Sunnuntaiaanu alkoi ihanasti. Heräsin aamulla aikaisin ja muun perheen nukkuessa hipsin aamupalalle, koska piti ehtiä ajoissa paikalle Oulun messupaikkaan. Aamupala aukesikin vasta puolen tunnin päästä koska oli sunnuntai, mutta ihana ihminen salissa sanoi että kaikki on valmiina, ei muuta kuin syömään. Söin ylhäisessä yksinäisyydessä koko salin ollessa aivan tyhjä, kaikki ottimet valmiina ensimmäistä koskestusta odottamassa, rauhallinen musiikki jossain taustalla hiljaa soiden, leivät lämpiminä höyryten, vohveliraudat puhtaina paikallaan, munakokkelit, kasvishöystöt, jogurtit, juustot, makkarat odottaen vain että joku ottaisi ja söisi niitä. Missään ei näkynyt astian astiaa likaisena, ei ääniä, ei ihmisiä, vain hiljainen ja kylmä perämeri avautui ikkunoista. Tunnelma oli melkein harras, vatsa ja mieli virkeinä lähdin messuille.

Ja mitä ihanaa siellä odottikaan: Kakkubuffet valmiina aukeamaan. Toinen ihana ihminen sanoi että buffetin voi hyvin aloittaa, kakkulapiot odottivat joka kakun vieressä kiiltävinä että joku tarttuisi niihin ja leikkaisi palan. Edessäni avautui piiiitkä pöytä täynnä erilaisia hääkakkuja joita sai syödä niin paljon kuin jaksoi. Kakut kysyivät “Tahdotko?”, “Oi tahdon, tahdon!” ja polkaisin jalalla hiljaa mielessäni joka kakun kohdalla.

Kakut olivat aivan ihanan makuisia, Huovisen leipomon valmistamia herkkuja. Tälläinen kaksinkertainen flaksi samana päivänä ei voi olla sattumaa, joten kohtaloaan täytyy seurata

Messuilla näkyi kaikkea häihin liittyvää: kauniita hääpukuja ja -kimppuja,  kakkuja,  sormuksia, pukuja, häitään suunnittelevia pareja, vauvoja,  kaikkea positiivista mikä imaisee mukaansa. Olimme aivan lavan edessä, mistä näki kaiken mahdollisen:

Päivä oli mahtava ja päivä oli täynnä ihania ihmisiä, sinä joka palasit vielä uudelleen luoksemme hakemaan pari kirjaa, olit PISTE i:n päällä, positiivinen energiasi oli aivan käsinkosketeltavaa!

Krista ja mä, häähulinoissa