Kuukausittainen arkisto:lokakuu 2007

2010-luvun supo

Supo saa tällä viikolla uuden päällikön. Derkut pysyvät pinnalla ainakin ensi viikon — ja varmasti myös neuvostoyhteydet — kun Alpo Rusin uusi kirja julkaistaan ja Rusin korvausjutun päätös tulee. Niiden jälkeen lienee syytä katsoa supon osalta eteenpäin, vaikka 60-80-luvun pyykinpesu saa toki jatkua. Ennen kuin voi miettiä suojelupoliisin tulevaisuutta, kannattaa katsoa hieman taaksepäin. Supoa on moitittu sulkeutuneeksi, mutta se ei pidä ihan paikkaansa. 2000-luvulla supo on julkaissut vuosikertomuksiaan ja myös vuonna 1999 50v-juhlakirjan, joka käytännössä ulottuu noin vuoteen 1974. Tässä teoksessa supon historiaa on käyty läpi. 50-luvulla toiminta keskittyi itärajan vakoilutapauksiin — niitä paljastuikin kymmeniä — sekä tietysti kommunistien seurantaan. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 6 kommenttia

Hämeenlinnan poliisi tiedottaa ja piristää

Jokin aika sitten tässä blogissa peräänkuulutettiin hyviä poliisitiedotteita. Silloin esiin nousivat kuopiolaispoliisi Markon Kilven tiedotteet. Tässä linkit niihin 1, 2, 3. Hämeenlinnan poliisi on nostanut profiiliaan tiedotteiden alalla viime aikoina. Alla muutama ylikonstaapeli Ilkka Iivarin päivää piristävistä tiedotteista. Olisiko Marko Kilven verbaliikka löytänyt voittajansa? Eli Hämeenlinnan poliisi tiedottaa, olkaa hyvä. 26.10: Poliisilaitosta vastapäätä olevan lemmikkieläinliikkeen asukkaat ovat murheellisia, kun joku pilasi heidän juuri somistettua näkymää viime yön aikana. Tuntematon Picasso sotki tussilla näyteikkunoiden uusittuja mainosteippauksia. Poliisikoiratkin ovat vihaisia tällaisille heidän ruokamarketinsa töhrijöille. Puolalaisen aforistikko Stanislaw Jerzy Lecin mukaan: ”Minkäs teet, kun poliisikoira heiluttaa vain häntäänsä” 25.10: Kantolassa Myllärinkadulla entisen myllyn … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 9 kommenttia

Putkimies, Speagea ja Journalismus

Putkimiestä saa yhä sanoa putkimieheksi. Kiitos tästä Suomen kielen lautakunta. Uutinen aiheesta tässä linkissä. Lautakunta otti kantaa keskusteluun mies-päätteisistä sanoista äidinkielessämme. Tosin rimaa hipoen nämä ammattinimikkeet taisivat toistaiseksi selvitä, koska lautakunta suosittaa, että esimerkiksi nykyisessä lakitekstissä käytettyjä nimikkeitä vaihdetaan vähitellen sukupuolineutraaleihin. Täyskieltoa ei siis tullut. Huh! Samoin mediaa kehotetaan välttämään nimikkeitä tyyliin ”naisautoilija pakeni poliisia”, jos kuljettajan sukupuoli ei ole olennainen tieto. Tähän voisi todeta, että uutisessa jokainen tieto on olennainen. Vanhan määritelmän mukaan uutisen pitää vastata kysymyksiin: kuka, mitä, missä, milloin ja miksi. Tiedotusvälineiden tehtävä on välittää tietoa, ei salata sitä. Nopeana välikysymyksenä voi tietysti kysyä, että pitäisikö sana … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 11 kommenttia

Pääministeri ja morsian – yksityiselämää vai ei?

Tämä ns. ”Vanhanen vs Ruusunen” — vaikka tietysti se on oikeasti ”syyttäjä vs Ruusunen ja Ojala” — tuo esiin taas yksityiselämän ja sen rajat. Ensin on syytä katsoa itse pykälää: rikoslain 24. luvun 8 § — Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen: ”Joka oikeudettomasti 1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai 2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 20 kommenttia

Jos rattijuopon auto valtiolle, niin…

Neljän ministerin ryhmä kertoi ajatuksistaan liikenneturvallisuuden parantamiseksi torstaina iltapäivällä. Suunnitelmissa on mm. yhtenäistää käytäntöä, jossa toistuvasti rattijuopumuksiin syyllistyviltä otetaan auto kokonaan valtiolle. Kovan rangaistuksen uskotaan toimivan tehokkaana pelotteena rikostaan toistaville rattijuopoille. Palataan näihin muihin ehdotuksiin alempana. Lainsäädännön muutosta tässä menettämiseuraamuksessa ei tarvita. Korkein oikeus on vuonna 2005 ennakkopäätöksessään todennut, että toistuvasti rattijuopumukseen syyllistyvältä voidaan nykylainsäädännön mukaan ottaa auto pois. Lahden käräjäoikeus ja Kouvolan hovioikeus olivat KKO:n käsittelemässä tapauksessa hylänneet syyttäjän vaatimuksen rattijuopon auton menettämisestä mm. sillä perusteella, että menettämisseuraamusta ei pitänyt käyttää rangaistuksen luontoisena seuraamuksena. Kun ministerit puhuvat ”käytännön yhtenäistämisestä”, niin se tietysti tarkoittaa lisäämistä. Mielenkiintoista tässä on kuitenkin se, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 7 kommenttia