Tiramisun makuinen suklaakakku

Tänään vietimme yhden lapsemme nimppareita ja se olikin hyvä syy vähän herkutella :) Pohjaohje on Valion, mutta täytteeseen ja päälle tuli laitettua muutakin mitä ohjeessa oli. Eli torttu ei välttämättä tarvitse ollenkaan vanilja-valkosuklaasekoitusta pinnalle, vaan maistuu myös sellaisenaan. Täytteestäkin voi valkosuklaan jättää pois ja lisätä tilalle purkillisen créme fraichea.

tiramisukakku

pohja:

  • 100 g voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 2½ dl vehnäjauhoja
  • 2 tl pikakahvijauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta

täyte:

  • 400 g (2 prk) tiramisun makuista mausterahkaa
  • 1 kananmuna
  • 3/4 dl sokeria
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 2 rkl perunajauhoja
  • 130 g valkosuklaata sulatettuna

päälle:

  • 2,5 dl Flora vanillaa
  • 2 liivatelehteä
  • pari ruokalusikallista kahvia
  • valkosuklaata rouheena
  1. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri keskenään, lisää kananmuna voimakkaasti vatkaten joukkoon.
  2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne joukkoon.
  3. Pingota halkaisijaltaan 24-25 cm:n irtopohjavuokaan leivinpaperi ja voitele kakkuvuoan reunat. Painele pohjataikina vuoan pohjalle ja hieman sisäreunoille.
  4. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada se vuokaan.
  5. Paista kakku uunin alatasolla +175 asteessa noin 30-35 minuuttia, kunnes kakku näyttää kypsältä.
  6. Voit herkutella kakun jo nytkin, mutta voit myös jatkaa sen täyttämistä :)
  7. Kun kakku on hyvin jäähtynyt, laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
  8. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi, kiehauta kahvitilkka esim. mukissa mikrossa ja liuota kylmästä vedestä puristetut liivatelehdet kuumaan kahviin, sekoita liuos hyvin.
  9. Kaada liivateliuos vaahdotettuun vaniljaseokseen hyvin sekoittaen.
  10. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi ja ripottele ipntaan halutessasi valkosuklaarouhetta.
Aihe(et): Suklaakakut. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

7 vastausta kohteessa Tiramisun makuinen suklaakakku

  1. REPORTTERI sanoo:

    Näyttääpäs herkulliselle! namsk:)

  2. Sirkkutäti sanoo:

    Heips! Ja kiitos upeasta reseptistä, tuli kuin tilauksesta mielitekoon: jotain suklaista, jotain kahvinmakuista, täyteläistä…”
    Tämäntyyppiset leipomukset yleensä onnistuvat tällaiseltakin, joka edelleen näköjään epäonnistuu täytekakkupohjien kanssa. Ja tähän tulee onneksi tarpeeksi komea täyte päälle. Haaa!

  3. Anulilli sanoo:

    Oi kuinka herkullisen näköinen ! Ja myöhästyneet nimpparionnittelut sankarille !

  4. Taikakokki sanoo:

    Nam! Vesi nousi kielelle.

  5. Juulia sanoo:

    Oi miten Herkulliselta näyttää! ;) Pakko kokeilla! :) )

  6. Piia sanoo:

    Myöhästyneet NIMIPÄIVÄONNITTELUT!!! <3 Kakku näyttää tosi HERKULLISELTA!…ja TAATUSTI onkin! =)