Joulu on melkein jo ovella. Joulun leivonnan voi hyvin aloittaa jo paljon aikaisemmin, niin ei tule turhaa kiirettä ihan joulun alla. Joulukuussa on myös aika paljon syntymäpäiviä, tuttavistani yksi jos toinenkin on syntynyt joulukuussa. Oma poikani on syntynyt aatonaattona ja syntymäpäiviä on aina juhlittu silloin, joten olen suosiolla leiponut joulun leivonnaiset aikaisemmin.
Tänään juhlimme siskon pojan 1-vuotis syntymäpäiviä. Toiveena oli talvinen lumiukko-kakku, vielä kun olisi porkkana-kynttilöitä olemassa niin kakku olisi ollut täydellinen 1-vuotiaalle. Onnea pikku Juusolle!


7 munan kakkupohja:
7 kananmunaa
2 ½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
kostutus:
2½ dl maitoa
täyte 1:
- 2 dl kermaa
- ½ dl vanilliinikreemijauhetta
- 125 g kuningatarhilloa
täyte 2:
- 2 dl kermaa
- 50 g valkosuklaata
- 125 g kuningatarhilloa
sokerikreemi:
- 125 g suolatonta voita
- 2 dl tomusokeria
kuorrutus:
- 1 kg:n pkt valkoista sokerimassaa, ylijäävästä osasta voi värjätä lumiukolle pipon, nenän ja silmät. Massaa jää vielä noin 300-400 g. Valkoista kuorrutetta menee noin 500 g.
- pipo: sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta, menee noin 150- 200 g
- Vatkaa kananmunat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut jauhot siivilän läpi varovasti puhtain käsin sekoittaen joukkoon. Kaada massa voideltuun, halkaisijaltaan noin 24 cm:n kakkuvuokaan. Paista kakkupohja uunin alatasolla +175 ast.eessa noin 40 minuuttia.
- Leikkaa hyvin jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Valmista täytteet vaahdottamalla kermat, jaa kerma kahteen astiaan ja sekoita toiseen vanilliinikreemijauhe ja toiseen sulatettu suklaa.
- Kostuta alin pohja ja levitä sille kuningatarhilloa, levitä päälle kermatäyte ja aseta toinen pohja täytteen päälle. Kostuta toinen pohja, levitä hillo ja levitä päälle suklaa-kerma. Laita viimeinen pohja kakun päälle ja kostuta se. Anna kakun tekeytyä seuraavaan päivään.
- Valmista sokerikreemi kuorrutteen alle vatkaamalla pehmeä voi ja tomusokeri keskenään. Levitä seos kakun päälle.
- Kaulitse kuorrute, nosta se kakun päälle ja värjää lopusta valkoisesta massasta ukolle pipo, porkkana-nenä ja silmät. Posket voi värjätä pinkillä kristallipulverilla.




Kiitos ihanasta kakusta, se oli paljon mahtavampi kuin osasimme toivoakaan! Sokerikreemi antoi aivan ihanan maun ja muutenkin taisi olla yksi parhaimman makuisista kakuista ikinä
Kiitos!!!
Tää koristelu on pakko itsekin toteuttaa
Kiitos!
Tää on aivan ihana !
Iiiihana, minä tykkään ihan hirveästi lumiukoista, niissä on jotain lapsellisen lystikästä =) Tulin oikeastaan toivottamaan sinulle ja koko perheelle Rauhallista Joulunaikaa ja Onnea Vuodelle 2010!
Iik, suloinen, juuri niin lystikkään ja herttaisen näköinen kuin lumiukot ovat!
Mirja A, sä olet sellainen pulla-ja sokerihiiri että taitaa kaikki maistua aina parhaimmalta

UllaO, Pia ja Kyökkis-Kati, kiitos
Pinkkis, oikein Mukavaa,Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2010 myös teidän perheelle ja kaikille muillekin!
hui, jännä miettiä että tuollaista kakkua voi syödä!
mite ällömakeaa tuo kuorrutus on ja onko se jotenki erikoisen vaikeeta laitella tohon kakun päälle?
Routapisara, kuorrutus on mielestäni tosi makeaa ja useimmiten jää minulta lautaselle, mutta taas esim. äitini söisi vaikka pelkkää kuorrutusta kun se on niin hyvää. Eli toiset tykkää, toiset ei. Tuollaisen pyöreän kakun päälle kaulittava kuorrute on helppo laittaa, sopiva kuorrutteen paksuus on noin 3 mm.
ihanan suloinen!
Ihana lumiukko! Todella söpö kakku. Pitääkin pistää tämäkin idea mieleen, jos tulee tarvetta
)
On kyllä niin ihana lumiukko, oikein syötävän suloinen:) Silti ihan suht yksinkertaisen oloinen toteuttaa.
minäkin tein tänään kolme kakkua kolmelle eri juhlijalle, syntyneet vielä peräkkäisinä päivinä, eri vuosina tosin.
ja marsipaania ei saa käyttää kuin korkeintaan koristeissa…
Joulukuussakin on tosiaan synttäreitä
Kuopukseni täyttää huomenna 6 ja halusi tämänpäiväisiin juhliin kakun, jossa on talvimaisema, kaksi traktoria, rekka ja possu kurkkimassa lumihangesta… Tarkat ne on nykyään toiveet kakkujen suhteen ja oli jopa vähän vaikeuksia saada kaikki mahtumaan samaan kakkuun
Oikein hyvää ja rauhallista joulua sinulle ja perheellesi!
Onpas söpö lumiukko!
Katri, kyllä ne lapset tietää mitä haluavat kakun päälle
meillä tulee joskus aika utopistisiakin toiveita!
Jenni, no niinpä, ei tullut mieleenkään mutta joskus kyllä täytyy kokeilla tuota, tosi hyvä idea!
Ihana kakku. =) Olisi tarvinnut päällystää kynttilä tuolla oranssilla niin olisi ollut porkkanakynttilä.
Aavan ihana kakku, täytyy joskus toteuttaa samalla tyylillä.
Oikein ihanaa joulua myös!
Voi Ulla, toi on niin tuttua. Silloin kun joku alkaa mennä pieleen, niin se menee pieleen… Ja yleensä aina silloin kun siihen ei ole varautunut eli viimeiset kermat menossa tai muuten aineet melkein lopuillaan…
Oikein hyvää joulua koko teidän perheellenne!
Tosi pirteä keksintö ja ihana toteutus, hieno kakku!
Pullahiiri, niinpä
Mira, en ole lumiukkoa keksinyt, näin joskus kauan sitten amerikkalaisilla sivuilla muffinin tms. ja se oli niin söpö että ei ollut vaikea miettiä minkä kakun teen pienelle talvi-fanille
Rauhallista ja Valkeaa Joulua kaikille!!!
Tunnelmallista ja rauhallista joulua Sinulle ja perheellesi!!
Supersöpö lumiukko ja kiva kun olit käynyt blogissani vierailulla. Toivottelen Ullalle ja perheellesi ihanaa Uutta Vuotta 2010. Lapin Kansassa oli kiva juttu sinusta, kuvat vaan olivat minusta hiukan epäonnistuneita (sie olit kyllä oikein edustavan näköinen, mutta liikkeesi ei tullut kyllä oikeuksiinsa). Sain muuten uusimman leivontakirjasi joululahjaksi … siitä siis ensi vuonna reseptejä kokeilemaan.
Ihana kakku! Oikein hyvää alkanutta vuotta!
Tarjuska, ai se oli sielläkin. Onnellista Uutta Vuotta sinulle, kuin myös Kermaruusulle ja Ruusumammallekin!
Ihanainen kakku! Poikani suosikki-iltasatu on katsella kakkukirjaasi ja voi sitä toiveiden listaa… äitikin innostunut leipomisesta kirjojesi myötä
Haluaisin saada Sinulta ehdotuksen täytekakkuun, jossa maistuisi banaani, suklaa ja vanilja. Tulisiko jotain mieleen?
Suurkiitokset ohjeista ja ihanista kuvista!
Tänään olen tehnyt versioni lumiukosta. Niinhän se on, että suurin osa ideoista tulee kirjoja ja nettiä selatessa. Käytin ensi kertaa valkosipulin puristinta sokerimassaan, olipahan kädet lujilla
Tämän päivän Aamulehdessä oli mielenkiintoinen juttu Sinusta. Nyt sitten odotellaan ja arvaillaan mihin tulee seuraava UllanUnelma, länsirannikolle vai Itä-Suomeen vai jotain muuta salaperäistä??? Oot sä uskomaton enegiapakkaus!
Selma, kakun väliin voisi laittaa survottua banaania tai -viipaleita ja täytteeksi esim. 2-3 dl vispikermaa + 200 g vaniljatuorejuustoa + 100 g sulatettua suklaata, maun mukaan voi lisätä vielä halutessaan 2 tl vaniljasokeria.
Hauska tuo teidän iltasatu-suosikki
UllaO, niinpä, hei muuten en huomannutkaan laittaa ohjeeseen erikseen mitä käytin pipoon (lisäsin juuri) sokerimassa ei oikein tule puristimesta läpi, marsipaani tulee paljon helpommin ja usein käytän niiden sekoitusta jos haluan tietyn sävyistä massaa. Pipossa käytin sinistä sokerimassaa, johon sekoitin vaaleaa marsipaania.
Toivottavasti kädet ei oo kippeinä (!)
Keittäjätäti, ei mene enää kauaa, kun kerron minne se kauppa oikein tulee…pitkä matka sinne ainakin täältä on
Kiitos vinkistä. Ei ole onneksi kädet kipeinä, mutta Lontoosta ajattelin ostaa itselleni sokeripyssyn. Aamulla lähtö
Poriin tulee oikein iso leivontatarvike kauppa keväällä. Toivottavasti tuut Raumalle, kun asioin siellä. Ihania nämä sun sivut, Tampereella oon käynyt.
Aivan hurmaava ja hyväntuulinen kakku!
Aivan ihana tuo lumiukko-kakku! Tuota kakkua on pakko kokeilla tehdä viikonloppuna, vaikka olenkin laihiksella:). Olet kyllä tosiaan saanut minutkin innostumaan kakuista! Aivan kuten Selmankin kotona, niin meillä myös pikku-poikien lempikirja on “Unelmakakut” kirja:). Sieltä selataan, minkälaisia kakkuja halutaan milloinkin äidin leipovan. Kiitos, että jaksat olla niin innostava!
Poika täytti 6 vee ja tapamme mukaan googlailtiin kakkusivustoilta ideoita… tämähän sieltä löytyi ja tuli valituksi. Ekaa kertaa noudatin (noh, sovelsin) ohjeita myös pohjan sekä täytteiden suhteen, eli kokeilin jotain uutta iänikuisen banaania+kermaa+hilloa-systeemin sijaan. Maitokin kostukkeena oli mulle uusi asia (eli aika vihreä kakkuilija vielä olen) enkä juuri kreemiäkään ole harrastanut.
Meidän ukko sai pään lisäksi myös vartalon toisesta isommasta pyörylästä, sillä sukua tuli paljon. Kyllä vaivannäkö kannatti!! Kiitoksia sateli sekä ihanasta mausta että ulkonäöstä
Joku taisi mainita, että oli parasta kakkua, mitä hän on eläissään syönyt!
Kun nyt kerran innostuin aiheesta, niin kokeilin täytteeksi UllanUnelmasta hankittua vadelman makuista jauhetta, joka sekoitettiin ensin pieneen määrään vettä ja sen jälkeen puoleen litraan vatkattua kermaa. Tulipa hyvä ja raikas täyte! Toisessa välissä oli kuningatarhilloa (kuten ohjeessa) sekä vaniljavanukasta (Ekströmin jauheesta vatkattua).
Seuraava koitos on sitten kesällä, kun tyttö täyttää vuosia
Kiitos ihanista ideoista!!