Aihearkisto: Amigurumi virkkaukset

Juhannus-nalle

Juhannus-nalle

Täälläpä sitä nyt ensimmäistä juhannusta Nummi-Pusulassa vietellään. Sen verran viileämpää pohjoisessa oli, että ulkokukat uskalsin vasta juuri ennen juhannusta istuttaa ulos. Vissiin tapa ei ole vielä täällä etelässä lähtenyt, kukat istutin toissapäivänä, vähän aikaisemmin siis kuin pohjoisessa Pohjoisessa poltimme aina juhannuskokkoa järven rannassa ja kierrettiin tapaamassa sukulaisia ja tuttavia mökeillä. Täällä taitaa kokon polttaminen nyt jäädä kun on vaan peltoja ympärillä. Muuten päivä taitaa kulua aika lailla kuin muulloinkin viikonloppuisin eli leivon herkkuja ja sitten tavataan lähimpiä naapureita. Joo ja tämä virkattu nalle ei nyt liity mitenkään leipomiseen tai juhannukseen, muuten kuin että jos ei ole tekemistä voi vaikka alkaa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Amigurumi virkkaukset | 3 kommenttia

Muffinssi- amigurumi

Muffinssi- amigurumi

Eilen iltapäivällä se iski ihan yhtäkkiä, virkkaamishimo. Illalla oli pakko käydä ostamassa pari virkkuukoukkua ja langat ennenkuin kaupat meni kiinni. Vaikka olen neulonut ja ommellut vuosien varrella paljonkin, niin virkannut olen viimeksi ala-asteella jotain patalappua äitienpäivälahjaksi, josta tuli tosi kupera. En meinannut malttaa lopettaa millään ja eilinen lempiohjelmakin meni sivusuun kun oli niin kiva virkata.  Huomenna käyn etsimässä jostain muovisia pieniä silmiä, kun seuraavaksi virkkaan jonkun ”örkin” 4-vuotiaalle Onneksi isosisko oli käymässä ja neuvoi miten virkkaus aloitetaan, tässä muutamia kuvia mutta ohjeita on vaikeaa antaa, kun itsekin olen ihan keltanokka tässä. Mutta joo, yhden neuvon voisin antaa että anna mennä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Amigurumi virkkaukset | 4 kommenttia