Tätä kakkua minun on pitänyt kokeilla viimeiset puoli vuotta ja itse asiassa olin sen jo unohtanutkin…testattavia tuotteita on jonossa asti ja innostuin kun muistin tämän. Kakku on kivaa vaihtelua perinteisille jäätelökakuille, meidän pojat ja niiden kaverit hotkaisivat kakun hetkessä, mutta se olikin ihan odotettavaa lapsilta jotka voisivat elää pelkällä jäätelöllä
Kakun voi valmistaa myös hyydytettävästä täytteestä ja kääretorttupohjasta. Eli vuoka kelmutetaan ja se täytetään vuoronperään kostutetulla kakkupohjalla ja täytteellä. Kakun pintaan sipaistaan kermavaahtoa, sitten transferit päälle alla olevan ohjeen mukaan. Silloin ei tarvitse pelätä kakun sulamistakaan.
Vielä helpompaa on valmistaa kääretorttu ja koristella se transferilla, silloin ei tarvitse vuokaakaan, mutta kääretortun pitäisi olla suht lähellä vuoan kokoa ja kyllä se aika lähellä taitaa ollakin!

helpon jäätelökakun tarvikkeet:
- 1½ litraa jäätelöä
- After Eight-suklaata tai keksejä
- autotransferi + vuoka
- 100 g valkosuklaata

Vuoraa vuoka tuorekelmulla, näin kakku irtoaa helpommin vuoasta. Lisää pehmeästä jäätelöstä puolet vuokaan ja aseta suklaapaloja päälle, lisää loput jäätelöt ja tasoita pinta. Nosta pakkaseen jähmettymään.

Sulata valkosuklaa ja levitä se paletilla transferin päälle. Nosta transferi kylmän kakun päälle ja nosta kakku takaisin pakkaseen. Kun suklaa on kovettunut, irroita transferin kalvo ja “liimaa” valkosuklaaosat sulatetulla suklaalla kakkuun.

Voit tehdä jäätelökakun valmiiksi pakastimeen, ota kakku pakkasesta juuri ennen tarjoilua.




Ihan mahtava! En ole moista ennen nähnyt, enkä osannut edes kuvitella
)
Aivan ihana. Pitkään tuijotin ensimmäistä kuvaa ja mietin että mitenköhän tuo nyt on tehty. Hauska juttu kertakaikkiaan.
Mahtava!
Minustakin tämä oli kiva idea, laitoin nämä nyt vasta kauppaan kun en ole ehtinyt kokeilla niitä aikaisemmin. Pojista auto oli hauska ja olipa kakku sitten tehty mistä vaan, niin hauskinta taitaa olla että kuka saa syödä renkaan, ratin jne.
Upea kakku! Kuinka monelle tuollaisesta kakusta riittää tarjottavaa?
Kakusta riittää noin 8-10 hengelle, riippuu tietysti minkäkokoisia paloja ottaa, pojat ottivat aika ronskilla kädellä joten siitä riitti neljälle pikkupojalle juuri sopivasti
Ompa upea
Mahtava!!! Onnistuuko tuon transferin käyttö, jos tekee suklaa-kerma seoksen, jonka kaataa kakun päälle, ja lykkää tuommosen transferin siihen päälle, esim. sacher-kakku??
Wau! Kaikenlaista sitä tosiaan onkin saatavilla =) Mulla vielä testaamatta tuomoiset ihanuudet…Joku päivä….
Teya, en ole varma irtoaako transferi-kuvio suklaa-kermaseokseen, pitäisi kokeilla. Luulen kyllä ettei irtoa…
Mä olen koettanut mokkapalojen kuorrutteeseen, eikä ainakaan siitä irtoa…
Aivan ihana tuollainen valmistransferi, helppo, nopea ja näyttävä!
Aivan mahtava! Ei kyllä arvannut pääkuvasta että onko kyseessä oikea kakku vai auto!
Voi Ulla, tää on kyllä ihan mahtava!
Heh luin tuosta et Jäteauto, joskus sitä lukee vähän väärin =)
hei sulla onko hyla ihmisille jäätelö ohjeita?