Transfereilla saa koristeltua tavallisetkin pikkuleivät kauniisti. Kuvion alla olevan suklaan taas voi värjätä minkä väriseksi vain, jolloin transferikuviokin näyttää erilaiselta. Itse pikkuleipien teossahan ei kauaa nenä tuhise, mutta koristeluun kannattaa varata ainakin vähän aikaa

- 200 g voita
- 1 dl sokeria
- 1 kananmuna
- 2 tl vanilliinisokeria
- 1 tl leivinjauhetta
- 5 dl vehnäjauhoja
koristelu:
- suklaa-transferi
- kuorrutesuklaata
- tomuväriä
- (koristerakeita)
- Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna hyvin vatkaten joukkoon.
- Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita massa tasaiseksi. Voit nostaa massan hetkeksi jääkaappiin, jolloin kaulitseminen on helpompaa.
- Kaulitse ja paina muotilla pikkuleipiä, käytä vehnäjauhoja ohuesti massan alla ja päällä jolloin pikkuleivät siirtyvät vaivattomasti alustalta pellin päälle. Paista pikkuleivät uunin keskitasolla 200 asteessa noin 8 minuuttia.
Koristelu:

Sulata valkoista kuorrutesuklaata kupissa tai lautasella mikrossa. Ensin noin 30 sekuntia ja sekoitus, sitten 10 sekuntia kerrallaan joka välissä sekoittaen kunnes suklaa on sulanut. Värjää sulatettu suklaa tomuvärillä. Levitä suklaa paletin avulla suklaa-transferin päälle.

Kuorrutesuklaa alkaa jähmettymään nopeasti huoneenlämmössä, joten voit pian irroittaa suklaan kuvioineen transferi-kalvosta. Paina muottisarjan pienemmällä muotilla paloja kuvioidusta suklaasta, irrota kuviot varovasti piparimuotista esim. hieman venyttämällä muottia. Laita pari pientä pisaraa sulaa suklaata keksin päälle ja aseta kuvioitu pala päälle.
Vinkki: Jos kuvio halkeaa kun sitä irrottaa muotista, voit spritsata halkeaman päälle suklaajuovan ja koristella sen koristerakeilla tms.




Voi kun on sieviä pikkuleipiä! Nätti koristusidea. Täytyy laittaa “korvan taa” muistiin.
Eihän noin hienoja teoksia raaski edes syödä
Ihania pikkuleipiä!
Kysymykseni ei nyt liity tähän reseptiin mutta..Tein tänään Pipareista pitsikakkuun kirjasta “Kahvikakku Ruotsista” (s. 83)- ohjeella kuivakakkua. Ohjeesta puuttuu kokonaan vehnäjauhot tai siis oletan että siihen tulee jauhoja? Laitoin n. 3dl vehnäjauhoja mutta kakku jäi ehkä vähän liian “löysäksi”. Osaatko sanoa mikä olisi sopiva määrä, koska haluaisin tehdä kakkua joskus toistekin?
Kauniita ja jotenki tyylikkäitä
Ellu, Kahvikakku Ruotsista-ohjeesta tosiaan puuttuu jauhojen määrä, eli vehnäjauhoja pitäisi olla 4 dl!
Ihana idea! Näistähän on vaikka mihin. Itsellänikin on jotain suklaatransfereita tuolla kaapissa odottamassa. Tästähän sainkin vinkin!
Ihania ovat!
Missä näitä pikkuleipiä pitää säilyttää? Huoneenlämmössä vai jääkaapissa?Ja kuinka aikasin näitä voi tehdä, kun ristiäisiin ajattelin tehdä, jotka ovat vajaa 3 vkon päästä?
Heidi, huoneenlämmössä. Voit hyvin tehdä pikkuleivät paria viikkoa aikaisemmin, säilytä huoneenlämmössä rasiassa, kannattaa käyttää kuorrutesuklaata jolloin ei tarvitse pelätä suklaan sulamista huoneenlämmössä (ellei suklaata temperoida).
Hei vielä, kerrotko vielä mikä valkoinen suklaa on kuorrutesuklaata? Ihana tuo sinun ensimmäinen kakkukirjasi. Metsästin sitä pitkään ja vihdoin sen löysin ja ostin
Heidi, meiltä löytyy valkoista kuorrutesuklaata: http://www.ullanunelma.fi/product_details.php?p=1089
Hemppis kauniita, pastellisävyistä kun tykkään!
Aivan suloisia!
Ihastuttavia! Juuri tänään meillä leivottiin pikkuleipiä jonka ohjeen joskus sinulta löysin, Sisu-pikkuleipiä olivat kai nimeltään, olikohan sama ohje kuin tässä? Ohje on ollut niin aarre, ja en millään muita ohjeita enään kokeilisikaan!
Essuliini, ohje ei varmaan ole sama, tuntuu että niistäkin pikkuleivistä on sata vuotta tai ehkä sittenkin kolme
Tyylikkäitä pikkuleipiä! Vielä jos saisi Burberryn väreinä, niin olisivat täydellisiä.
todella kauniita =) nyt kun vielä muistais tämän ihanuuden muutaman kuukauden kuluttua, niin vois likan synttäreille jotain vastaavaa kehitellä…Ihania!
kivoja .Onko tätä ohjetta hylana?