Jakso 4561/4562 keskiviikko 20.1.10 Totuuden eri versiot /
Scott ja Viv vinoilevat Jamielle pelkuruudesta ja antavat hänen ymmärtää, että hän taitaakin olla syyllisempi kuin isänsä. Viv sanoo lopulta suoraan Jamielle, että tämän pitäisi tunnustaa tappaneensa Tom King. Jamie myöntää olleensa Kartanossa, mutta ei muuta.
Poliisit saavat uutisia labrasta. Tom Kingin hiuksista löytyi huopakuituja. Dasarin sanoin ”uhri sai iskun päähänsä ennen kuin oppi, ettei osaa lentää”. Kynsien alla on myös kamppailusta kieliviä villakuituja. Kartanosta aletaan etsiä kaikkia esineitä, missä olisi huopaa ja Bob Hope otetaan uuteen kuulusteluun.
Bobin kuulustelussa ilmenee, ettei hän tiedä mitään Kingin putoamista edeltävästä iskusta tai muustakaan kamppailusta. Poliisi päättelee, että Bobilla oli rikoskumppani, mutta kuka? Ehkä Terry Woods?
Poliisit tekevät kotietsinnän Kartanoon, Kingin pojat eivät ole mielisään, mutta menevät pois tieltä. Carl suostuu kahville Chasin kanssa.
Moni alkaa olla sitä mieltä, että Jamie voisi hyvinkin olla syyllinen, Ainakin hänellä on motiivi. Jasmine tosin toteaa, että valtaosalla kyläläisistä on motiivi.
Jamie kamppailee omantuntonsa kanssa ja lähtee lopulta poliisiasemalle muuttamaan lausuntoaan. Hän väittää olleensa isänsä kanssa koko ajan, eikä tämä voinut tappaa Tom Kingiä. Barraclough ihmettelee, miksei Jamieta napattu kiinni isänsä kanssa, jos he muka olivat yhdessä.
Poliisi jututtaa taas Bobia, joka väittää olleensa Kartanossa yksin. Barraclough kertoo mitä Jamie sanoi ja myös että uhria oli lyöty ennen putoamista, Bob keksii uuden valheen ja sanoo, ettei pysty muistamaan tarkasti…
Bob soittaa Viville ja haukkuu vaimonsa, joka painosti Jamien poliisin pakeille. Poliisi jututtaa Jamieta, mutta päästää tämän pois, vaikka Jamie tunnustaa polttaneensa vaatteensa.
Näin rikosylikomisario Grace Barraclough kirjoitti päivästä blogissaan:
2.1.2007, Hope. tuo toivoton valehtelija
Dasari toi kiinnostavia uutisia. Tom Kingin hiuksista löytyi huopahiukkasia. Tämän jälkeen Kartanosta ei viedä mitään ilman meidän lupaamme. Murha-ase voi olla vielä siellä.
Kingin kynsien alla oli myös villakuituja. Kas kun ei Bob Hope maininnut käyneensä käsiksi…
Otimme miehen uuteen käsittelyyn, mutta emme saaneet lisätietoa. Ilmeisesti Hope ei lyönyt ketään. Ainakaan yksin. Tässä ei ole mitään järkeä. Totta Hope ei ainakaan puhu, mutta saamme totuudenkin vielä selville.
Seuraavaksi kävimme Kartanossa. Nyt pitäisi löytää murha-ase ja jokin vaatekappale, joka vastaisi Kingistä löytyneitä villakuituja.
Ja sitten Jamie ilmestyi muuttamaan lausuntoaan. Päivä päivältä tämä alkaa muistuttaa yhä enemmän saippuaoopperaa. Lähdin heti asemalle.
Jamie väitti, ettei isä ollut voinut tehdä murhaa, mutta ei pystynyt selittämään, miksei häntä saatu kiinni Kartanosta.
Bob Hope yllättyi kuullessaan, että poika oli käynyt juttusillani, mutta onnistui keksimään jälleen uuden tarinan.
Mutta olisiko mahdollista, että Jamie todella olisi murhaaja? Paljastimme, että tiesimme hänen repineen housunsa Kartanon ikkunaan, mutta hänpä kertoi polttaneensa ne.
Päästimme pojan menemään, mutta kyllä hän vielä palaa.
Suomennos kirjoittajan luvalla. Blogia julkaistiin alunperin Digital Spyssä
Mitä järkeä oli polttaa vaatteet? Ellei ole syyllinen…
Kaarina

Onko nyt sitten tarkoitus että näitä selostuksia kuitenkin tulee blogiin? Sitten lienee turha kirjoitella niitä http://emmerdale.hostei.com/index.html
-sivuille jos kerran samat tarinat ovat jo ensin täällä?!
Ensinhän oli puhe etteivät selostukset enää maikkarilla jatku.
En kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta aloittaa Tom Kingin murhamysteeriblogia
Selostukset kirjoitin varsinaisesti uteliaita varten juonipaljastavaan Tom King -blogiiin. Ne käsittelevät ennen kaikkea murhatutkimusta. Muita tapahtumia selostetaan suppeasti. Sama selostus siirretään esityspäivän Tom King-blogimerkintään.
Blogistani selostukset eivät siirry Maikkarin jaksoarkistoon. Saatte ihan itse päättää kirjoitatteko hyvät selostukset uusille fanisivuille. Voihan olla, että syystä tai toisesta tämä blogi loppuu ja jaksoselostukset myös.
Vaatteiden polttamisen Jamie selitti Bobille aiemmin. Että Kartanosta löydetään kuituja ja häntä epäillään vaikkei hän olekaan tehnyt mitään jne.
Missähän Jamie repi housunsa rikki ? Silloin kun kiipesi muurin yli Kingien talolle ? Muistan hänen juosseen kovaa vauhtia talolta pois kun Tom King makasi kuolleena maassa ja Terry otti huikkaa pimeässä pihalla. Mikä onkaan Terryn osuus koko juttuun…? Ja sitten Rosemary eikä Graysonkaan näyttänyt kovin surevilta.
Jamie repi housuna tulessaan tai mennessää kartanon yläkerran ikkunasta sisään. Terryhä lähti sinne Espanjaan hakemaan poikaansa. Aika sopivasti lähtikin, kun King oli pudonnut kuolemaansa äskettäin. Minusta Rosemary kyllä vaikutti surulliselta, mutta kova kuori. Ei sitä kaikkea voi näyttää… Graysonhan ei näyttänyt yhtään surulliselta, eihän hän oikein pitänyt Tompan asenteesta…