Aihearkisto: Yleistä

1×2 eli oikeuslaitos ja hiihtodoping

1×2 eli oikeuslaitos ja hiihtodoping

Veikkaustermein hiihdon dopingjutun oikeuskäsittelyjä voi kuvata näin: ensimmäisellä kerralla oikeuslaitos päätyi ykköseen, toisella ristiin ja nyt näyttää vahvasti kakkoselta.

Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin MTV3 Internet, Yleistä | 2 kommenttia

Ex-poliisiylijohtajan käräyttäjä oli lähipiiristä

Perjantai-ilta 29. helmikuuta 2008. Kello on 22. Illan Kymmenen uutisissa kerrotaan muun muassa Espoossa alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa taiwanilaissyntyistä naista syytetään kolmen lapsensa murhasta. Sisäministeriön hallintojohtaja Janne Kerkelä saa puhelinsoiton, joka laittaa vireille silloiseen poliisiylijohtajaan Markku Salmiseen virka-auton käyttöön kohdistuvat rikosepäilyt. Kerkelälle soittaa sisäministeriön virkamies, joka tiedustelee onko poliisiylijohtajalle myönnetty SM:n tai VM:n puolesta autoetua. — Arvioni mukaan hän tuntui tietävän, ettei autoetua ole myönnetty, Kerkelä totesi myöhemmin poliisikuulustelussa. Kerkelän mukaan yli 30 vuotta poliisina toiminut soittaja sanoi, ettei hän ei voinut vierestä katsoa menettelyä, jossa virka-autoa käytetään yksityisajoihin. Soittaja oli samana iltana ottanut yhteyttä myös poliisijohtaja Kari Rantamaan ja Helsingin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 10 kommenttia

Oikeusasiamies ei turhaa kiirettä pidä

Oikeusasiamies totesi keskiviikkona vankiloiden tarkastusmenettelyn laittomaksi. Vankiloissa oli tulkittu laveasti henkilökatsastuksen ja -tarkastuksen rajoja. Päätös löytyy tästä linkistä. Jos oli ongelmia vankiloiden menettelyissä, niin ei oikeusasiamiehen virastokaan puhtaita papereita tästä jutusta saa. Aloitetaan kuitenkin vankiloista.   Se on tietysti selvää, että esimerkiksi lomalta vankilaan tuleva vanki on syytä jotenkin tarkastaa. Tarkastuksella ja katsastuksella on kuitenkin eronsa. Henkilötarkastus on kevyempi toimi, jonka voi tehdä jokaiselle vaikka lomalta vankilaan tulevalle vangille rutiininomaisesti. Henkilökatsastus on perusteellisempi toimenpide, joka edellyttää rikosepäilyä. Miten tarkastus ja katsastus käytännössä vankeuslaissa eroavat? Tarkastuksessa selvitetään mitä henkilöllä on vaatteissa tai muutoin yllään vaikka riisuttamalla. Katsastuksessa tarkastetaan keho ja voidaan ottaa esimerkiksi verinäyte. Todettakoon sekin, että … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 5 kommenttia

Ruusunen vs. Vanhanen – osa 5

Hovioikeus antoi Pääministerin morsian -kirjasta sellaisen päätöksen, jota osattiin odottaa. Kuvaavaa on, ettei yksikään päätöstä hovin kirjaamon aulassa odottaneista toimittajista halunnut lyödä ennakkoon vetoa kustantajan puolesta. Päätöksestä voi lukea uutissivulta: Ruususelle ja Ojalalle sakot Jos juttu on päässyt unohtumaan, niin täältä löytyy kattava selvitys siitä, mitä on kyse: Tapahtumat käräjäoikeudessa minuutti minuutilta Pääministerin morsian on huono kirja, mutta sananvapaus on siitä metka juttu, että laadulla ei ole merkitystä. Sananvapaus ei silti oikeuta kertomaan mitä tahansa, vaan sen takia rikoslaissa on pykälät esimerkiksi yksityiselämästä ja kunnianloukkauksesta. Todettakoon, että selvää tietysti on, että esimerkiksi sukupuolielämä kuuluu yksityiselämän piiriin. Suomen oikeuslaitoksella on kuitenkin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 22 kommenttia

Guantanamon vangit: Olisiko Suomen poliisi valmis selvittämään leirin kidutusta?

Presidentti Obama sulkee Guantanamon vankileirin ja EU:n piirissä keskustellaan useiden kymmenien vapautettavien vankien sijoittamista Eurooppaan. Pieni ajatusleikki. Ajatellaan, että Suomi ottaa vastaan muutaman vangin joidenkin muiden EU-maiden tapaan. Vanki tai vangit kertovat Suomen viranomaisille joutuneensa leirillä kidutuksen kohteeksi. Suomen hyväksymät kv. sopimukset kieltävät kidutuksen. Näin syntyy tilanne, jossa Suomen poliisi — epäilemättä tämä olisi keskusrikospoliisi — ryhtyy selvittämään vangin kohtelua Guantanamossa ja etsimään todisteita asianomistajan kertomuksen tueksi. Ja kuinka korkealle Yhdysvaltain hallinnossa krp sitten päätyisikään? Tai Euroopassa? Monet eurooppalaiset tiedusteluorganisaatiot kävivät ihmisoikeusjärjestöjen mukaan kuulustelemassa vankeja ja maat sallivat vankeja kuljettaneiden koneiden välilaskut. Tosin samaan aikaan suojelupoliisi saattaa joutua selvittämään niitä tekoja, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 7 kommenttia

Sananvapautta vietiin kuin kuoriämpäriä – taas

Korkeimmassa oikeudessa marssijärjestys on selvä. Yksityiselämän suoja on tärkeämpi perusoikeus kuin sananvapaus. Tässä ei tosin ole mitään uutta. Näin on menty jo toistakymmentä vuotta. KKO antoi torstaina 22. tammikuuta ratkaisun, jossa sakkoja langetettiin Ylen MOT-ohjelman toimittajille. Syynä oli ohjelma, jossa käsiteltiin huoltoriitoihin liittyviä insestiväitteitä ja niiden tutkimista. Vuonna 2004 lähetetyssä ohjelmassa seksuaalirikoksesta tuomittu isä kertoi haastattelussa omasta salaiseksi määrätystä rikosasiastaan siihen liittyvä seikkoja. Myös tietoja kertonut isä tuomittiin. Oikeuden arpakuutio pyöri tässäkin jutussa muutamaan kertaan. Käräjäoikeus tuomitsi, hovi vapautti ja KKO tuomitsi. Jutussa oli siis kyse siitä loukkasivatko ohjelmassa kerrotut tiedot  isän uhreiksi joutuneiden lasten ja heidän äitinsä yksityiselämän suojaa. Eri oikeusasteet tulkitsivat … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 16 kommenttia

Doping ja koko totuus

Hiihdon dopingvyyhtiä on jo pari kertaa puitu oikeudessa ja lisäksi sitä on selvittänyt Tarastin komitea heti tuoreeltaan Lahden skandaalin jälkeen. Hiihtoliittokin on tehnyt omia selvityksiään. Tulokset ovat olleet toistaiseksi suhteellisen laihoja. Parempia tuloksia on saatu dopingtesteistä. Nyt hiihtodopingin laajuuden selvittäminen on oikeasti mahdollista. Miksi? Tietysti sen takia, että joku sisäpiiristä on puhunut. Näinhän vakavat rikoksetkin helpoiten selviävät. Hiihtodopingista tietävät muutkin kuin ex-valmentaja Kari-Pekka Kyrö. Se kävi ilmi Vantaan käräjäoikeudessa 16.6.2004, kun STT-juttua ja epo-salakuljetusta puitiin Kyrön osalta. Tuolloin selvisi, että dopingista ovat tienneet hiihtoliiton silloiset lääkärit. Tätä on käsitelty blogikirjoituksessa: 4.6.2006 Hiihtodoping Lääkärit vaikenivat yksityiskohdista. Heidän mielestään hiihtokilpailuissa huijaaminen kuuluu … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 9 kommenttia

KKO näytti ylimielisyytensä

Korkein oikeus teki ikävän periaatteellisen virheen. KKO katsoo, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vääräksi toteamaa hovioikeuden päätöstä ei tarvitse muuttaa, vaikka tuomittu sitä haki. Juttua on tarkemmin selostettu uutissivuilla. Nyt kyse ei ollut siitä, että tuomioistuin olisi menetellyt virheellisesti ja siten olisi rikottu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita. Tässä tapauksessa kyse oli oikeudenkäynnin lopputuloksesta. EIT totesi, että Suomessa tuomioistuin oli päätynyt väärään lopputulokseen. Tuomittua ei olisi saanut tuomita.  KKO:n mukaan tilanne on kuitenkin nyt se, että vääräksi tiedetty rikostuomio saa jäädä voimaan.  Päätöksestä paistaa korkeimman oikeuden ylimielisyys. Vaikuttaa myös siltä, että kyse on näpäytyksestä: mitäs kehtasi mennä hakemaan muutosta EIT:stä. Ehkäpä lisäkerrointa tuli vielä siitä, että kyse oli sananvapausjutusta. Mielenkiintoiseksi tilanteen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 8 kommenttia

Pääministeri, julkisuus ja yksityisyys

Ehdin viikonloppuna lukea Pääministerin Morsian -kirjan poliisitutkinnan. Vapaa-aikaa se ei juuri syönyt — ehkä puolisen tuntia. Liitteenä oleva kirja oli jo tuttu. Poliisitutkinta on lähes huvittavaa luettavaa. Lähes sen takia, että rikoksissa ei periaatteessa ole mitään hauskaa. Mutta mitä poliisi on jutussa tehnyt? Matti Vanhasen asianajaja Petteri Sotamaa on toimittanut poliisille tutkintapyynnön — ei siis edes tehnyt ilmoitusta rikoksesta — ja sen jälkeen poliisi on kuulustellut kustantaja Kari Ojalaa kahdesti ja Susan Kurosta kerran. Epäillyt kiistivät. Matti Vanhasta on kuultu kerran puhelimitse. Siinä Vanhanen toteaa uudistavansa tutkintapyynnön. Vanhaselle piti varmaan soittaa sen takia, että alkuperäisessä tutkintapyynnössä ei ollut pääministerin allekirjoitusta.  Sen jälkeen poliisi on … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 9 kommenttia

Poliisihallitus? Hmm… mieluummin poliisivirasto

Aloitetaan uuden organisaation nimestä. Poliisihallitus kalskahtaa poliisivaltion toimeenpanevalta yksiköltä. Ja mieleen tulee tietysti myös sotilashallitus. Hieman voisi mahtipontisuutta karsia eli poliisivirasto olisi parempi nimi. Kyse on siis siitä, että poliisin hallintorakennetta miettinyt työryhmä ehdottaa läänien poliisijohtojen lakkauttamista ja uuden keskusviraston perustamista. Sisäministeriön poliisiosaston vastuulla olisi poliittinen ohjaus ja lainsäädäntötyö. Poliisihallitus (jota tässä sitten jatkossa kutsutaan poliisivirastoksi) vastaisi operatiivisesta johdosta. Tulevat 24 poliisilaitosta ja muutamat valtakunnalliset yksiköt (esim. krp, supo ja lp) olisivat poliisiviraston alaisia. Muutos vaikuttaa järkevältä. Kun poliisilaitosten määrä supistuu, niin lääninjohtoa ei välissä tarvita. Kovinkaan suuresta organisaatiosta ei ole ollut kyse. Viidessä lääninjohdossa työskentelee yhteensä 79 ihmistä. Tässä ns. pora 2-raportissa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 14 kommenttia