Torstai 21.1.10 Tom Kingin murha

Jakso 4563 torstai 21.1.10
Äiti tulee kylään /

Vaughan vaatii päästä mukaan Bob Hopen viimeiseen kuulusteluun ennen oikeudenkäyntiä. Bob väittää yhä toimineensa yksin, Terry ja Jamie ovat viattomia. Poliisien melestä Hopen todistajanlausunto on täynnä aukkoja.

Jamie kertoo Viville, että poliisi taitaa epäillä hänen murhanneen Tomin yhdessä isän kanssa.

Poliisipäällikkö Vaughan kehottaa poliiseja tehokkaampaan toimintaan. Barraclough haluaisi kuulustella leskeä, mutta Vaughan kieltää ehdottomasti. Bob Hope vapautetaan todistusten puutteessa.

Rosemary valittaa Vaughanille, ettei kestä ajatella miehensä murhaajaa vapaalla jalalla. Pojat alkavat kyllästyä ”Charilen” tiheisiin visiitteihin Kartanossa. Heistä Rosemary on epäilyttävän läheinen poliisipäällikön kanssa. Ettei vain hankkisi itselleen lain suojaa?

Jakson muita tapahtumia:
Kelly saa työtarjouksen yläosattomien bikinien kuvauksista. Debbie valittaa Scottille rahojen vähyyttä. Jon äiti tulee etuajassa synttäreille. Heti flirttailemassa kaikille miehille, tytär näyttää tulleen äitiinsä. Katielle paljastuu, ettei äiti edes käynyt jouluna. Jon äiti tekee itseään tykö kaikille. Isyystestin tulos on positiivinen. David on iloinen, Eric on hämmentynyt. Villapakassa juodaan kuitenkin Pollard ja Pojan malja.

Näin rikosylikomisario Grace Barraclough kirjoitti päivän tapahtumista blogissaan:

3.1.2007 Kuka hyötyy eniten?
Eilen meni myöhään paperitöissä. Ikävää puuhaa…

Halusimme haastatella Bob Hopea ennen kuin hän menee oikeuteen. Hänen tarinansa on täynnä aukkoja. Tunnusti takuulla pelastaakseen poikansa.

Charles Vaughan halusi olla mukana kuulustelussa. Tuo vastenmielinen mies ei anna minun kuulustella Rosemary Sinclairia. Tämän suuruusluokan tutkimusta ei voi tehdä ilman vapaita käsiä sen suhteen ketä epäilen. Rosemary nyt kuitenkin on se, joka hyötyy eniten Tomin kuolemasta…

Suomennos kirjoittajan luvalla. Blogia  julkaistiin alunperin Digital Spyssä

Jakso 4564 torstai 21.1.10
Takaisin mallimaailmaan

Jaksossa on vain muita tapahtumia:
Jon äiti kertoo Andylle tytön vietelleen hänen miesystävänsä. Edna mököttää sisällä ja Pearl vie Tootsien kävelylle. Hän päästää sen vapaaksi ja se karkaa sillä aikaa kun Pearl juoruaa Bettyn kanssa. Kelly väittää tarvitsevansa mallin työhön uudet silikonit ja Jimmyn pitäisi maksaa ne. Grayson ja Diane menevät kasinolle salaa puolisoiltaan.

Kaarina

Aihe(et): 1. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

8 vastausta kohteessa Torstai 21.1.10 Tom Kingin murha

  1. dales sanoo:

    Tosi kiintoisaa,että saamme seurata tämän poliisin blogia. Ja Jon äiti on vertaansa vailla! Lieneekö niin kauan maisemissa,että ehtii pakkaa sekoittaa? Ja Scott **juonipaljastus poistettu**

  2. Kaarina sanoo:

    dales, mitäs jaksoa oikein kommentoit? :) Scott valittaa rahojen vähyyttä…