Muropiirakat kirsikalla ja sitruunalla

Pitkästä aikaa tulin kauas siskoni luo vierailulle ja jossain vaiheessa lomaa teki mieli jo vähän leipoa, paikalliset kaupat kun pursuivat kaikkea itselleni uutta ja erikoista.
Kun sisko lähti hakemaan lapsia koulusta, ajattelimme hänen 3-vuotiaan kanssa tehdä yllätyspiirakat. Sisko rakastaa kaikenlaisia makeita leivonnaisia, joten mikäpäs sen mukavampaa :)
Hieman sai miettiä mikä aines on mitäkin, ja melkein kuin ensimmäisiä kertoja olisi ollut leipomassa, kaulintakaan en löytänyt joten ihan taputtelemalla mentiin ristikkojen tekoa myöten.


2 kpl pohjia:
300 g voita
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

täyte:
200 g Philadelphia-juustoa
200 g suklaalevitettä
600 g kirsikkatäytettä purkissa (toiseen piirakkaan)
600 g sitruunatäytettä purkissa (toiseen piirakkaan)

Valmista pohja sekoittamalla kaikki ainekset sekaisin (olisin vaahdottanut voin ja sokerin, mutta sähkövatkain joutui ilmeisesti koville käsittelyssäni ja alkoi kärytä 10 sekunnin päästä. Taisi hajota tällä tunarileipurilla, joten sekoittelin sitten vaan…).
Taputtele taikina kahteen halkaisijaltaan noin 28 cm:n piirakkavuokaan.
Sekoita philadelphiajuusto ja suklaalevite keskenään sekaisin, levitä seos kummankin piirakan pohjalle.
Toisen piirakan päälle levitin kirsikkatäytettä ja toiselle sitruunatäytettä.
Päälle laitoin vielä taikinasta siivuja.
Uunissa ei ollut ylä-eikä alalämpöä tms. joten paistelin keskitasolla +200 asteessa 30 minuuttia.


Kaupasta tarttui mukaan mm. kirsikka-ja sitruunapurkit jotka laitoin pohjien päälle, tosin kun piirakat olivat jo uunissa tuli mieleen että olikohan ne paiston kestäviä…no ehkä ne oli kun tulivat vaan hyytyneempinä uunista ulos.


3-vuotias teki innoissaan kaiken mitä pyysi ja välillä ihan pyytämättäkin. Tässä on menossa tärkeä suklaalevitteen levityshomma,  välillä koko kädellä levittäen täyte levisi tietysti tasaisemmin & makeammin ;o


Ja voi hyvät hyssykät miten ihanan iso uuni siskolla on, melkein metrin levyinen johon sopii piirakka jos toinenkin paistumaan:

 

Aihe(et): Makeat leivonnaiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

9 vastausta kohteessa Muropiirakat kirsikalla ja sitruunalla

  1. sara sanoo:

    Missä siskosi oikein asuu?

  2. Heleen sanoo:

    Meinasin laittaa että hei, meidän lähikaupassa ei ole Mother’s maid purkkeja, mutta tarkemmin katsottuna ei ole tanskalaista voitakaan (vielä) ja mitä kaikkea tuossa nyt onkaan :) . Kekseliäs kokki säveltää, varmaan olivat hyviä!

  3. Katri sanoo:

    Ihanat piirakat!

    Aloin muuten seuraamaan blogiasi silloin kun olit myös siskosi luona ja poikasi oli ihan vauva! :) Kiitos näistä vuosista, monta piirakkaa ja pullaa olen paistanut ohjeidesi mukaan! :)

    (^sara: Dubaissa :) )

  4. Ulla sanoo:

    Sara, Katripa jo tiesikin :) , eli dubaissa.
    Heleen, no aika imelää piirakkaa oli minun makuun mutta sisko tykkäsi mikä oli pääasia (ja makuasia ;) )
    Katri, apua miten tämä aika rientää…ja aika hauskaa että olet seurannut blogia niin kauan! Kaupunki on muuttunut näinä aikoina TOSI paljon ja kakkutarvikekauppojakin on tullut hurjasti lisää, ehkä postailen niistä myöhemmin lisää :O

  5. Piia sanoo:

    IHANAA…ulkomaan aineista on aina niin “eksoottista” leipoa…erinäköiset purkit ja pussukat(…vaikka vain Haaparannasta…sekin on jo elämys!!!… saatikka sitten nuo ainekset ;) )

    Kateeksi käy uuni! TODELLA TILAVA ja hienot piirakatkin sillä paistaa! =D

    Terveiset sinne!…päivityksiä ja LOMAKUVIA odotellen ;)

  6. Ulla sanoo:

    Piia, sanopa muuta,jos pussia/purnukkaa ei heti tunnista, niin se on aina jännää :) Uuni on kyllä ihana, miten kätevästi tulisi monet laatikot ym. kerralla ja kääretortustakin tulisi melkein metrin levyinen… ;)

  7. Marianne sanoo:

    Kivan näköisiä piirakoita, ja ihania ulkomaan uutisia, niitä on aina kiva lukea :) tulee omat ulkomailla asumiset mieleen, voi että ikävä niitä aikoja :) mukavaa reissua!

  8. Mareena sanoo:

    Oi, näitä piiraita! Tuli hirveä matkakuume, koska Italianmatkoilla tulee aina maisteltua tuollaisia herkkuja! :) Ohje vaikuttaa tooosi herkulliselta!

  9. satu sanoo:

    Lurpak- paketin tunnistin heti.Rodoksen reissuilla on siihen törmätty.Kotona vasta huomasin senkin,että se on suolatonta voita.Niin ainakin luki paketissa…Reissua muistellessa,matkakuvia katsoessa :)