En voinut vastustaa tätä pikkuleipäpannua, kun sen ensimmäisen kerran näin. Alkoi heti tehdä mieli leipoa, ja olen vähän mietiskellyt josko nuo kivat kuviot herättävät mielikuvia tms. että on ihan pakko tehdä pikkuleipiä. Mutta se kai niillä onkin tarkoitus, ainakin lapset tykkäävät koristella pikkuleipiä erivärisillä pikeereillä.
Minusta yksinkertaisinta ja nopeinta on kaataa hieman valkuaista lautaselle ja lisätä siihen tomusokeria sen verran että seos on pursotettavaa. Ja kun ihan lusikalla vaan sekoittaa, niin se käy nopeasti. Ja toista väriä taas toiselle lautaselle ja toisella lusikalla sekoitus, ei tarvitse vatkaimia pestä joka välissä. Pikeeripussin ohje löytyy täältä, niitäkin kannattaa tehdä muutama valmiiksi ennen koristelun aloittamista. Ohjetta on hieman muuteltu tästä ohjeesta, ohje riittää yhdelle pellilliselle pikkuleipiä.

- 100 g voita
- ½ dl sokeria
- 1 kananmuna
- ½ tl leivinjauhetta
- 2½ dl vehnäjauhoja
- 50 g valkosuklaata rouhittuna
koristepikeeri:
- valkuaista
- tomusokeria
- pari tippaa sitruunanmehua
- Vaahdota pehmeä voi ja sokeri keskenään, lisää kananmuna vatkaten joukkoon.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja rouhi valkosuklaa, sekoita massaan.
- Suihkauta vuokaspraytä pikkuleipäpellille ja painele massa vuokiin.
- Paista pikkuleivät uunin keskitasolla +200 asteessa noin 10 minuuttia.
- Kumoa pelti jolloin pikkuleivät tippuvat pois, koristele ne halutessasi valkuais-tomusokeriseoksella.

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!




ihanan jouluisia =)
Hei, ihanan näköisiä pikkuleipiä. Siitäpä tulikin mieleeni millaisilla väreillä saa noin voimakkaita värejä pikeeriin?
Ihanan näköisiä keksejä. Tuo pikkuleipäpelli olisi varmaan hyvä gluteiinittomien pipareiden tekemisessä, kun taikinaa on muuten niin vaikeaa käsitellä niin että pipareista tulisi piparien näköisiä:). Mukavaa Joulua sinulle ja perheellesi. Olet ollut todella ahkera koko vuoden, joten eiköhän Joulupukki tuo paljon lahjoja:)
Heidi
Markka, värjäsin noita jauhemaisilla väreillä. Mitä enemmän väriä laittaa, sitä voimakkaamman väristä tulee, mutta pastaväritkin ovat hyviä pikeerin värjäämiseen.
Krisseli, no niin muuten olisikin siihen hyvä! Hmmm…saapa nähdä tuleeko lahjoja
Hei! Käsiini osui Kotivinkki-lehti, jossa oli sinusta juttua. Wau! On todella innostavaa lukea ihmisistä, joilla on intoa ja uskallusta lähteä toteuttamaan unelmaansa. Vaikka en ole innokas leipoja, päätin silti ostaa leivontakirjasi. Ihan vain ihailusta. Kaikkea hyvää Sinulle!
Poropeukalo, kiitos
jospa leivntakärpänen puraisee kirjan myötä
Mukavaa joulunodotusta!