Näin äitienpäivänä toimittajat ovat ilmeisesti saaneet tehtäväksi kirjoittaa äidistä jotain, mieluiten jotain uutta. Pohditaan äiti-tytär -suhdetta, muistellaan äidiltä ja lapselta opittua.
Emmerdalen henkilökaarti on täynnä äitejä. Millaisena heidän äitiytensä näyttäytyy? Ihan lonkalta voisi sanoa, että jokaisen naisen äitiyttä käsitellään tai on käsitelty. Vanhemmilla naisilla äitiys nousee pintaan siinä vaiheessa, kun aikuinen lapsi ilmaantuu kylään tai tulee mahdollisesti itse äidiksi. Nuorempien äitiys putkahtaa sitten käsivarsille.
Jokainen Emmerdalen äiti palauttaa mieleen jotain. Olenhan kolmen pojan äiti ja kolmen lapsenlapsen mummu, joista pikku tyttö syntymästä asti oma, kaksi poikaa vanhempana minulle syntyneitä. Lähipiirissäkin isoäitejä, äitejä ja lapsia riittää, kaikkea on nähty ja koettu.
Varaudu pitkään Emme-äitien listaan
ikäjärjestyksessä:
Betty on surukseen lapseton. Hänen kauttaan on käsitelty aborttia vanhemman naisen näkökulmasta. Nuori Betty tuli raskaaksi, mutta lapsen isä oli naimisissa oleva häntäheikki, eikä Betty voinut pitää lasta. Abortti oli tietenkin laiton. Bettylle Laurel on kuin oma tytär.
Edna on etääntynyt Ranskassa asuvasta pojastaan ja pojantytär oli hänelle pettymys. Omasta äitiydestään Edna ei ole juuri puhunut, mutta häneltä löytyi yllättävää ymmärrystä Bernicelle tämän surressa keskenmenoaan. Ednan suvaitsemattoman kuoren alla sykkii lämmin sydän.
Pearl edustaa sarjassa näitä äitejä, joita ei äitienpäiväjuhlissa palkita. Eikö juuri sellainen ole rankasti epäonnistunut äitiydessään, jonka poika päätyy vankilaan. Sympaattinen Pearlin sai lopulta myötätuntoa, oli poika millainen tahansa. Varmasti katsojissakin on jokunen vangin äiti tai jopa vanki, joka näkee Pearlissa oman äitinsä.
Diane on ollut yksinhuoltajaäiti, jonka on ollut vaikea antaa hurmaavalle, mutta huikentelevalle ex-miehelleen anteeksi sitä, että tämä jätti hänet pienen tytön kanssa yksin. Viimeiset vuodet Diane on yrittänyt selviytyä Sugdenin jälkikasvun haastavassa äitipuolen roolissa. Harmaita hiuksia ovat tuottaneet niin pojat kuin Victoriakin.
Val ei ole ollut äitinä isonsiskonsa veroinen. Paul-pojalla on paljonkin katkeruutta äitiään kohtaan lapsuusvuosistaan. Val antoi poikansa luulla isäkseen väärää miestä. Valilla on tytärkin, johon ei ole ollut vuosikausiin yhteydessä.
Lesley on paapojaäiti, jolle Simon-poika on kaikki kaikessa, ottanut äidin sydämessä miesvainaan paikan. Simonista äidin hyysäys on selvästi kiusallista, mutta ehkä kuitenkin heidän suhteensa on aika “normaali”.
Steph muistelee hellästi tyttärensä Trician lapsuusvuosia, mutta hänen omat traumaattiset kokemuksensa pilasivat kaiken tytön tultua teini-ikään ja poikaystävien astuttua kuvaan. Äidistä tulikin tyttären kilpailija ja Tricia pakeni ukkinsa turviin.
Lisa on ollut suvaitseva uusperheen äiti ja isoäiti, perheen tukipilari, jonka sydämessä (ja kodissa) on tilaa jokaiselle ovesta putkahtavalle Dinglelle. Lisan äitiys on ollut rankkaa ja surujen täyttämääkin. Viime aikoina äitiyttä on koeteltu Debbien kanssa ja Lisan madonnamaisuus on säröillyt. Ainoaa biologista lastaan, Belleä, hän on kohdellut ihmeen yliolkaisesti.
Viv on naarastiikeriäiti, joka puolustaa eläimellisellä vimmalla ja sokeasti omiaan, etenkin esikoistaan Scottia. Suhde tytärpuoleen Kellyyn on huomattavasti viileämpi ja Donna-tyttären pitäisi joko täyttää äidin toteutumattomia unelmia tai ymmärtää antaa tämän olla primadonna, kuten kaksoishäiden valmistelut osoittivat. Suhde Bobin lukuisiin lapsiin vaihtelee tilanteen mukaan, vaikka kiitettävästi yrittäjä-Viviltä löytyy aikaa myös lapsenkaitsentaan. Ainoan biologisen lapsenlapsen, Jeanin menetys oli Viville hyvin raskasta.
Chastity on kovan onnen etä-äiti, joka on mokannut pahasti poikansa kanssa. On sydäntäsärkevää katsoa miten hukassa Chas on äitiytensä kanssa. Hän jos kuka kaipaisi äitiydessään tukea ja terapiaa!
Dawn tuli äidiksi suhteellisen nuorena ja hyvin traumaattisissa olosuhteissa. Hän sinnitteli yksin vastasyntyneen kanssa samaan aikaan kun aviomies häälyi sairaalassa ensin elämän ja kuoleman rajoilla, sitten pahasti vammautuneena. Dawn haluaa pärjätä omillaan, mutta on välillä liian ylpeä.
Debbie edustaa Britanniassa yleistä teiniäitiä, joka synnytää lapsen, mutta ei kasva äitiyteen. Debbie seurasi oman äitinsä jälkiä, Charityhän kypsyi äidiksi vasta saadessaan uuden yhteyden Debbieen tämän ollessa jo iso tyttö.
Laurel on ollut Gabbylle esimerkillinen äitipuoli, mutta haaveilee omastakin lapsesta. Se oli suurin syy, miksi hän halusi naimisiinkin. Toivotamme Laurelille ja Ashleylle lapsilykkyä!
Joitain poistuneita äitejä:
Annie, Sugdenien matriarkka, edustaa ikiaikaista äitityyppiä.
Angie oli pitkään esimerkillinen ydinperheen äiti, kunnes joutui Cainin pauloihin ja sai kärsiä myös Mark-pojan hairahduksen vuoksi.
Bernicen myötä saimme surra keskenmenoa ja tutustua vaiettuun synnytyksen jälkeiseen masennukseen.
Charityn äitiys oli karikkoinen, traumaa toisensa perään. Toivottavasti hän on jaksanut olla kunnon äiti Noahille.
Cynthia oli taistelijaäiti, joka kasvatti ainakin Dannystä kelpo miehen.
Latisha oli oikeuksistaan tietoinen teiniäiti, joka hoidatti lapsen omalla äidillään ja otti itsestäänselvästi tukea yhteiskunnalta.
Frances piti ydinperheen kulisseja pystyssä, vaikka mies oli sikamainen pettäjä. Kunnes mitta tuli täyteen.
Emma Cairns oli sarjan ensimmäinen teiniäiti, vain 13-vuotias. Kypsyi lopulta antamaan lapsen adoptioon.
Zoe oli taas sarjoissa harvoin tavattu lesbo yksinhuoltajaäiti, jonka äitiydessä ei ollut mitään huomauttamista.
Toivottavasti meillä kaikilla oli ikimuistettava äitienpäivä!
Kaarina