Kuukausittainen arkisto:tammikuu 2010

Ullanunelma Pori

Ullanunelma Pori

I love Pori! Vaikken ole käynyt tähän ikään mennessä Porissa kuin tasan kolme kertaa ja nekin kuukauden sisällä. Vaikka joka kerta on ollut hyytävän kylmää ja pimeää, en ole kävellyt kaduilla vaan katsonut auton ikkunasta muutamaa kadun pätkää, vaikka olen ollut väsynyt vähästä nukkumisesta muutaman kerran olen nukkunut vessan lattialla 3 cm:n petauspatjan päällä jalat kippurassa meluhaitan vuoksi,  vaikka sitä sillä hetkellä ajattelee kun ruumista kolottaa ja univelka painaa, että onko tässä mitään järkeä, ajatukset kaikkoavat kyllä hyvin pian ja kaikessa on aina jotain järkeä. Ainakin yhdessä piirakassa, jonka ihana maku yhdistyy mielessäni aina Poriin. Ruumiillinen työ naisen tiellä pitää, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 40 kommenttia

Ihana päivä

Ihana päivä

Sunnuntaiaanu alkoi ihanasti. Heräsin aamulla aikaisin ja muun perheen nukkuessa hipsin aamupalalle, koska piti ehtiä ajoissa paikalle Oulun messupaikkaan. Aamupala aukesikin vasta puolen tunnin päästä koska oli sunnuntai, mutta ihana ihminen salissa sanoi että kaikki on valmiina, ei muuta kuin syömään. Söin ylhäisessä yksinäisyydessä koko salin ollessa aivan tyhjä, kaikki ottimet valmiina ensimmäistä koskestusta odottamassa, rauhallinen musiikki jossain taustalla hiljaa soiden, leivät lämpiminä höyryten, vohveliraudat puhtaina paikallaan, munakokkelit, kasvishöystöt, jogurtit, juustot, makkarat odottaen vain että joku ottaisi ja söisi niitä. Missään ei näkynyt astian astiaa likaisena, ei ääniä, ei ihmisiä, vain hiljainen ja kylmä perämeri avautui ikkunoista. Tunnelma oli melkein … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 9 kommenttia

Sainpas sinut verkkooni!-kakku

Sainpas sinut verkkooni!-kakku

Ensi viikonloppuna Ullanunelma Oy on Pohjoissuomen suurimmilla häämessuilla Oulussa. Valmistin sinne hääkakun styroxin päälle, kuorrutus on kokonaan sokerimassaa ja koristeet isomaltoosia eli kondiittorin sokeria. Näitä tekokakkuja on hauska tehdä, kun idea syntyy sitä mukaa kun kakkua tekee. Ensin ideana oli tehdä vain kaksivärinen kakku, mutta saumakohta näytti rumalta. Onneksi kaapista löytyi koristereunamuotit ja sauman sai piiloon.  Ajattelin, että joutsenet eivät käy kakun päälle ollenkaan, mutta keksin sitten tehdä verkon kakun etuosaan, joten nyt olet verkossa, rakas puolisoni <3 Kuorruta kakut puoliksi mustalla, puoliksi valkoisella sokerimassalla. Kakut voi kuorruttaa yksi kerrallaan, tai laittaa pohjat päällekkäin ja kuorruttaa kerralla. Massaa kaikkiin kakkuihin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 15 kommenttia

Lumilautailija-kakku

Lumilautailija-kakku

Aika vaan rientää, eikä sille mahda mitään. Keskimmäisemme, Onni täytti 11 vuotta tammikuun alussa ja innokas lumilautailija kun on, kakkuvalinta oli aika selvä!Tässä kakussa ei haittaa jos kerma ei ole aivan sileästi sipaistu Muutamia sitaatteja onnesta: “Onni on elämän asenne.” “Onni on olla rakastettu, suurempi onni on rakastaa.” “Onni on lähempänä, kuin arvaatkaan. ” “Onni on syntyä pohjoismaahan.” “Onni on olla lunastettu, Isän lapsi, ja alati rakastettu.” “Onni on kuulla lintusen laulu, onnea heleä lapsosen nauru.” “Onni jostain aina kaunista löytää, ei herkuilla tarvitse kattaa sen pöytää. ” “Suurin onni on tuntea olevansa olemassa.” pohja: 5 kananmunaa 2 dl sokeria … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Fantasiakakut | 19 kommenttia