään koulutuskeskuksessa opiskelijat voivat palkata avustajan koulupäivien ajaksi joko itse tai käyttää hyväkseen koulun tarjoamaa avustaja-apua. Tällä hetkellä kenelläkään koulun 600 oppilaasta ei ole koulupäivien aikana tukenaan itse palkattua avustajaa. Koulu on palkannut avustajan koulupäivien ajaksi kymmenelle opiskelijalle. Koulun palkkaamien avustajien palkkakulut rahoittaa opetusministeriö.
Järvenpään koulutuskeskuksen henkilöstövahvuus on kaiken kaikkiaan noin 250 henkeä, heistä vajaalla kymmenellä on itselläänkin jonkinlainen toimintakykyä rajoittava vamma. Nämä henkilöt työskentelevät oppilashuollon, opetuksen ja vapaa-ajan sektoreilla.
Ilta-Sanomat kirjoittaa 16.4., ettei Kalle Könkkölä päässyt lentokoneeseen Istanbulissa paluumatkalla Helsinkiin.
Invalidiliiton puheenjohtaja Pekka Tuominen kertoi ylpeänä MTV3:n haastattelussa kansainvälisistä saavutuksistaan. Hän on matkoilla omien sanojensa mukaan noin 200 päivää vuodessa ja on tehnyt niin jo vuosikymmenet. Ainoa saavutus kertomansa mukaan on ollut vammaisten henkilöiden lentokoneeseen pääsyn helpottuminen. Miten tässä nyt niin kävi, ettei edes vammaisten oma ikoni päässyt kotimatkalle? Mitä Tuominen on tosiasiallisesti saavuttanut yhteiskunnan varoilla tekemillään matkoilla? Kenties lentomatkailun volyymiä tulisi entisestään kasvattaa?
Taitaa toinenkin vammaisjärjestön keulahahmo lentomatkailla tasatahdissa Tuomisen kanssa. Kuljettaessa par avion sitä useinkin sattuu ja tapahtuu, myös muille, kuten esimerkiksi kansainvälisten yritysten johtohenkilöille. Onneksi näillä linnuntietä matkaavilla on yleensä leegio avustajia turvanaan.
Ehkäpä on hyväkin että varsin monet vaikeavammaiset kansalaiset ovat taloudellisesti siinä jamassa, etteivät he voi lentämisestä edes uneksia? ”Siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan.”
Invalidiliiton Asumispalvelut Oy:n suunnalta olen muutaman kerran kuullut, että vammaisten palveluasuminen pitää kilpailuttaa, koska EU näin määrää.
Totuus on, että EU edellyttää kilpailuttamista, mutta direktiivi lähtee siitä, että parasta laatua edullisimmin. Tätä tarkoittaa kokonaistaloudellisuus. Lisäksi EU jättää jäsenmaille erittäin suuren toimintavapauden ja tulkinnan siinä mitä palveluja kilpailutetaan. Nykykäytäntö kilpailutuksissa rikkoo EU direktiiviä. Miksi tähän ei kukaan puutu? Jos olisi kyse siitä, että pieni ihminen rikkoisi direktiiviä, niin heti olisi joku virkamies puuttumassa asiaan? Nyt kun sen tekevät virkamiehet itse, niin eikö ole tahoa, joka tähän puuttuisi?
Eli tämä nykyinen tilanne, jossa jätehuolto on katsottu julkiseksi hyödykkeeksi, jota ei tarvitse kilpailuttaa ja sosiaalipalvelut kuuluvat puhtaasti kilpailutettavien kategoriaan, on ihan suomalaisten politikkojen ja virkamiesten aikaansaannosta. Mikä osuus järjestöillä on ollut tässä kehityksessä?
Näin ulkopuolisena on aivan käsittämätöntä se osaamattomuus mitä esimerkiksi kunnissa on sosiaalipalveluiden kilpailuttamisen osa-alueella ja se ettei asian korjaamiseksi ole tehty mitään. Tulee mieleen, että on kaikkien tahojen yhteinen etu, että pienellä ihmisellä tehdään voittoa.
Nyt ollaan hakintalakia uudistamassa. Mitä tämä uudistus pitää sisällään? Puututaanko siinä esimerkiksi siihen nykyiseen epäkohtaan, että kunnat kilpailuttavat palvelut köntteinä, jolloin pienillä inhimillisiä palveluja tuottavilla toimijoilla ei ole mitään mahdollisuutta osallistua tarjouskilpailuun? Mikä on ollut järjestöjen osuus tässä kehityksessä, onko juuri pyritty tähän, että vammaisten palveluasuminen keskittyy?
Tällainen ajanpeluu odottamalla uudistettua lakia pitäisi lopettaa, kun asioiden huono tila on kiinni vain siitä, että kunnissa on suurta osaamattomuutta eikä niinkään siitä, että lait ja säädökset olisivat huonoja.
Onko tahtoa pistää asiat kuntoon vai onko niin, että kun esimerkiksi vaikeavammaisten palveluasuminen ei kosketa henkilökohtaisesti poliitikkoja ja virkamiehiä, niin asian korjaamista ei koeta tärkeäksi ja rahastus asialla saa jatkua.
Löytyykö Suomesta poliittista tahtoa saattaa tämä asia käytännöntasolla kuntoon? Ohjeistusta, koulutusta, neuvontaa ja sanktioita, jos ei noudateta lakeja ja säädöksiä?
Olin aikanaan tosi kiintynyt poikaystävääni ja em. liiton asenne oli se, että ”ei toi saa olla täällä, kun siitä ei makseta”. Seksin harrastaminen se vasta tabu onkin tai koiran pito. Tällä hetkellä asun Eläke-Fennian vuokra-asunnossa,jonka olen itselleni tapellut. Sosiaalivirasto, ei myönnä kaikkea apua, jonka tarvisin, niin maksan omalla rahalla. Sosiaaliviraston mielestä, olen hullu, koska mulla on epävakaa persoona. Heidän mielestään avustajien tulisi olla vain vessatus-ja syöttö-koneita ja kun minulle, he ovat aika paljon muutakin. Niin se on väärin heidän mielestään. Avustaja organisoi päivän toimet ja on tuki ja turva. Ois kiva puhua asioista lisää, voisit saada hyvän jutun. Olen opiskellut media-alaa.
Kiitos Heljä kommentistasi.
Voitko kertoa tarkemmin missä yksikössä asuit ja milloin? Miksi muutit pois?
Pahinta asumispalveluissa Validian ja muissakin on tuo hyssyttely, välinpitämättömyys…
siis johtosasolla erityisesti.
Kunhan saadaan voittoa ja homma jotenkin pyörii.
Taivastellaan, ettei saada hyvää henkilökuntaa…ei panosteta rekrytointiin, koulutukseen, työnohjaukseen.
Ei vaadita tiukkaa asiakkaiden kunnioitusta, asiakaslähtöistä lähestymistapaa.
Jos vaan haluttaisi, voitaisiin kyllä saada Invalidiliiton ja muidenkin asuntoyksiköihin reilu henki ja arvostava ilmapiiri. Silloin asukkaat ja työntekijät voisivat paljon paremmin kuin nyt.
Nykyisellään työntekijöiden vaihtuvuus on suuri, iäkkäät ja vajaakuntoiset uupuvat. Mutta järjestöt näyttävät piittaavan vain rahasta.
Seuraava julkaistu aikaisemmin vakuutuslääkäreitä käsittelevässä toimittajan blogissa, mutta liittyy keskeisesti myös tämän blogin asiasisältöön.
Pirjo Kekäläinen: “Kun parannetaan palvelua, ensin muutetaan asenteita, sitten toimintatapoja ja viimeisenä resursseja.”
Toimittaja: “Tämä on ihan keskeistä. Rahaa saa uppoamaan kuinka paljon tahansa, mutta mikään ei muutu elleivät auttamisen asenteet ole oikeassa uomassa. Sitten järkeistetään prosesseja, karsitaan turhia rakenteita ja hankitaan organisaatiolle osaava johto. Ja rahaa vain sen verran, että homma pyörii.”
Tässä on se asian ydin, miksi monessa paikkassa asiat eivät toimi. ASENTEET! Ja tuo on juuri niin arkipäivää, että hoetaan RESURSSIPULASTA! Kun tilanteen voisi korjata lähes ilmaiseksi muuttamalla asenteita.
Iso kysymys onkin, miten johdon päähän saa menemään tuon asian, kun se asenneongelma on sielläkin?
Menee nyt ehkä vähän ohi vakuutuslääketieteen, mutta on niin suuri asia monen ihmisen arkipäivässä, että kun Tuulalla tuntuu olevan selvillä asian ydin, niin olisiko myös keinoja käytännöntasolle tai jollakulla muulla lukijalla. Miten aloitetaan asenteiden korjaaminen, jos suurin asennevamma on ylimmässä johdossa? Ja kun mitään ei tapahdu ilman ylimmän johdon siunausta, joten korjausliike ei voi tapahtua alhaalta ylöspäin.
Asenteista puhuminen ei auta, siis kun kyse on johtotason osaamattomuudesta. Siis asumispalveluiden toimiva, joustava, kaikille hyvin toimiva, rakentaminen tarkoittaa johtajuudessa käytännön työn syväymmärtämistä. Tämä asumispalveluissa, Validiassa esim.
Sama koskee sit muitakin Invalidiliiton yksiköitä, vaikka IJKK:ta. Jos johtotaso ei tunne käytännön erityisopetustyötä, eikä johtamistakaan oikein. Niin mitkään hyväntahtoiset asenteetkaan ei paljon auta.
Mut, mitenkäs kukaan voi ulkopäin tällaiseen vaikuttaa? Jos pomot ei itse havahdu, kaikki muut saa kärsiä ja kärsivätkin. Asiakkaat, työntekijät. Pelottavaa, mutta näin vaan on.
Minun mielestä kysymys on asenteista johtotasolla! Vanha järjestömentaliteetti, jossa oikeasti uskottiin ihmisten vammaisten ja ei-vammaisten ihmisten tasa-arvoon, on kadonnut! Tilalle on tullut kovat bisnesarvot. Pomot juoksee maratoonia ja pelaa tennistä, arvostetaan tämmöisiä asioita. Vammaisia ei palkata töihin, ei arvosteta…niinkuin ennen…vertaistukea…ei nähdä näitä kaikkia mahdollisuuksia. Fyysisesti terve pitää olla… ja tehokas … siis syvyyssuuntaa ei olekaan enää.
Ja ennen, silloin kun Invalidiliiton palvelutalot tulivat. Oikeasti….avustajat olivat myös kavereita, tukivat ja kannustivat nuoria vammaisia. Viisauden kulttuuri on väistynyt. Tilalle tullut kannattavuuden ja tehokkuuden kulttuuri. Tämä näkyy sitten myös kaikilla sosiaalialoilla ja tasoilla.
Niin, mitä pitäs tehdä., mikä auttaa, kysyttiin.
Pitäs johdon nähdä…visiot…:
Hyvä elämä …. inhimillinen avustaminen, kohtaaminen
Ja nähdä, että nyt esim. koulunkäyntiavustajana hyvin voi toimia lievästi vammainen ihminen.Pukemiset, peseytymiset ym. fyysisesti raskaat avustamiset kun hoidetaan asuntoloissa tai kotona aamuin illoin.
Jos sit ei haluta palkata vammaisia, niin reilusti sekin myötää…ainakin itselle, jos ei julkisesti kehdata myöstää.
Pessimisti olen tässä. Vanhat järjestöihmiset, reilut veljet ja sisaret, kuolee sukupuuttoon!
Just niin, kuin Asko3 sanoo!
Mutta kun yritetään kaunistella asiat näyttämään siltä kun oikeasti ymmärrettäisiin ja välitettäisiin vammaisista ihmisistä.
Ja pelkästään heidän hyväkseenhän, tai tehtäisiin, jos vaan oisi rahaa. Kamalinta se, että järjestöjen hallituksetkaan, I-liiton erityisesti, eivät muista että heidän pitäisi olla vammaisten asumispalveluasukkaiden puolella.
Meillä on hienot lait, mm. laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista ja laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista. Niissä on paljon kauniita sanoja: asiakkaan toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet sekä hänen äidinkielensä on otettava huomioon ja muutoinkin kunnioitettava hänen itsemääräämisoikeuttaan, asiakkaalle annettava mahdollisuus osallistua palveluiden suunnitteluun ja toteuttamiseen, otettava huomioon asiakkaan yksilöllinen avun tarve, jne.
On Valviran valvontaohjelma Vammaisten henkilöiden ympärivuorokautisista asumispalveluista missä opastetaan palveluiden kehittämiseen.Mutta mitä tekee Invalidiliiton Asumispalvelut Oy! Onko siellä koskaan kuultukaan edellä mainituista asioista? Eivät ne ainakaan toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa näy.
Ei voi muuta kuin ihmetellä. Luottamushenkilöiden olisi korkea-aika perehtyä asioiden tilaan. Mutta kiinnostaako ketään mitä palveluasumisessa tapahtuu?