Elinkautinen

No niin, heti alkuun huomautus, että kun nyt olet päätynyt tälle blogisivulle, niin on syytä lukea tämä teksti kokonaan. Muuten seuraa 40 euron laiminlyöntimaksu.

Kyse on siis ParkCom –jutusta ja korkeimmasta oikeudesta. Uutisjuttu aiheesta: KKO sallii yksityisen pysäköinnin valvonnan.

Parkkijutussa oli – KKO:n ennakkopäätöksen perusteluiden mukaan – ”kysymys siitä, oliko auton pysäköimisellä alueelle syntynyt pysäköinnin valvontaa alueella harjoittaneen yhtiön ja alueelle pysäköineen auton kuljettajan välille opastetaulun ehtojen mukainen pysäköimistä koskeva sopimus, joka on siten sisältänyt velvoitteen suorittaa valvontamaksu siinä tapauksessa, että pysäköinti oli tapahtunut ehtojen vastaisesti.”

Tämän blogin osalta on “kysymys siitä, onko tälle blogisivulle päätymisellä syntynyt kirjoittajan nettisurfaajan välille viereisen opastetaulun ehtojen mukainen lukemista koskeva sopimus, joka sisältää velvoitteen suorittaa valvontamaksu siinä tapauksessa, että tekstin lukeminen jää ehtojen vastaisesti kesken.”

Korkein oikeus nimittäin siis katsoi, että pysäköinnissä valvontamaksu on perusteltu, koska sopimus voi syntyä yksipuolisen ilmoitusmenettelyn kautta.

Ei toki aivan missä tilanteessa tahansa, mutta KKO totesi sen varsin avoimesti: ”…osapuolten toimintaa tarkastellaan siltä kannalta, millainen toiminta voi määrätyissä olosuhteissa olla objektiivisesti tarkastellen tyypillisesti osoitus sopimussuhteen syntymisestä tai sitoutumisesta noudattamaan tiettyä järjestelyä. Tietty menettely tietynlaisessa toimintaympäristössä voi siis johtaa siihen, että sopimuksen ja siihen perustuvien velvoitteiden katsotaan olevan olemassa ilman, että turvaudutaan yksinomaan tahdonilmaisun käsitteeseen ja siihen nojautuvaan perusteluun. ”

Päätös syntyi äänin 3-2. Enemmistössä olivat Kati Hiden, Timo Esko ja Kari Kitunen. Vähemmistöön jääneiden Pasi Aarnion ja Ilkka Raution mielestä sopimusta ei syntynyt. Heidän mukaansa “pysäköijän kannalta se, että hän kieltoa rikkomalla sitoutuisi sopimukseen menettelynsä seuraamuksista, on ollut odottamatonta ja yllätyksellistä.”

“Tietynlainen menettely tietynlaisessa tilanteessa” voi siis johtaa sopimuksen syntyyn. Tällainen on siis auton parkkeeraaminen valvontamaksusta kertovilla merkeillä varustetulle pysäköintialueelle. Miksei siis päätyminen lukemisvelvoitteesta kertovalle blogisivulle?

No, hieman vakavammin todeten: blogisivustoon tuo ei ehkä kuitenkaan nyt sitten ole sovellettavissa, vaikka valvonta ip-osoitteen ja sivulla vietetyn ajan kautta olisi varsin helppoa.

Todennäköisempää lienee se, että jatkossa saamme samanlaisia “tietynlainen menettely tietynlaisessa tilanteessa” -tyyppisiä valvontamaksuja esimerkiksi tupakoinnista ja puhelimeen puhumisesta ”tupakointi/puhelimen käyttö kielletty” –merkatuilla alueilla.

Voisihan tätä “tietty menettely tietynlaisessa toimintaympäristössä” -logiikkaa soveltaa roskaamiseen tai vaikkapa maan omistajan kieltämään nurmikolla kävelyyn. Tai melkeinpä mihin tahansa järjestyslain pykälään, joka tavalla tai toisella liittyy kiinteistön tai maan omistajaan. Mahdollisuuksia on tietysti muitakin.

Siitä vaan siis perustamaan valvontafirmoja.

Korkeimman oikeuden mukaan sääntöjen rikkojalta voidaan siis periä sopimukseen perustuva valvontamaksu, mutta samalla myös sakottaa viranomaisten toimesta. Ne eivät siis KKO:n tulkinnan mukaan ole vaihtoehtoja. Helpoimmin tällaiseen sopimukseen perustuvan valvontamaksun langettaminen käy jatkossa tietysti niin, että kiinteistön/alueen omistajalta toimivaltuuden hankkinut firma vain käy läpi poliisin antamat sakot – ne ovat julkisia tietoja -- ja lähettää ekstramaksun sen perusteella.

Mutta, kun pääsit tähän saakka, niin olet täyttänyt sopimusvelvoitteesi ja vapautettu tämän blogin lukemattajättämismaksusta.

Tiitisen lista nousee taas parin vuoden hiljaiselon jälkeen keskusteluun, kun korkeimmassa hallinto-oikeudessa puidaan nyt toistamiseen sen julkisuutta.

MTV3:n uutiset hävisi suojelupoliisille julkisuuskiistan 2003, mutta nyt Nelosen uutiset ottaa uutta erää. Merkittävää on se, että Helsingin hallinto-oikeus kumosi kesällä 2008 KHO:n aiemman kannan. Nyt katsotaan muuttaako KHO oman seitsemän vuoden takaisen ratkaisunsa.

Listan vaiheita on selostettu uutisjutussa ja koko stasi-vyyhdin vaiheista voi lukea MTV3:n Stasi-erikoissivuilta.

Miksi lista on tärkeä?

Suojelupoliisi on vähätellyt listan merkitystä, mutta se on noussut suomettumiskeskustelussa ja -keskustelemattomuudessa eräälaiseksi ikoniksi.

On syntynyt ristiriita: valtio haluaa salata listan, mutta tiedotusvälineet haluavat sen julki “pesänselvittämisen” nimissä.

Tosin olennaista myös on, että suomalaisten suhteet Itä-Saksaan olivat menneinä vuosina huomattavasti suppeammat kuin Neuvostoliittoon. Erona on se, että aikanaan DDR:n hajoamisen myötä Itä-Berliinistä valui tietoa yhteistyökumppaneista tai sellaisiksi epäillyistä länteen. Neuvostoliitosta tällaista tietoa ei ole tullut.

Toinen seikka, joka tekee listan tärkeäksi liittyy suojelupoliisiin itseensä. Vaikka suojelupoliisi hoitaa yhteiskunnassa tiettyjä erityistehtäviä, kuuluu se silti siihen viranomaisten piiriin, joita julkisuuslain nojalla on voitava valvoa.

KHO:n vanhan 2003 päätöksen perusteella suojelupoliisi on voinut salata kaiken, jonka se itse katsoo vaikuttavan yhteistyöhönsä muiden tiedustelupalveluiden kanssa ja sitä kautta valtion turvallisuuteen. Nyt meneillään olevassa toisessa vaiheessa arvioidaan uudestaan sitä ulottuuko julkisuus sittenkin supoon.

Kolmas näkökulma on tiedustelupalveluiden tietojen vaihto ylipäätään. Supo on itse pitänyt listaa merkityksettömänä, mutta tiedot ovat kuitenkin olleet sen käytössä. Siitä ei ole tietoa miten niitä on hyödynnetty.

Nykyisin eri maiden tiedustelupalvelut vaihtavat paljon tietoa terroriepäillyistä ja tässä tiedonvaihdossa on liikkunut myös perätöntä tietoa eri maiden kansalaisista. Jotkut ovat joutuneet vaikeuksiin, jotkut jopa kidutettaviksi.

Kulttilistalla on merkitystä myös nykypäivänä -- erityisesti periaatteiden tasolla.

Lisäys 12.3.:

Tässä raportit suullisesta käsittelystä:

- “Tiitisen lista historiallinen reliikki”

- Kuusitoista kiperää kysymystä suojelupoliisille

“Se teistä, joka ei ole syntiä tehnyt, heittäköön ensimmäisen kiven.”

Raamatun kertomuksessa näin Jeesus opasti fariseuksia, jotka halusivat kivittää aviorikokseen syyllistyneen naisen.

Jotenkin tuo lause tuli mieleen, kun luki Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden päätöstä Kauhajoen aselupajutussa.

Tosin Kauhajoen jutussa kivet olivat jo lentäneet, fariseukset olivat poliiseja ja aviorikokseen syyllistynyt vaimo Matti Saarelle aseen jättänyt komisario.

Oikeuden päätös on selostettu -- ilman raamatullisia vertauksia -- uutisjutussa: Kauhajoen aseluvasta päättäneen komisarion syytteet hylättiin.

Käräjäoikeuden perustelut ovat ankaraa luettavaa jutussa todistajina kuulluille poliiseille. Useat todistajapoliisit pitivät komisarion ratkaisua viimeisinä päivinä ennen Kauhajoen murhia selkeästi virheellisinä ja aivan liian varovaisina.

Koulumurhien uhka oli ilmeinen ja Saaren ase olisi ilman muuta pitänyt ottaa pois, poliisit kertoivat oikeudessa.

Nyt käräjäoikeus ihmettelee päätöksessään: Jos tilanne oli oikeasti niin uhkaava, niin miksi ette sitten itse tehneet mitään.

Oikeus totesi aivan suoraan: “Epäilyt Saaren tulevasta käyttäytymisestä ja vaaran olemassaolosta eivät ole maanantaina 22.9.2008 voineet olla niin vahvoja, kuin mitä kertomuksista käy ilmi”.

Oikeus luokittelee poliisitodistajat  jälkiviisaiksi. Yleensä oikeuslaitos luottaa todistajapoliiseihin kuin kallioon. Nyt ei. Käräjäoikeus jakaa päätöksessään tekemättömyyden taakan koko poliisijoukolle.

Kivenheitto-lause sopii käräjäoikeuden päätökseen toisessakin mielessä.

Oikeus kuvailee perusteluissaan hyvin tarkasti sitä miten aseen Matti Saarelle jättänyt komisario oli puntaroinut, pohtinut ja punninnut lupaa hyvin huolellisesti -- kuin tuomioistuin päätöstään.

Kun harkinta oli tehty huolellisesti ja asiat mietitty, niin sillä oliko lopputulos jälkikäteen katsoen oikea vai väärä ei ollut merkitystä.

Käräjätuomarikaan ei voi tähän tapaan päätöstä tehdessään syyllistyä tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, vaikka hovioikeus myöhemmin muuttaisi ratkaisun.

Käräjäoikeus ei heittänyt huolellisesti asiaa harkinnutta komisariota kivellä.

Nyt huolellisen harkinnan periaatetta voisi käyttää myös valtionkonttori, joka saa päättää peritäänkö oikeuden määräämät  syytetyn 30000 euronoikeudenkäyntikulut murhattujen omaisilta.

Maanantaina KKO:n käsittelemä “Ruususjuttu” olisi sopinut hyvin televisioitavaksi. ”Kehässä” oli kovan tason ammattilaisia, jotka perustelivat kantansa hienosti.

Sen huomaa siitäkin, kun eri puheenvuorojen jälkeen oma arvio lopputuloksesta keikahtelee puolelta toiselle.

Toimittajan tehtävä ei tietysti ole ratkaista juttua, mutta parikymmentä vuotta oikeudenkäyntejä seuranneena jonkinlainen kanta aina syntyy -- tosin harvassa jutussa tiedotusvälineet seuraavat oikeudenkäynnin kaikki istunnot. Mutta kuitenkin.

Mutta maanantaihin ja televisiointiin. Kolmen tunnin oikeudenkäynti oli tiivis ja itse asiassa jokainen KKO:n salissa esitetty lause oli silkkaa asiaa. Normaalia oikeudellista tyhjäkäyntiä ei esiintynyt.

Toisaalta maanantainen käsittely olisi antanut katsojille liian hyvän kuvan suomalaisen oikeudenkäynnin todellisuudesta.

Jutussa ei tullut ilmi mitään uutta -- ei pitänytkään, eikä odotettukaan -, vaan kyse oli eri tahojen täysin ristiriitaisten näkökulmien perustelemisesta mielenkiintoisessa jutussa.

Sellainen se oikeasti on, koska molemmilla osapuolilla on hyvät perustelut oikeassa olemiseen ja voi hyvinkin olla, että suomalainen oikeusasiantuntemus ei riitä jutun ratkaisemiseen. KKO:ssa hävinnyt hakenee -- toivottavasti -- uutta mielipidettä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta ja se voi hyvinkin olla toinen kuin KKO:n, vaikka KKO päättäisi kummin tahansa.

Maanantaina näyttöä ei otettu vastaan, vaan kaikki pitivät vain reilun puolen tunnin loppupuheenvuoron ja saivat sen jälkeen kommentoida vielä muiden sanomisia. Debattia, kuten hyvässä oikeudenkäynnissä pitäisikin olla. 

Juuri sen takia televisiointi olisi sopinut. Tosin MTV3 ei edes kysynyt lupaa tähän, eikä tietääkseni mikään muukaan kanava. Harmi.

Tosin vielä suurempi harmi on se, että Helsingin käräjäoikeus (ainoa oikeus, joka ylipäätään on sallinut televisioinnin Halme- ja Jäätteenmäki-jutuissa) aikanaan rajoitti Irak-oikeudenkäynnin alkupuheenvuoroihin.

Jutussa syytettyjen Martti Mannisen ja Anneli Jäätteenmäen asianajajien Matti Wuoren ja Aarno Arvelan briljantit loppupuheenvuorot olisivat ansainneet tulla tallennetuiksi oikeushistoriaan.

Aikanaan nämä pari 2000-luvun alun televisiointia herättivät jostain syystä oikeuslaitoksen piirissä julmaa vastarintaa. Syytä en ole oikein koskaan ymmärtänyt. Mitä pelättävää siinä on? Kummassakaan jutussa televisiointi ei vaikuttanut lopputulokseen, vaan avoimuus ehkä toimi syytetyn eduksi, kun jutun käänteet käsiteltiin avoimesti.

Kiinnostusta oikeudenkäynneillä oli: Halmeen juttua seurasi MTV3:n silloisella “Maxilla” noin 40000 ihmistä ja Jäätteenmäki-oikeudenkäynti keräsi Ylellä ja MTV3:lla yhteensä puoli miljoonaa katsojaa.

Maanantaina KKO:n salissa oli reilun kymmenen toimittajan lisäksi suurin piirtein saman verran jutusta kiinnostunutta “kansalaista”. Televisioinnissa tai nettistriimauksessa juttua olisivat päässeet seuraamaan vähintään kymmenet ehkä sadat tuhannet.

Nykyinen oikeudenkäynnin julkisuuslaki mahdollistaa televisioinnin, jos kaikki osapuolet siihen suostuvat.

Maanantaiaamuna Helsingin käräjäoikeus ylsi toistaiseksi uuteen kyseenalaiseen salaamisen Suomen ennätykseen. Käräjäoikeuden toiminta salaamisessa oli nopeaa ja kattavaa. Liiankin.

Jos oikeuslaitos toimisi aina tällä tehokkuudella, ihmisoikeusloukkauksista ei ropisisi jatkuvasti langettavia päätöksiä. Ikävä kyllä tässäkin tapauksessa oikeus unohti yhden oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusperiaatteen.

Mitä siis tapahtui?

Kyse oli jutusta, jossa kolme 22-27 -vuotiasta irakilaistaustaista miestä sai -- tätähän emme varmasti tiedä -- syytteen törkeästä ryöstöstä ja törkeästä raiskauksesta.

Poliisin aiemmin antaman tiedotteen mukaan yksi miehistä oli varannut ajan prostituoidulle Helsingin Malminkadulla 20. syyskuuta. Kun mies tuli asuntoon, hän päästi kaverinsa sisään.  Miehet uhkasivat naista aseella ja ryöstivät tältä muutamia satoja euroja rahaa sekä puhelimen.

Ryöstön jälkeen miehet raiskasivat naisen. Poliisin mukaan “suurempia fyysisiä vammoja” ei aiheutunut. Lopulta nainen sidottiin asuntoon, jotta miehet pääsisivät pakoon.

Poliisi otti epäillyt kiinni muutaman päivän sisällä.

Tämän tyyppisiä tekoja sattuu Helsingissä aika ajoin. Oliko tämä merkittävä uutinen? Ei erityisen, joskin kyse on kuitenkin suhteellisen harvinaisesta rikostyypistä.

Itseäni kiinnosti eniten se, miten mahdollinen salassapito ratkaistaan.

Käräjätuomari Juha Fredriksson perusteli salaamista sillä, että asiassa tulee ilmi uhrin kannalta arkaluonteisia seikkoja. Sen tarkemmin salassapitoa tai julkisuutta ei pohdittu ainakaan salissa julistetussa ratkaisussa.

Mitä jutussa salattiin?

Koko käsittely, vaikka poliisi oli jo tiedottanut tapauksen pääpiirteet.

Käräjäoikeus määräsi salaiseksi uhrin henkilöllisyyden nimineen ja syntymäaikoineen. Jopa ulkomaalaisen uhrin kotimaa salattiin.

Mitä virheitä Helsingin käräjäoikeus teki?

Ensinnäkin käräjäoikeus ei kuullut salaamisessa jutun osallisia. Salaamisesta oli päätetty etukäteen uhrin avustajan vaatimuksen perusteella. Jopa juttulistaan oli kirjoitettu valmiiksi teksti “käsitellään suljetuin ovin”, mikä oli yllätys jutun syyttäjällekin.

Käräjäoikeus oli unohtanut sen, että oikeudenkäynnin julkisuus on luotu syytettyjen oikeusturvan takia ja myös heiltä pitäisi ainakin kysyä kantaa salaamiseen. Samoin syyttäjällä voisi olla jotain todettavaa yleisen edun näkökulmasta.

Nyt asia oli päätetty jo etukäteen muita asiaan osallisia kuulematta. Päätös julistettiin jo ennen kuin syytetyt olivat salissa tai heidän avustajansa istuneet tuoleihinsa.

Todennäköisesti juttu olisi päätynyt salaiseksi, vaikka oikeus olisi toiminut muodollisesti oikeinkin. Toisinaan syytetyt saattavat kuitenkin haluta, että juttu käsitellään julkisesti. Oikeuden pitäisi kysyä tästä.

Käräjäoikeus tulkitsi myös pykälää uhrin henkilöllisyyden salaamisesta laajentavasti. Lain mukaan rikoksen uhrin henkilöllisyys voidaan salata tietyissä tilanteissa. Tulkinta siitä, että uhrin kotimaakin kuuluu henkilötietojen piiriin on lakia laajentava tulkinta. Ei ketään voi kotimaan perusteella tunnistaa.

Lisäksi aikanaan uhrin henkilöllisyyden salaamismahdollisuus säädettiin nimenomaan sen takia, että näin juttuja voidaan käsitellä laajemmin julkisesti. Käytännössä se on kuitenkin johtanut tuplasalaamiseen: sekä henkilötiedot että käsittely salataan.

Tässä tapauksessa jutun olisi ehkä voinut käsitellä ainakin osittain julkisesti. Kun uhrin tiedot oli salattu ja hänelle oli varattu paikka mustan lasin takaa, uhri ei ollut tunnistettavissa, eivätkä tiedotusvälineet olisi nimeä julkaisseet, vaikka se jostain olisi tietoon putkahtanutkin. Poliisin antaman tiedon mukaan epäillyssä raiskausrikoksessakaan ei ollut mitään erityisen poikkeuksellista.

Jos juttuja on pakko salata, niin asian voisi kuitenkin tehdä edes kunnollisella tavalla.

Muistilista tuomareille on lyhyt:

1) Tuomari “huutaa” jutun saliin ja aloittaa oikeudenkäynnin, kun asianosaiset ovat paikoillaan.

2) Tuomari kuuntelee vaatimuksen -- jos sellainen esitetään -- salaamisesta ja tiedustelee asianosaisten kantaa siihen

3) Tuomari harkitsee salassapidon tarvetta ja edellytyksiä, koska nykyisin pakollista salassapitoa ei ole.

4) Tuomari ilmoittaa ja perustelee salassapitoratkaisunsa.

Melko yksinkertaista. Muistutettakoon tuomareita vielä siitä, että tämä menettely koskee myös pakkokeinoistuntoja.

Lopuksi vielä vinkki käräjätuomari Fredrikssonille: poliisi on tehnyt tapauksesta varsin kattavan tiedotteen. Jos tapahtumat ovat edenneet poliisin kuvaamalla tavalla ja miehet todetaan syyllisiksi, niin sen voi copypeistata julkiseksi selosteeksi kunhan lisää perään tuomiot.

Näin voisi jäädä aikaa jossain seuraavassa jutussa aitoon julkisuuden ja salassapidon punnintaan.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Lisäys 25.11.:

Käräjäoikeus antoi keskiviikkona päätöksen jutussa. Uutisjuttu siitä tässä.

Tältä osin voi kehua käräjäoikeutta, koska tässä tapauksessa se julkisti koko päätöksen julkisena selosteena. Julkisesta versiosta oli vain poistettu asianomistajan ja todistajien nimet.  Päätöksen julkaisemisella  vältettiin nyt alkuperäisessä tekstissä kuvattu tuplasalaaminen.

Toisaalta nyt koko päätöksen lukeneena ihmetyttää tarve salata koko käsittely. Tässä tapauksessa olisi varmaan riittänyt, että uhrin kertomus kuullaan suljetuin ovin.

Uutinen MTV3:n nettisivuilla on varsin lyhyt:  USA pidätti kaksi miestä hyökkäysaikeista Tanskaan.

Tarina on kuitenkin varsin mielenkiintoinen. Se antaa hyvän kuvan terroristien ja myös poliisin tavasta toimia nykyaikana.

Seuraava perustuu yhdysvaltalaisiin oikeusasiakirjoihin David Coleman Headleyn ja  Tahawwur Hussain Ranan pidätyksistä. Headleytä epäillään terrorimurhien valmistelusta ja Ranaa terroritoiminnan tukemisesta. Tässä vaiheessa on siis kyse FBI:n oikeudelle jättämästä kanteesta. 

Lue alkuperäiset englanninkieliset pdf-asiakirjat tästä: Headley ja Rana.

Tapahtumien taustalla ovat tanskalaisen Jylland-Postenin 2005 julkaisemat Muhammed-pilakuvat, jotka ovat johtaneet aiemminkin terrori-iskuihin tanskalaiskohteita vastaan.

Headleyn ja Ranan taustat

49-vuotias David Headley ja 48-vuotias Tahawwur Rana syntyivät molemmat Pakistanissa, kävivät samaa sotilaskoulua ja päätyivät Yhdysvaltoihin. Headley on nyt amerikkalainen ja Rana kanadalainen. Headley tunnettiin aiemmin Daood Gilani -nimellä, mutta hän vaihtoi nimensä 2006. Syynä oli asiakirjojen mukaan se, ettei hän herättäisi huomiota matkustellessaan.

Headley ei tehnyt töitä lainkaan, mutta oli matkustellut laajasti vuoden 2006 jälkeen Pakistaniin, Intiaan, Tanskaan ja muihin Euroopan maihin. Headley asui Chicagossa kuolleen miehen nimiin vuokratussa asunnossa. Hän käytti peitetarinana työskentelyä Ranan omistamassa maahanmuuttoyrityksessä.

Ranan yrityksellä First World Immigration Services on toimistot Chicagossa, New Yorkissa ja Kanadassa. Rana omistaa myös halal-lihaa tuottavan farmin ja ruokakaupan Chicagossa.

Poliisikuulusteluissa Headley kertoi poliisille työskennelleensä Lashkar-e-Taiba -nimiselle pakistanilaiselle terroristijärjestölle jo ennen vuotta 2006. Hän myönsi saaneensa järjestöltä myös koulutusta terroritehtäviin. Rana totesi poliisille tietävänsä Headleyn yhteyksissä LeT-järjestöön.

Mutta tapahtumiin.

Syksy 2008

Syksyllä 2008 Headley on Pakistanissa. Poliisi ei tässä vaiheessa ole vielä jäljillä, mutta Headley kirjoitti Yahoon keskustelupalstalle vanhalla nimellään tekstin, jossa kertoi pilakuvien suututtavan häntä. Suljetun keskustelupalstan kirjoittajat ovat lähes kaikki Hasan Abdal -sotilaskoulusta valmistuneita pakistanilaisia.

Klikkaa isommaksi

Headley palasi Pakistanista Yhdysvaltoihin 7. joulukuuta 2008. Samana päivänä hän oli tallentanut yhteen käyttämistään monista email-osoitteista postin otsikolla “Mickey Mouse”. Kyse oli muistilistasta, jossa oli pohdittu minkälaisia asioita terrori-iskussa pitää ottaa huomioon: matkat, valvontakamerat, kartat, rajanylitykset, tiedonhankinta jne. Yhtenä merkintänä oli “asiakkaiden majoitus”.

Lista siis viittasi siihen, että Headleyn tehtävänä oli valmistella iskua, jonka toteuttaisivat jotkut muut. Kohteena oli Jyllands-Postenin toimitus Kööpenhaminassa.

Myöhemmin poliisille päätyneet sähköpostit osoittavat Headleyn olleen yhteyksissa vuoden vaihteen aikaan useasti pakistanilaisen terroriepäillyn kanssa. Tällä pakistanilaisella oli yhteys LeT-järjestöön sekä myös afganistanin sodan veteraanin Ilyas Kashmirin johtamaan HUJI-terrorijärjestöön.

Ensimmäinen tiedusteluretki

13. tammikuuta 2009 Headley matkusti Yhdysvalloista Frankfurtin kautta Kööpenhaminaan. Poliisilla ei tässä vaiheessa tiennyt Headleyn suunnitelmista. Hän asuu hotellissa ja on kirjeenvaihdossa Ranan kanssa. Headley käy Jyllandspostenin toimistossa tiedustelemassa ilmoitusten hintoja. Peitetarinana on maahanmuuttoyrityksen Tanskan toimiston perustaminen. Päivämääräksi selviää tanskalaisen työntekijän arkistosta 23.1.

24. tammikuuta Headley matkustaa Arabiemiraattien kautta Pakistaniin. Rana on järjestänyt ja maksanut lennot. Muutamaa päivää myöhemmin tanskalainen mainosmyyjä lähettää Headleylle sähköpostia, mutta siihen vastaa Rana Chicagosta.

Kevään Headley viettää Pakistanissa ja tapaa Kashmirin. Hän ainakin käy luoteis-Pakistanin terroristialueella ja kirjoittaa taas Yahoon keskustelupalstalle. Maaliskuussa Headley antaa Ranalle ohjeita kuolemansa varalta. Rana haluaa vaihtaa sähköpostiosoitetta ja perustaa uuden Chicagossa, jota Headley käyttää Pakistanista. Asiakirjoista ei selviä oliko kyse lähetetystä sähköpostista vai siitä, että molemmat käyttivät samaa sähköpostiosoitetta ja viestit vain tallennettiin luonnoksiksi.

Sähköpostiosoitteita vaihdetaan aina kahden-kolmen viestin jälkeen.

Takaisin Yhdysvaltoihin

11. kesäkuuta Headley palaa Yhdysvaltoihin. Rana on maksanut ja järjestänyt ainakin osan paluumatkasta. Headley käy kirjeenvaihtoa pakistanilaisterroristin kanssa. Niistä käy ilmi, että pakistanilaisilla on nyt “uusia investointisuunnitelmia”. Urdunkielisissä emaileissa ja puhelinkeskusteluissa käytetään koodikieltä -- usein puhutaan projekteista, taloussuunnitelmista ja rahasta.

Kesäkuussa pakistanilaisterroristi pidätetään, mutta hänet vapautetaan suhteellisen pian.

Heinäkuussa Headley lähettää toiselle pakistanislaismiehelle viestin ja kysyy: “Mihin haluaisitte tehdä sijoituksia?”. Vastaus on koodikielellä, että töitä olisi Intiassa. LeT ei ole kiinnostunut Tanskan iskusta.

Headley ei kuitenkaan hylkää Tanskan iskua, vaan haluaa toteuttaa sen Kashmirin järjestön kanssa.

Taas Tanskaan

26. heinäkuuta Headley matkustaa useiden Euroopan maiden -- FBI ei yksilöi näitä maita -- kautta Tanskaan. Kööpenhaminassa Headley kuvaa eri kohteita, mm. Jyllanspostenin toimitaloa. Rana on maksanut matkan ja oleskelun. Nämä videot löytyvät myöhemmin Headleyn hallusta. Asiakirjojen perusteella Headley ei ole viranomaisten seurannassa tässä vaiheessa. 

Headley lentää 5. elokuuta Kööpenhaminasta Atlantaan ja rajaviranomaiset kysyvät miehen matkan syytä. Headley kertoo työskentelevänsä maahanmuuttoyrityksessä. Headleyn matkatavarat tutkitaan, mutta niistä ei löydy mitään yritykseen liittyvää materiaalia.  Headleyllä on paluulippu Kööpenhaminaan päivättynä 29.10.

FBI:n asiakirjoista ei selviä mistä tutkinta alkoi, mutta tässä vaiheessa viranomaiset ovat ainakin kiinnostuneita miehestä. Chicago Tribune -lehden lähteen mukaan jutun tutkinta alkoi “kesällä”.

Tässä vaiheessa sähköpostiliikenne vähenee ja keskustelut siirtyvät puhelimiin. Headleyn matkapuhelin on kuolleen miehen nimissä ja hän käyttää puhelinkioskeja sekä amerikkalaisia puhelinkortteja.

Elokuun alussa Chicagossa Headley soittaa vapautetulle pakistanilaiselle terroristimiehelle ja he keskustelevat yhteyksistä Kashmiriin. Tieto puhelusta selviää myöhemmin Headleyn soittotiedoista.

Headley on email-yhteydessä toisen pakistanilaisen, LeT -järjestöön lukeutuvan miehen kanssa. LeT-mies on tuskaantunut siitä, ettei Headley ole seurannut ohjeita, vaan on käynyt Tanskassa.

Puhelinkuuntelu alkaa

FBI:n asiakirjojen mukaan puhelinkuuntelu on päällä 22. elokuuta. Headley kysyy pakistanilaiselta onko tämä saanut yhteyttä lääkäriin (Kashmiriin). Headley sanoo kykenevänsä myös toteuttamaan teon itse: “Olen opiskellut kirjanpitoa kaksi lukukautta yliopistossa”.

Keskustelut pakistanilaisen kanssa jatkuvat, mutta Kashmiriin ei saada yhteyttä. Rana on myös 4.9 yhteydessä pakistanilaismieheen ja kysyy tämän pidätyksestä. “Muistatko kuinka sinulla oli kuumetta? Pyörryitkö koskaan kuumeen takia?. Pakistanilaismies vakuuttaa, ettei ongelmia ollut.

Rana ja Headley tekevät 7. syyskuuta pitkähkön automatkan, jonka aikana puhutaan eri kohteista ja mainitaan edelleen Tanska. FBI nauhoittaa keskustelun.

8. syyskuuta Headley saa nettimatkatoimistolta emailin: lento Chicagosta Philadelphiaan 3.10. on varattu.

Headley 13. syyskuuta saa Pakistanista tiedon, että Kashmir olisi kuollut amerikkalaisten ohjusiskussa. Puhelu kestää klo 16.56-17.09. Kello 17.12. Headley googlaa “Ilyas Kashmir”. Poliisi siis seuraa kaikkea tietoliikennettä. 

“Bisnes mennyt konkurssiin”

Headley keskustelee puhelimessa 17. syyskuuta pakistanilaisen kanssa Kashmirin kuolemasta. Headley toteaa koodikielellä, että “bisnes on mennyt konkurssiin”. Pakistanilainen vastaa: “Tämä on liiketoimintaa. Asioita tapahtuu”.

Toisessa keskustelussa Kashmirin kuolemaan viitattiin fraasilla: “Henkinen johtaja on saanut sydänkohtauksen”. Terroristikielessä kuoleman k0odina oli myös naimisiinmeno.

Muutamaa päiviä myöhemmin Headley toteaa perheenjäsenelleen, että bisneksen on jatkuttava. Sillä ei ole väliä mille firmalle tehdään töitä.

Syyskuun lopussa tieto Kashmirin kuolemasta paljastuu vääräksi. 25. syyskuuta Rana hakee Headleylle viiden vuoden viisumia Pakistaniin Chicagossa sijaitsevasta konsulaatista. Puhelinkuuntelussa selviää Headleyn lähtevän pian Pakistaniin.

3. lokakuuta FBI ottaa Headleyn kiinni Chicagon lentokentällä, kun hän on nousemassa Philadelphian koneeseen. Kiinniotettaessa häneltä löytyy kopio Jyllandsposten-lehden etusivusta, Kööpenhaminan kartta, pakistanilaisterroristin puhelinnumero ja muistitikku, jossa on kymmenen videota Kööpenhaminasta. Kuulusteluissa Headley kertoo, että hänen tehtävänsä oli selvittää iskun kohde ja jonkun muun piti toteuttaa isku. Alunperin tarkoitus oli pommittaa koko lehden toimitus, mutta myöhemmin isku pieneni lehden kulttuuritoimituksen esimiehen ja pilapiirtäjän surmaamiseen.

Rana otetaan kiinni kotoaan 18. lokakuuta. Samana päivänä FBI iskee Ranan farmille 80 miehen ja helikopterin voimin.

Headleyn osalta maksimirangaistus on elinkautinen ja Ranalla 15 vuotta vankeutta.

Lauri Tarastin vaalirahatyöryhmä pääsi oikeille jäljille ehdottaessaan netissä seurattavaa vaalirahajärjestelmää.

Ehdotus jää kuitenkin puolitiehen tai itse asiassa aika kauaksi puolitiestä, Tässä hieman täydennystä kuvioon.

#1) Luodaan laki verottomasta vaalirahatilistä, joka edellyttää reaaliaikaista julkista kirjanpitoa. Tilille tulevat rahat on tarkoitettu kunkin ehdokkaan vaalityöhön.

#2) Jokaisen ehdokkaan vaalirahatili on seurattavissa netissä sille osoitetulla vaalirahapalvelimella. Ehdokkaan on ilmoitettava nettisivuilla sidonnaisuutensa.

#3) Tilille saapuneet ja sieltä maksetut summat on oltava luettavissa netissä seuraavana arkipäivänä.

#4) Jokainen tilille saapunut ja siltä maksettu summa on selvennettävä netissä olevan vaalirahatilin selitysosassa.

Kuka maksoi? Kenelle ja mitä maksettiin? Mistä rahasta oli kyse? Selitysosaksi ei esimerkiksi riitä se, että summalla maksettiin lehtiilmoitus, vaan kyseisen lehti-ilmoituksen on oltava klikattavissa heti ilmoituksen ilmestymisen jälkeen.

Kuka osti seminaarilipun tai taide-esineen? Mitä  puhujille tai taitelijoille maksettiin?

Pienten summien osalta ilmoitusvelvollisuudelle voidaan toki antaa käytännön syistä poikkeus: Tavanomaisessa rahankeräyksessä: esim. lahjoitukset, arpojen myynti tms ilmoitusraja on 50 euroa, koska yksittäisten pienten summien yksilöinti maksajaan on mahdotonta. Jos jokin taho tekee poikkeuksellisia toistuvia lahjoituksia, lähde on ilmoitettava.

#5) Jos ehdokkaan eteen tehdään maksutonta työtä: esim. mainosten jakamista, graafista suunnittelua tms niin tämä vapaaehtoistyö ja sen arvo on ilmoitettava vaalirahatilillä avustuksena.

#6) Jos ehdokas saa vaalityöhön tarvikkeita lahjoituksena, esim taidetta, kahvia, makkaraa tms, nämä summat ja lahjoittajat on ilmoitettava vaalirahatilillä.  Jos joku maksaa ehdokkaan matkoja tms, ne on ilmoitettava.

#7) Ehdokkaan puolueelta saapuneesta rahasummasta on ilmoitettava mistä puolue on rahoituksensa saanut. Jos puolue antaa tukea ehdokkaalle, niin myös puolueen on pidettävä omaa vaalirahatiliä, josta käy samalla tarkkuudella ilmi rahaliikenne. Tästä säädetään erillinen puolueen vaalirahatililaki.

#8) Vaalirahatilistä on tehtävä viimeistään kuukauden kuluessa vaaleista tilinpäätös ja toimintakertomus, joiden tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot vaalirahatilivelvollisen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.

#9) Vaalirahatilistä vastaa ehdokas. Puolueen vaalirahatilistä vastuussa on puolueen puheenjohtaja. Lisäksi jokaisen ehdokkaan ja puolueen on nimettävä vaalirahakirjanpitäjä, joka on myös tekijänä vastuussa mahdollisista rikkeistä.

#10) Jos myöhemmin ilmenee ehdokkaan tai puolueen rikkoneen vaalirahatililakia, teko on rangaistava vaaliraharikoksena. Vaaleissa valitun rangaistusasteikko voidaan kopioida törkeästä kirjanpitorikoksesta: vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta. Valitsematta jääneelle riittänee normaali tekomuoto: sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Presidentinvaaleissa valitsematta jääneilläkin kyse on törkeästä tekomuodosta.

Kuka tätä vaalirahatililakia sitten valvoisi? Varmasti siihen viranomainen löytyy, mutta lienee syytä säätää samalla tämän lain valvonnan laiminlyönnistä ehdotonta vankeutta,

x x x

Amerikkalaista vaaliraha-avoimuutta voi tutkia mm. tältä nettisivulta: OpenSecrects.

Kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara epäilee blogissaan rikostoimittajien pahoittaneen mielensä hänen väitteistään. Kirjoitus on otsikoitu: “Suuttuneet rikostoimittajat”

Suuttuneet? No, ei nyt sentään, eikä edes mieli ole pahoittunut.

Rikostoimittajien moraalia on haukuttu varmaan niin kauan kuin rikosuutisia on julkaistu. Parina viime vuosikymmenenä tästä on ollut erityisen huolissaan Iltalehden kolumnisti Aarno “Loka” Laitinen. Mutta eivät Laitisenkaan väitteet ole suututtaneet. Ihmetyttäneet enemmän.

Kuulin Osmo Soininvaaran haastattelun Radio Rockissa maanantaiaamuna. Ajoin autolla käräjäoikeuteen seuraamaan Turusen kidnappausjuttua. Väitteet maksetuista uutisista herättivät kummastusta.

Itse en ole maksanut yhdellekään poliisille, palomiehelle, tullimiehelle, rajavartijalle tai muulle virkamiehelle mitään vihjepalkkioita. Enkä tiedä kenenkään valtakunnallisessa, maakunnallisessa tai paikallisessa tiedotusvälineessä toimivan kollegankaan maksaneen. Oikeustoimittajat ry:n kysely jäsenilleen vahvisti tätä käsitystä. Mikään aukoton selvitys tälläinen kysely ei tietenkään ole.

Viihdelehdistä en osaa sanoa. Niiden kulttuuri on vieras.

Isompi kysymys liittyy meneillään olevaan lähdesuojakeskusteluun. Pakkokeino- ja poliisilakia pohtinut komitea ehdotti kesällä lähdesuojan murtamista salassapitorikosten tutkinnassa. 

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kirjoitti lähdesuojasta ja poliisin vuodoista blogissaan kuukausi sitten: “Kyse on siis siitä, että jos joku – vaikkapa virkamies -- syyllistyy rikokseen, sen tutkintaa ei voida vesittää lähdesuojan varjolla. Ei kai tämä ole liikaa vaadittu, vai haluaisitko sinä suojella rikollista? Mihin muuhun rikokseen voisi myös syyllistyä tietäen, että ei varmasti jää kiinni? “

Paateron toteaa tuossa: ”Vai haluaisitko sinä suojella rikollista?”. Tätä kommenttia voidaan käyttää varmasti minkä tahansa poliisivaltuuden perustelemiseen. Sen voisi säästää johonkin aidosti yhteiskunnallisesti tärkeään.

Toki Paatero toteaa kirjoituksessaan: “Salaisten tietojen vuotaminen poliisista ei ole maata mullistava ongelma juuri nyt.” 

Lähdesuojan osalta kysymys on isommasta asiasta kuin esimerkiksi jonkin julkkiksen epäillystä rikoksesta kertomisesta. Lähdesuojaa ollaan kuitenkin murtamassa poliisivuotojen perusteella.

Edesmennyt asianajaja Matti Wuori totesi osuvasti, että vuodot ovat demokratian voiteluöljyä.

Nykyiset salassapitosäännökset mahdollistavat esimerkiksi viranomaisissa käytännössä hyvin laajan salaamisen. Jos lähdesuoja murrettaisiin, niin moni keskeinen, yhteiskunnallisesti merkittävä asia voisi jäädä kiinnijäämisen pelossa pimentoon. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi viranomaisorganisaatioiden itsensä kiusallisiksi kokemat ja sen takia salaisiksi määrätyt asiat.

Eli virasto kokee ongelman kiusalliseksi ja määrää sen salaiseksi. Jos asiasta kuitenkin kerrotaan tiedotusvälineissä, on tapahtunut salassapitorikos ja toimittajan lähdesuoja voidaan murtaa -- vaikka tieto ei olisi edes tullut viranomaiselta.

Julkisen sanan neuvosto totesi torstaina, että “ehdotus merkitsisi pahimmillaan sitä, että eliitti pystyisi määrittelemään yhteiskunnallisen keskustelun aiheita, koska salaista tietoa ei esimerkiksi koston pelossa uskallettaisi kertoa medialle”.

Komitea ehdottaa lähdesuojan murtamisen ohella myös toista merkittävää muutosta. Ehdotuksen mukaan poliisi saisi antaa henkilön nimen tai kuvan julkisuuteen “vain, jos se on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi, rikoksesta epäillyn tavoittamiseksi, uuden rikoksen estämiseksi tai rikoksesta aiheutuvan vahingon estämiseksi”.

Nykyisin poliisi voi antaa nimen tai kuvan julki myös muista erityisen painavista syistä.

Jos tämä ja lähdesuojan tiukennus toteutuvat, syntyy tilanne, jossa merkittävää poliittista tai taloudellista valtaa käyttävä henkilö on epäiltynä rikoksesta -- jopa kiinniotettuna tai pidätettynä ilman, että kansalaisilla on mahdollisuutta saada tietää siitä.

Tällainen järjestelmä voisi suututtaa -- jopa rikostoimittajan.

Dekkareista en ole tässä blogissa paljon viime aikoina kirjoittanut, mutta silläkin rintamalla on tapahtunut. “Prikaatin kosto” ilmestyi kesäkuun alussa ja nyt heinäkuussa tulee englanninkielinen käännös “Seinää vasten” -romaanista. Englanniksi nimi on: “Helsinki Homicide: Against the Wall”. Käännöksen syntyyn voin palata myöhemmin syksymmällä, mutta lisää kirjoista esim. tässä linkissä.

Mutta blogin osalta kesätauko tulossa. Sen merkeissä hieman kevyempää eli tuoreesta Ruumiin kulttuuri -lehdestä lainattuna lyhennelmä maaliskuussa pitämästäni Dekkariseuran Johtolanka-puheesta. Tämän myötä kesälomalle:

“Taiteella ja rikollisuudella on vahva liitto, ainakin jos katsoo uutisotsikoita.

Kuvataiteessa voi syyllistyä lapsipornokuvausten levittämiseen. Videolakia voi rikkoa seksillä tai ultraväkivallalla. Bloggaajien tekstejä syynätään rasismin varalta. Katutaiteilijat luokitellaan töhrijöiksi. Koulumurhien jälkeen taideteoksia on tulkittu laittomaksi uhkailuksi.

Laulajat ovat syyllistyneet veropetoksiin ja huumausainerikoksiin – tosin selvää lienee, että verokeinottelijat tulevat korkeakulttuurin puolelta ja popparit hoitavat huumejutut.

Kirjailijatkaan eivät ole syyttömiä. Dekkaristeista löytyy avustuspetosjuttu. Elämäkertakirjailija ja kustantaja tuomittiin poliitikon yksityiselämän loukkaamisesta sekä klassikkokirjailija liikennerikoksesta.

Yhteiskunta oikeudellistuu ja tulkinnat laajenevat.

Rikoskirjailija voi syyllistyä rikokseen nimeltä ”julkinen kehottaminen rikokseen” kertomalla miten helppoa jokin rikos on tehdä. Myös salassapitorikokseen yllyttäminen voi tulla kyseeseen, jos dekkaristi utsii ja saa poliisilähteeltä tietoa vaikkapa poliisin taktisista menetelmistä.

Toki kirjailijoista voi tulla rikoksen uhrejakin. Kun sähköinen levittäminen yleistyy, niin kirjailijoista voi tulla asianomistajia ”teknisen suojauksen kiertämiskeinorikoksessa”.

Ennen kuin tuo nimi -- teknisen suojauksen kiertämiskeinorikos – keksittiin, virkamiehiltä kului varmasti runsaasti automaattilaitteen läpi suodatettua kuumajauhejuomaa.

Toki kirjailijat voivat olla uhreja myös kirjallisessa varkaudessa, joka ei kyllä ole rikoslakirikos.

Yksityiselämänsuoja on korostunut viimeisen noin 15 vuoden aikana. Mieleeni juolahti, jospa voin syyllistyä Takamäen tai vaikka Suhosen suhteen yksityiselämää loukkaava tiedon levittämiseen. Aika lähellä sitä ollaan, kun kerrotaan mitä makuu- tai hotellihuoneessa tapahtuu.

Tosin pitää todeta, että tällainen yksityiselämän kuvaus ei Takamäki-kirjoissa ole tahallista, vaan korkeintaan tuottamuksellista

Se on selvää, että ylipäätään dekkareita kirjoittaessa työaikasuojelurikokset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus

Tyypillinen dekkarikirjailija rikos on myös rikoksentekijän suojeleminen. Pykälä kuuluu sanasta sanaan näin: ”Joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, on tuomittava rikoksentekijän suojelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.”

Dekkariseuralle löytyy tietysti myös omat pykälät: Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen.

Lisää dekkaristien rikoksia:

• Törkeä petos: kirjan motiivi ei riitä
• Törkeä todistusaineiston vääristeleminen: kirjan faktat eivät pidä kutiaan
• Laiton naamioituminen: jotkut ns. dekkarit yrittäneet tätäkin
• Törkeä suomenkielen raiskaus on vaarana sekin.

Kustannustoimittaja taasen voi syyllistyä pelastustoimen laiminlyöntiin, joskin useammin käsittelijä ansaitsee hengenpelastusmitalin. Kustantamoiden perisynti on valtionrajarikos ja tämä koskee tietysti ulkomaanvientiä.

Entäpä lukijat?

Salakuuntelu ja salakatselu kriminalisoitu, mutta salalukemista ei.
Selvää on, tietysti että lukija voi syyllistyä kirjanpitorikokseen, mutta julkisesti kehotan rikoslain kaiken ankaruuden uhallakin kaikkia lukijoita syyllistymään useisiin törkeisiin kirjanpitorikoksiin. Lukijoillehan tätä työtä tehdään.”

Helsingin käräjäoikeuden turvasalin aulassa oli tiistaiaamuna joukko tiukkailmeisiä miehiä. Muutama poliisi ja vartija seisoi sivummalla. Toimittajat etsivät tuttuja kasvoja ja asianajajat keskustelivat hiljaa päämiestensä kanssa.

Syyttäjät olivat jo salissa, kun juttu huudettiin sisään. Yksi syytetyistä vastasi turvasalin tummennetuilla laseilla suojatusta todistajanaitiosta. Varmuuden vuoksi lasien eteen oli laitettu vielä kaksi harmaata sermiä. Syy lienee selvä.

Syyttäjien -- heitä on jutussa kaksi Harri Tiesmaa ja Heli Vesaaja -- mukaan kyse on järjestäytyneestä rikollisuudesta, minkä pääsyytetyt kiistivät. Osa syytetyistä on kertonut tapahtumista, osa kiistää rikokset.

Syytteissä ei ollut kyse minkään liivijengin jutusta eikä huumeiden salakuljetuksesta vaan osamaksupetoksista. Niiden peruskuvio on yksinkertainen: firma A myy tavaraa firma B:lle ja kauppaan hankitaan pankin rahoitus. Rahat siirtyvät A:lle, eikä B hoida lyhennyksiä. Uhrina on rahoitusyhtiö, kun sekä A että B ovat saman tahon hallussa.

Liekö ollut ensimmäinen osamaksupetosjuttu turvasalissa?

Joka tapauksessa iso sellainen. Syytteiden mukaan jutussa on kyse kaikkiaan yli 20:stä törkeästä petoksesta. Valtaosa 1,3 miljoonan euron rikoshyödystä syntyi kaivinkonekaupoista.

Esitutkinnan mukaan syytetyillä oli joukko yrityksiä, joita voitiin käyttää joko myyjinä tai ostajina. Niiden taustat olivat moitteettomat. Vastuuasemiin oli jätetty joko vanhat omistajat, käytetty bulvaaneja tai sitten papereissä oli asiasta täysin tietämättömien henkilöiden nimiä.

Yhtiöille oli avattu kännykät, posti ohjattu postilokeroon ja firmojen luottotiedot pidettiin kunnossa niin kauan kuin se oli tarpeen.

Rahoitusyhtiöt rahoittivat olemattomia kaivinkoneita

Poliisin mukaan kaivinkoneet sopivat rahoitushuijauksiin, koska ne ovat kalliita eikä viranomainen rekisteröi niitä mitenkään.

Firmat A ja B -- tietysti niitä syytteiden mukaan oli myös C, D, E, F jne -- tekivät pankkien rahoittamia osamaksukauppoja ilman, että myyjä omisti kaivinkonetta. Koneen yksilöintitiedot olivat tietysti oikeita siltä varalta, että joku tarkistaisi niiden olemassaolon.

Poliisin mukaan toimintakaava oli pääsääntöisesti sama: firmojen nimissä avatuilla matkapuhelimilla otettiin yhteys rahoitusfirmaan ja ryhdyttiin neuvottelemaan kaupan rahoituksesta. Rahoitusyhtiöön toimitettiin väärennetyt asiakirjat. Rahoitusta varten tarvittava vakuutus otettiin joko juuri ennen kauppaa tai rahoitusyhtiön kautta.

Rahat tulivat useimmiten muutamassa päivässä. Ne nostettiin pankista shekkinä ja muutettiin toisessa käteiseksi Saksassa tehtävien autokauppojen verukkeella.

Uhreja olivat erityisesti rahoitusalan isot tekijät: Pohjola pankki, Nordea Rahoitus ja Sampo Pankki. Kaikki useaan kertaan.

Poliisitutkinnan mukaan joissain tapauksissa käytettiin myös matkailuautoja. Sellainen piti fyysisestikin olla olemassa, jotta se saatiin rekisteröityä Suomeen. Matkailuautot palautettiin saman tien takaisin Saksaan.

Syytetyt olivat myös saanet rekisteröityä kolme olematonta luksusvenettä venerekisteriin, mutta niitä ei petoksissa käytetty.

Ehkäpä niillekin olisi rahoitusta saatu, kun veneet kerran olivat paperilla olemassa. Luottamus viranomaisten todistuksiin on kova. Kuten myös ilmeisesti usko rahoitusyhtiöissäkin.

Esitutkintapöytäkirjan mukaan valtaosan petoksista käytännössä toteuttanut mies oli velkaantunut autokaupoissa 2007. Hän toteutti ensimmäiset petokset kesällä 2007 selvitäkseen veloistaan, mutta näiden velkojen perinnän myötä kovemman taustan omaavat kaverit tulivat mukaan syksystä 07.

Tämä koitui puolta vuotta myöhemmin liigan kohtaloksi. Krp oli jo aloittanut toisen velanperijän epäiltyjen rikosten tutkinnan ja telekuuntelussa selvisi miehen yhteys kesällä huumetuomiosta vapautuneeseen mieheen sekä petosmieheen.

Poliisi myös seurasi petosmieheksi epäiltyä ja velanperijöitä. Joulun ja uudenvuoden välipäivinä 2007 Helsingin poliisin tarkkailuryhmä näki petosmiehen autossa, joka kuului yhdelle peitefirmoista. Puhelinkuuntelut laajenivat ja poliisi seurasi toimintaa vielä huhtikuuhun ennen kiinniottoja.

Syytteiden mukaan kopla toteutti vielä vuoden vaihteen jälkeen kaksi matkailuautojen kauppoihin liittyvää rahoituspetosta. Uhreina olivat Pohjola Pankki ja GE Money. Poliisit olivat varoittaneet rahoituslaitoksia työkonepetoksista.

Projekti Axlap kuin elokuvasta “Puhallus”

Oikeudenkäyntiin liittyy myös toinen kuvio, jossa kyse on ruotsalaisen sijoitusyhtiön huijausyrityksestä.

Esitutkinnan mukaan Axlap Oy oli hankittu alunperin yhdeksi rahoituspetosfirmaksi, mutta se rauhoitettiin toiseen operaatioon.

Uhrina oli ruotsalainen Falvir AB. Tarkoituksena oli saada ruotsalaisyritys rahoittamaan lomakylää Lappiin reilulla kahdella miljoonalla eurolla. Esitutkinnan mukaan kuvio oli mennyt seuraavasti:

Yhdellä syytetyistä -- sillä joka istui tiistain oikeudenkäynnissä tummien lasien takana -- oli kontakti ruotsalaisiin. Syyskuussa 2007 oli tavattu Tukholmassa, mutta lokakuussa ruotsalaiset sijoittajat tulivat Helsinkiin. Heidät haettiin kentältä Mercedeksellä ja vietiin World Trade Centeristä vuokrattuun kokoushuoneeseen. Kirjaa piti isosta liikepankista eläkkeelle jäänyt nainen. Tapaaminen onnistui ja asiat etenivät.

Tekijöillä oli 11 hehtaarin tontti Kolarista Ylläsjoen varresta.

Myöhemmin poliisitutkinnassa ilmeni, että tila oli kaavoitettu maatalousmaaksi, sille ei ollut yhtään rakennuslupaa ja asiantuntijat arvioivat maan olevan pääosin rakennuskelvotonta suota.

Tietokonepojaksi kutsuttu mies teki Axlapille mm. nettisivut, sopivan kaavaluonnoksen, tonttijakoasiakirjat ja käyntikortteja. Ruotsalaisille näytettiin myös rakennuspiirrustuksia.

Neuvottelut jatkuivat.

Tietokonepoika teki myös Dresden-pankin väärennetyn tiliotteen, jonka mukaan Saksassa oli myyty ja maksettu tuhansia lomaosakeviikkoja.

Loppuvuodesta Falvirin mukaantulosta tehtiin aiesopimus, jonka perusteella Suomeen tuli 20000 euroa.

Helmikuussa Axlap tilasi Honkarakenne Oy:ltä 26 mökkiä kolmen miljoonan euron sopimuksella.

Raha ei kuitenkaan liikkunut. Helmikuussa ruotsalaisilta yritettiin saada rahaa väärennetyllä 300000 euron maansiirtotöiden perusteella tehdyllä laskulla.

Esitutkinnan mukaan ruotsalaisille lavastettiin pari puhelua, jossa yksi syytetyistä esiintyi rahamiehenä ja yritettiin saada Falviria maksamaan maansiirtolasku. Toisessa esiintyi maansiirtoyrityksen johtaja, jonka avulla vakuutettiin että työt olivat jo käynnissä.

Poliisi oli kuitenkin tuolloin jo puhelinlinjoilla.

Ruotsalaissijoittajien kuulusteluiden mukaan projekti kaatui helmikuussa, kun ruotsalaisille selvisi ettei Kolarissa ollut mitään työmaata.

Falvirin tappiot jäivät lopulta vain maksettuihin 20000 euroon.

Ammattirikollisuus muuttuu

Tässä vaiheessa tiedot rahoituspetosjutusta perustuvat esitutkintaan. Siinä osa myöntänyt tekonsa, moni päätekijöiksi epäillyistä on kiistänyt. Oikeudenkäynti jatkuu elokuuhun.

Mielenkiintoista jutussa on tietysti se, että aiemmin mm. huumerikollisuuden parissa toimineet rikolliset olivat nyt puhtaan talousrikollisuuden piirissä. Tietysti tästä ilmiöstä on saatu aiemmin esimerkkejä monissa kuittikauppajutuissa.

Huumejutuissa riskit -- eli rangaistukset -- ovat kovempia kuin talousrikoksissa.

Törkeän huumausainerikoksen maksimituomio on kymmenen vuotta ja törkeän petoksen neljä vuotta. Useista huumejutuista voi tulla enimmillään 13 vuotta, petoksista seitsemän.