Sain oikein pakkomielteen yrittää tehdä vauvakoristeen marsipaanista “oikeilla” vauvan kasvoilla. En päässyt siitä tunteesta millään irti, en malttanut odottaa että pääsen kotiin ja hommiin. Kun aloin tekemään koristetta, tuntui että olenko mä tehnyt ikinä mitään koristeita (!), että olen oikea tumpelo se ei ole yhtään kiva tunne. Mutta tässä oli haastetta, mietin mikä olisi paras tekniikka, kun ihmiskasvoissa on kuoppia, syvänteitä ja kaaria. Vauvan kasvojen halkaisijaksi tuli 3,5 cm, miten pieni voi olla pieni nenä? Vielä näissä “oikeiden” kasvojen teossa on vaan kehittymisen varaa, mutta jos jokin ei ihan lonkalta käy niin ei muuta kuin harjoitusta & harjoitusta lisää
Ja siinä todellakin olisi vielä kehittymisen varaa, että jotain tiettyä kohtaa koristeessa tässä kasvot jaksaisin vaikka tuntikaupalla väkertää, mutta loppuosa koristeesta eli kukat ei jaksaisi sitten millään, joten painoin ne kukkamuotilla ja mahdollisimman nopeasti. En edes tiedä mitä kukkia nuo voisivat olla, vähän sitä ja tätä, ja valmiiksi tulivat. Kärsivällisyys ei jaksanut keksiä uutta malliakaan, vaan pupulla mentiin taas = ) Mutta siis kärsivällisyyttä loppuun asti, sitä kun saisin jostain.


Seuraavat kasvot valmistuivat jo huomattavasti nopeammin, tein niistä enemmän leikki-ikäisen kasvot. Tosin tyttäreni tuumasi että “teetkö sä mummua?” Kiitti!

Ja pakkastakin on pidellyt ihan kiitettävästi, niinkuin varmaan joka puolella suomea. Tykkään kaikista vuodenajoista tosi paljon, mutta tänä talvena tämä kylmyys on jotenkin alkanut jo vähän kyllästyttää, luinkin jostain että täällä on ollut pisimpään yhtämittainen pakkaskausi no on kyllä huomattu.
Kohmeisin terkuin Ulla




Tässähän menee ihan sanattomaksi =) aivan mahtavia vauveleita, ei kyllä sanat riitä ja meikäläinen ei kovin usein mene hiljaiseksi…
Oih kylläpä olet ollut taitava. Kyllä siussa on sitä TALENTTIA =) Itsekritiikki turhan voimakasta…Murh =D Miten sie sait tuon pupunkarvan? Näyttämään niin teddymäisen oikeelta! Kasvojen loistavasta muovauksesta puhumattakaan.!
Pakkastakin ihan riittämiin siellä, meillä oli vaan -31 pahimmillaan ja sekin riitti.
Pirjo, kiitos kommentista, itse menen kohta sanattomaksi kauniista sanoista…
ISO-K, pähkäilin sitä vähän aikaa, kunnes muistin hammastikun. Hammastikku on kyllä oiva apuväline moneen asiaan. Tein sillä sellaisia vetäviä liikkeitä, jolloin syntyi “nukkamainen” pinta.
Ps: meillä oli tänä aamuna -43 astetta pakkasta, nyt “enää” -35. Kai se pian lauhtuu
Hyi haaska… ja ihan tota vimppaa kuvaa tarkotan !!! Se o vissii kylmä siel sit, kos täälläki o vilu vaiks miinuksia on vaan parikymmentä =O Joskin tääl tuule tota pirun merikylmää ;(
Mut onneks koht o taas kesä ja kärpäset ja sit voidaanki kiukutella niist
Pupuvavat ihkuja… oikeen aidon ja ruttusen näkösiä luttanoita =)
Vau! Todella aidon näköinen vaavi kaikkine kasvonuurteineen! Ei tuohon ihan joka tyttö pystykään
Samanlaiset pakkaset vaivaa täälläkin ja kyllä tosiaan alkaisi jo riittää… Tänä aamuna hihkuin jo innosta oli “vaan” 24 astetta
No on kyllä hienosti onnistunut sun vauvantekopuuhat
Ihania vauvoja!
Kysymys: miten olet tehnyt tuon pupun turkin?? Aivan mahtavan näköinen, mutta en kertakaikkiaan keksi miten olet sen tehnyt????
Ulla, et kai sinä nyt sitä taustalle painettua vauvakuumetta yritä lievittää näillä ihanaakin ihanimmilla ja huipputaidokkailla vauveleilla?:)
Vanttu, hammastikulla samalla painellen ja vedellen tikkua.
Tarja L, mitä vauvakuumetta, en tunne koko sanaa?
Ei vaan seuraavat vauvat ovat sitten niitä lastenlapsia, I hope. Siihen asti värkkäilen vauvoja marsipaanista
Muistan vain kun vuosi pari sitten sanoit, että et taida uskaltaa mukanamme ollutta Elian-poikaa ottaa syliin, että kuume ei nouse liian pahaksi…:) Joo, vauvat on ihania, mutta nuo marsipaanivauvat huomattavasti helppohoitoisempia…:)
Voi vitsi, kun hienoja. Mä en oo tohtinu sitten viime kerran (varmaan yli vuosi jo meny) tehdä vauvojen päitiä, kun mies meinas, että niistä tulee siilen näköisiä…
Juu, on näitä ilmoja pidelly. Mies totes, että alkaa olla jo päivisin kuuma, että onneksi yötä kohti vähän jäähtyy, kun se lähtee töikseen aina yöllä ajelemaan pitkin metsiä.
…taitaa sekin odottaa kesää jo kovasti.
Kiitos Ulla mahtavasta blogista,vaikka tykkäsinkin siitä vanhasta enemmän…Haluaisinkin ehdottaa myös sinulle kaupoista löydettävää uutuutta mozzarellarullaa johon löydät varmasti jonkun mahtavan täytteen.Ja mieluiten ei kalaa,ne kylmäsavujutskat kyllä tunnetaan
Tarja L, ai se olitkin sie
en tunnistanut tuosta sukunimen alkukirjaimesta, mutta Elian-vauvasta muistin!
Katalook, no on pidelly on, nyt onneksi lauhtunut mutta sitten kun lauhtuu niin alkaa pyryttää…!
Nelli, kiitti vinkistä, täytyypäs katsella kaupassa josko tulee vastaan
Henki salpaantuu, niin taitava olet minun mielestäni! Aivan käsittämätöntä, miten joku saa tällaista aikaan marsipaanista!
http://www.camilleallen.com sieltä löytyy niitä “munavauvoja”
Rouva V, kiitti linkistä, sitä kaipailinkin, kiitti! Nyt lähden ihailemaan vauvoja
Ihastuttava vaaveli:)
Huikeat on pakkaslukemat…. ja nyt todellakin pyryttää taivaan täydeltä…
mutta tällaisella säällä on aikaa väkertää kaikenlaista:)
Kyllä on hieno pupu-vauveliini, ja nuo linkin munavauvelit on kans huikeita… onneksi meillä täällä etelässä ei ole noin hurjia pakkaslukemia… -25 on tarpeeksi… mutta kevätaurikoa ihastellessa ja plussakelejä odotellessa… Leivontailoa!
Vai että mummuja
Kauheeta, 40 astetta! HUH! Miten te pärjäätte siellä pohjosessa!!?
voi että kun kauniita vauvoja <3 olet kyllä niin taitava. Iloista pääsiäistä sinne
Isabel, hyvin täällä tarkenee vaikka teettäähän tuo pakkanen enemmän hommia kun pitää lämmitellä uunia ja autot on jäässä jne. mut silloin onkin hyvä syy jäädä neljän seinän sisälle vaikka väkertämään vauvoja
Iloista pääsiäistä Mariannelle & kaikille muillekin!
Ihanat pupuvauveli!
Aivan mahtavat vauvankasvot! Käsittämätöntä, miten marsipaani pysyy muodossaan näpeissäsi. Minulla on suuria vaikeuksia tehdessä saada se perusmuoto pysymään, jotenkin puristelen sitä innoissani… Olenkin turvautunut silikonimuottiin
Heissan!
Voisitko selventää sen turkin tekemistä? Ymmärsin, että painelit ja vetelit hammastikulla, mutta onko se “turkki” kuitenkin marsipaania, kreemiä vai jotain muuta? Miten marsipaanista saa vaan painamalla niin ryppyistä? Tosi ihania vauvoja, jos osaisi itsekin tehdä sellaisia:-) Olisin kiitollinen vastauksesta.
Anette, turkki on marsipaania, tosiaan siitä on helpompi tehdä “turkkimainen”, sokerimassa ei käyttäydy ihan samalla tavalla. Ja kyllä sä varmasti osaat kun alat vaan harjoitella