Kuukausittainen arkisto:joulukuu 2006

Sisäpiirijuttuihin tiukka tulkinta

Korkein oikeus antoi ensimmäisen päätöksen sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. Itse päätös löytyy KKO:n nettisivuilta, mutta tässä muutama kommentti. Lyhyesti taustaa ensin: Sampo-konsernin entinen pääjohtaja Jouko K. Leskinen tuomittiin sisäpiiritiedon väärinkäytöstä, koska hän osti touko-kesäkuussa 1999 lähipiirilleen vakuutusyhtiö Pohjolan osakkeita kahteen eri otteeseen, vaikka hän tiesi että Sammon yhtenä vaihtoehtona tuolloin oli hankkia Suomi-yhtiön omistamat Pohjolan osakkeet. Varsin monet sisäpiirin tietojen väärinkäyttöä koskevat syytteet on hylätty. KKO linjasi nyt tätä rikoslajia siihen suuntaan että langettavia tuomioita tulee lisää. Ennakkopäätöksessä linjattiin lain vaatimuksia sisäpiiritiedon käytöstä näin: – Tiedon pitää liittyä arvopaperiin — Leskisen tapauksessa riitti, että Sammossa oli selvitelty useita vaihtoehtoja, joista yksi sisälsi … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 2 kommenttia

Rikosuutisia 2006

Useina vuosina rikos- ja oikeusuutisoinnissa joku aihe nousee selvästi muita suuremmaksi. Esimerkiksi 2005 sellainen oli Bodom-oikeudenkäynti. Tänä vuonna selkeää “ykkösjuttua” ei ole — ainakaan toistaiseksi — ollut, vaikka vuosi onkin ollut tapahtumarikas. Tässä ns. lyhyt lista mielestäni vuoden kiinnostavimmista aiheista. Otin mukaan yksittäisiä rikostapahtumia ja laajempaakin kehitystä : – Valjakkalan karkumatka – Smash-asem -mielenosoitus – Kari S. Tikan henkirikos – EU:n kangerteleva poliisiyhteistyö – Porvoon tuomiokirkon palo – Konginkangas-oikeudenkäynnit – Rikosten määrän väheneminen – Seksin osto -laki Uutislähetysten kokoamisessahan on kyse erilaisten tapahtumien arvottamisesta toisiinsa nähden, joten kysymys: Jos nämä uutisaiheet olisivat kaikki sattuneet samaan päivään, niin mikä niistä olisi … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 5 kommenttia

Pohjoismainen poliisivaltio – osa 2

Elokuun 29. päivä kirjoitin tässä blogissa Pohjoismaisesta poliisivaltiosta. Koko hieno rakennelmani taisi nyt kuitenkin sitten rapistua vähän yhdestä nurkasta. Hyvä niin. Mutta ensin taustaa: koko tekstin voi lukea tästä linkistä. Lyhennelmänä todettakoon, että kyse oli tapauksesta, jossa 19-vuotis syntymäpäiviään viettänyt Joonas oli saanut 36 euron sakot elokuussa taiteiden yönä kun hän joutui sattumalta poliisin tarkastettavaksi ja repusta löytyi tusseja. Poliisi katsoi, että tussit sopivat töhrintään ja määräsi sakot järjestyslain perusteella: tussien hallussapitoon ei ollut hyväksyttävää syytä. Joonas valitti sakoista. Mitä tapahtui sen jälkeen? Syyttäjä antoi päätöksen Joonaksen tapauksessa marraskuun loppupuolella. Vaikka itse tuossa aiemassa kirjoituksessa pidin Joonaksen tilannetta kutakuinkin toivottomana, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 11 kommenttia

Jatkosodan viimeinen asekätkijä

Jatkosodan viimeinen asekätkijä Antero Aakkula kuoli eilen 9.12. Colorado Springsissä. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Antero Aakkula oli viimeinen niin sanotuista “Marttisen miehistä”, jotka 1945 asekätkennän paljastuessa siirtyivät vankilatuomion alta Ruotsiin ja sitten USA:han. 1909 Kangasalla syntyneen Aakkulan elämä oli sotien sävyttämä. Hän valmistui kadettikurssilta -36, soti Talvi- ja Jatkosodassa ja toimi YE-upseerina Lahden sotilaspiirissä ennen nopeaa lähtöään heinäkuussa 1945. Syyskuussa -48 Aakkula astui kersanttina Yhdysvaltain armeijan palvelukseen Fort Dixin varuskunnassa, New Jerseyssa. Aakkula työskenteli maavoimien arktisen koulutuksen kehittäjänä ilmeisen menestyksekkäästi, koska kolmessa vuodessa hän oli taas majuri. Aakkula toimi mm. opettajana sotakorkeakoulussa Kansasissa, tiedustelutoimiston päällikkönä Saksassa ja Vietnamissa tiedusteluyksikössä 67-68. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 5 kommenttia

Tappoviikko

Katsaus viime viikkoon: La 25.11.: – Turussa 60-vuotiaan miehen epäillään murhanneen vaimonsa. Poliisin mukaan mies ampui vaimoaan käsiaseella useita kertoja. Mies itse hälytti apua paikalle ja hän antautui poliisille ilman vastarintaa. – Ravintolailta päättyi naisen surmaan varhain lauantaina Posiolla. Poliisin mukaan vuonna 1967 syntynyt nainen ja vuonna 1961 syntynyt mies olivat ravintolaillan päätteeksi menneet naisen asunnolle, jossa heille oli tullut riitaa. Nainen sai surmansa, ja poliisi otti miehen kiinni teosta epäiltynä. Ma 27.11.: – 40-vuotias mies surmattiin Liperin Ylämyllyllä. Häntä oli ammuttu kiväärillä selkään. Poliisi otti teosta epäiltynä kiinni 22-vuotiaan liperiläisen miehen. Juttua tutkitaan tappona. Poliisi epäilee, että 22-vuotias on … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 6 kommenttia