Kun olin tehnyt tipuleivoksia, alkoi kovasti mieli tehdä myös pupuja. Korvat vähän mietityttivät mutta onnistuivat kuitenkin ja pieni lerpahtaminen sinne tänne sai vain puput persoonallisemmiksi. Jätin maitorahkan pois täytteestä ja silti se oli hyvin napakkaa. Lisäsin samaan tipujen reseptin pohjaan pikakahvijauhetta ja jos täytteenkin tekisi cappuccino-hyydykejauheesta niin tulisi aika herkkuja, puput olisivat sitten varmaan maatiaispupuja väritykseltään
- 200 g voita
- 1 dl sokeria
- 1 kananmuna
- 4 dl vehnäjauhoja
- ½ tl leivinjauhetta
- 1 tl pikakahvijauhetta
täyte:
- 5 dl vispikermaa
- 125 g hyydykejauhetta
koristelu:
- hyytelösokeria + vettä
- marsipaania silmiin, korviin jne.
- Valmista murotaikina pehmentämällä hiukan voita ja sekoittamalla siihen muut pohjan ainekset hyvin sekaisin.
- Kauli taikina suht ohueksi levyksi ja nosta se tartalettivuokien päälle, kaulitse ylimääräinen taikina pois päältä kauliten.
- Paista pohjat uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15- 20 minuuttia.
- Valmista täyte vaahdottamalla kerma. Sekoita hyydykejauhe hyvin 1 dl kädenlämpöistä vettä, kaada seos vatkatun kerman joukkoon kokoajan sekoittaen.
- Pursota ensin pupun vartalo ja sitten korvat. Nosta leivokset pakastimeen 1-2 tunnin ajaksi.
- Kuumenna vesi kattilassa ja lisää siihen hyytelösokeria pakkauksen ohjeen mukaan.
- Anna liemen hieman jäähtyä ja sivele puput pullasudilla. Tässä vaiheessa leivosten pinta tulee oikein sileäksi.
- Koristele pupuille marsipaanista silmät, suut ja nenät.
Pupujen luokkakuvaus







Hei miten sinä nuo korvat pursotit?
Nämä tipuset ja pupuset vievät kyllä sydämen! Seuraavaksi sitten noitia?!
Elina, laitoin kermavaahdon kertakäyttöisiin pusseihin, toiseen leikkasin suuremman aukon jolla pursotin vartalon, toiseen pussiin pienempi reikä ja sillä sitten korvat. Korvista ei tule kovin pitkiä, mutta ihan tarpeeksi että näyttävät niiltä
Anu, no yks idea on mielessä, eivät ole noitia
Moi, onko sulla jotakin helppoa reseptiä tohon teil myynnissä olevaan tammenterhovuokaan? Siis jotain semmosta, missä ei tarvis väkertää ja koristella, kun ei osaa niin ei osaa.
Voi että miten liikkiksen näköisiä! Eihän noita raski edes syödä, mutta pakko kokeilla tipujen kera pääsiäiseksi vaikkakin koristelutaidot olemattomat =)
Nelliina, voit tehdä vuoalla monista resepteistä tammenterhoja, tässä yksi:
http://blogit.mtv3.fi/elamamakeaksi/2009/03/14/simpukka-madeleinet-40-kpl/
Nämä ovat kyllä hellyttävän näköisiä, kuten tiputkin! Tulee hyvä mieli kun näitä katselee. Raaskiiko näitä syödäkään… Vaikka kauppansa varmasti tekisivät!
Moikka !
Voiko tuota hyydykejauhetta korvata millään? Esim. liivatteilla? Vai myydäänkö hyydykejauhetta ihan s-marketeissa tai vastaavissa?
Kiitos
Hei näyttääkin sun liikkeessäs olevan myynnissä tuota, huomasin juuri
– eikun sinne vaan !