Kuukausittainen arkisto:huhtikuu 2008

Leppoisia tunnelmia

Leppoisia tunnelmia

Viikko oli aika rauhallinen, seuraamme erilaisten juonikuvioiden esivalmisteluja tai jälkipuinteja. Jaksoissa ei ole suurta dramatiikkaa, ehkä jossain mielessä kutkuttavaa jännitystä Louisen ja Matthewin sekä Paddyn ja Vivin välillä. Tiistaina oltiin ”Sunnuntain tunnelmissa” ja ainakin minusta jaksossa oli käsinkosketeltavan leppoisa pyhäpäivän tunnelma, perienglantilaiseen tyyliin. Osa kyläläisistä kävi luontevasti kirkossa, ja yhtä luontevasti siirtyi kirkosta pubiin, jossa kirkon väliin jättäneet ystävät jo odottelivat. Kirkossakäymisestä syntyi pientä hyväntahtoista naljailua, mutta muuten sitä ei noteerattu. Pubikäyttäytymisen kirjoittamattomien sääntöjen mukaan yksi, tässä tapauksessa Rodney, huolehti juomat koko seurueelle ja maksumies myös tarjoili. Itselläni on muutaman vuoden takainen kokemus yorkshirelaisesta pyhäpäivästä kirkonmenoineen. Hiukan Emmerdalea suuremmassa kylässä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Tekstien ja kulissien takaa | 11 kommenttia

Tervemenoa Chloe!

Tervemenoa Chloe!

Vähän rumaa hyvästellä sentään Suomessakin kuusi ja puoli vuotta sarjassa ollut henkilö noin, mutta luultavasti suurin osa katsojista jakaa tunteeni siitä, että olimme saaneet Chloen edesottamuksista tarpeeksemme. Olihan Chloe kieltämättä kaunis katsella, mutta yleisnyrpeä ilme pilasi useimmiten nätit kasvot. Punapää saisi pysyä kylästä poissa, ja varmemmaksi vakuudeksi Chloen henkilöesittelykin on siirretty Poistuneisiin Maikkarin sivuilla. Tykkäsin Chloesta, kun hän tuli kylään sanavalmiina tarjoilijana Marlonin ravintolaan lokakuussa 2001. Tricia sen sijaan ei tykännyt, mutta se taisi olla silloin pelkkää kateutta. Aika kauan Chloe oli tavallinen nuori nainen, jonka seurustelu Scottin kanssa kulki normaaleja uomia ylä- ja alamäkineen. Aloin inhota Chloea tosissaan silloin, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Tekstien ja kulissien takaa | 6 kommenttia