Koristellut mokkapalat

Tavalliset mokkapalatkin pääsevät joskus päydän prinssessoiksi kun ne koristelee.
Minulla alkoi niin tehdä mieli koristella jotakin, että oli pakko leipoa mokkapaloja.
Ja oikeastaan näitä ei kukaan tunnistanut mokkapaloiksi kuorrutuksen ansiosta :O

Helppo leivonnainen myös tulevaan äitienpäivään, onnistuvat myös lapsilta ja koristelu on makuasia :)

3 kananmunaa
3 dl sokeria
200 g sulatettua voita
2 dl maitoa
5 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta

kuorrutus:
4 dl tomusokeria
5 rkl sulatettua voita
muutama rkl vahvaa kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria

kuorrutus:
eri väirisiä sokerimassoja
valkuais-tomusokeri pikeerillä koristelut

Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti sekoittaen lisäten maitoa välillä. Lisää lopuksi sula rasva.
Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.
Valmista kuorrutus ja levitä se ohuelti leivonnaisen päälle. Nosta levy jääkaappiin kunnes kuorrutus on hieman jähmettynyt.
Leikkaa mokkapalat paloihin.
Kuorruta palat erivärisillä sokerimassoilla ja koristele valkuais-tomusokeripikeerillä.

Aihe(et): Leivokset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

5 vastausta kohteessa Koristellut mokkapalat

  1. Piia sanoo:

    Tälläisia vois joskus tehdäkkin varsinkin kesällä :) kiva idea kiitos :)

  2. Heleen sanoo:

    Vau! Tosi hienoja! Pikkuruiset jalat, niin näyttäisivät myös ihan hienompien ravintoloiden käsilaukkupalleilta:).

  3. Essuliini sanoo:

    Kauniita mokkapalaleivoksia, kiva idea :)
    Näinköhän sattumoisin sua tänään erään kylän Prismassa? ..siellä leivontaosastolla? :D

  4. ulla sanoo:

    Piia, joo leipoman vaan :)
    Heleen, hahhaa, niinpä ehkä näyttäisivätkin ;) !
    Essuliini, yllätys, yllätys leivontaosastollapa tietenkin meikäläinen pyörii, taisin etsiä liivatelehtiä :O …jos olet ollut Nummelan prismassa, niin näit, oisit nykäissyt hihasta :) !

  5. Essuliini sanoo:

    No vitsit, olisin kyllä tullut mutta olin juuri silloin puhelimessa. Ensi kerralla sit tulen ja nykäisen :D