Sen sanon että pienten poikien äitinä marsipaanitöiden valmistaminen on aika haastavaa. Kaikki aistit täytyvät olla valppaina joka suuntaan samalla keskittyen tarkkuutta vaativaan työhön. Työ on tehtävä kerralla alusta loppuun ilman taukoja, ei tarvita kuin yksi ainoa sekunti ja tuho on valmis…A) työ on tuhottu B) marsipaanit on syöty C) työvälineet ovat hävinneet D) kristallipulverit on kaadettu pöydälle jne.
Ps: Ja mitä tapahtuikaan äidin valvovien silmien alla kun työ kuitenkin saatiin säilytettyä ehjänä?
- Autosta kannattaa ensin tehdä runko. Eli marsipaani pyöritetään tiukaksi palloksi, ettei jää runttuja. Sen jälkeen muotoillaan runko.
- Renkaat on helppo valmistaa siten että kaulitsee marsipaanin renkaan paksuiseksi, josta painetaan pyöreällä muotilla sopivan kokoinen pala.
- Lampuista saa samankokoiset, kun ensin pyörittää marsipaanista pitkulaisen ja sitten leikkaa veitsellä samankokoisia paloj ja pyörittää ne edelleen palloiksi ( tämä keino on hyvä kun tarvitaan esim. paljon samankokoisia paloja).
- Tähtimuotit ovat käteviä käyttää aina kun tarvitaan tähdenmuotoisia paloja (pienien tähtien sakaroita on vaikeaa saada samankokoisiksi).
- Metallihohteen vanteille ja muille pikkuosille saa hopealla kristallipulverilla. Osa kannattaa tehdä ensin valmiiksi ja sitten töpsötellä siveltimellä pulveria päälle. Huom.! Se osa palasta joka painetaan koristeeseen kiinni, kannattaa jättää töpsöttelemättä, muuten osa ei tartu kiinni.
2-vuotias touhusi kaikkea “mukavaa”… ensin väritettiin sinisellä paksulla tussilla valkoiseen sohvaan, sen jälkeen kaadettiin 1 kilon voikrokanttikuula-purkki olohuoneen lattialle, siihen päälle leviteltiin sohvan valkoiset sohvatyynyt ja sitten pompittiin, jee
tätä tosin harrastetaan 10 x ilta. Seuraavaksi yksi pehmoelukka joutui rääkkäyksen kohteeksi ja sisälmykset revittiin ulos ja ympäri olohuonetta mikä villi eläimellinen meno jatkuikaan…jonka jälkeen vaatteet riisuttiin ja äidin kenkään taas kerran pissattiin.
Mistä on pienet pojat tehty, mistä on pienet pojat tehty?
Etanoista, sammakoista, koiranhännän tupsukoista,
Niistä on pienet pojat tehty!
Meillä on selvästi eri valmistaja…







Eihän toi ole mahdollista
)))) *reps*
Miten sitä on 3:n koululaisen äitinä unohtanut jo noi ajat…? Oliko meilläkin tuollaista…? Kaipa meillä oli
Mukava formula vaikka tämän päivityksen juju taisi olla juuri tuossa kaaoksessa
Tästä ohjeesta on monta muunnelmaa. Tässä yksi nykyversio.
Kakun leipomisohje:
- Poistetaan nalle uunista ja säädetään lämpötila 180 asteeseen.
- Sulatetaan kattilassa 100 g margariinia.
- Poistetaan nalle uudelleen uunista ja kuritetaan kuopusta sanoen:EI SAA, VILLE!
- Sekoitetaan margariiniin 200 g sokeria.
- Pyyhitään loput margariinit Villen kädestä ja pestään seinät.
- Lisätään taikinaan 3 rl kaakaota.
- Pyyhitään margariini uudelleen pois Villen kädestä.
- Pestään kissa.
- Hoidetaan naarmuja voiteella ja laastarilla.
- Sekoitetaan taikinaan 4 munaa, 1 rl vaniljasokeria ja 300 g vehnäjauhoa.
- Otetaan savuava nalle pois uunista ja tuuletetaan talo ovia ja ikkunoita avaten.
- Otetaan kännykkä pois Jenniltä ja vakuutetaan aviomiehen pomolle, ettei hän keskustellut äsken aviomiehen kanssa.
- Soitetaan aviomiehelle jotta hän osaisi valmistautua pahimpaan.
- Lisätään taikinaan 1 tl suolaa ja 100 g rouhittua saksanpähkinää (vastustetaan kiusausta rouhia samalla myös Jenni että Ville).
- Poistetaan kissa uunista.
- Kaadetaan taikina voideltuun vuokaan ja paistetaan se 180-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.
- Otetaan parranajokone ja kissa pois Villeltä.
- Selitetään lapselle, ettei ole tiedossa, ruskettuuko kaljuksi ajettu kissa auringossa.
- Pelastetaan kissa heittämällä se pihalle.
Kuorrutus:
- Sekoitetaan keskenään 100 g sokeria, 50 g sulatettua suklaata, 50g margariinia.
- Otetaan se v*tun nalle pois uunista ja heitetään se roskikseen. – Pistetään Ville vanhaan pinnasänkyynsä.
- Lisätään kuorrutukseen 2 dl maitoa ja lämmitetään massaa noin 2 minuuttia hellalla.
- Avataan ovi ja pahoitellaan naapurin rouvalle, että Jenni on työntänyt puutarhan vesiletkun heidän ikkunastaan sisään.
- Luvataan, että kaikki vahingot korvataan.
- Sidotaan Jenni narulla ruokapöydän jalkaan kiinni.
- Poistetaan palanut kakku uunista ja heitetään se roskaämpäriin.
Haetaan kaupasta Pirkka-pullaa.
*Reps ja kops* meillä on sit varmaan se sama valmistaja kun teillä;) Mutta hieno on kyllä vormula:D
Valtavan komian formulan kaikesta huolimatta sait aikaseks… sehän oli siis tärkeintä =)
Lapset kasvaa eikä sitte joskus enää “söhellä” nii paljoa… joski sitte tulee eteen ne muut “toilailut”.
Mut joskus olis tosiaan kiva vaan tehdä ajattelematta kuis moni muu siinä huushollissa ahertaa samaan aikaan
Ihana Lauri sivulla tapahtuneesta häiriöstä huolimatta
Tutun kuuloista kuitenkin tuo riehuminen ja temppujen tekeminen kun äidin huomio on toisaaalle kiinitettynä
Hieno formula kaikesta huolimatta
Itsellä ei toistaiseksi ole vielä lapsia, joten kyllä tämä vielä naurattaa..
Hahhah, kyllä nauratti! Upean kakun sait aikaan kaikesta oheishässäkästä huolimatta=)
Ja vielä uudelleen piti laittaa kommentti, kun oma linkki meni väärin:)
Vau miten hieno Lauri! Tuollaista meillekin lokakuun alussa tarvittaisiin mutta ei taida tämän muovailijan taidot riittää…
Tuo touhu kuulostaa niin tutulta, niin tutulta. Se saa suun hymyyn kun tuo kaikki tapahtuu toiselle eikä itselle
Kyllä se hymy hyytyy kun vintiöt tulevat hoidosta!
Tuo neljän lapsen äidin leipomisohje tuntui jotenkin NIIN tutulta
Saa muuten aina tarkastaa uunin, ennenkuin sen laittaa päälle. Ja jos joku tavara on hukassa, kannattaa kurkata taas ensin uuniin.
Hurjaa menoa.
Mistä aloitteleva marsipaanitaituri löytäisi hyviä koristeluohjeita? Sekä kakun päällisiä että itse kakkuja? Luin jostain, että marsipaanin alle on siveltävä ohuelti jotain ennen kakun päälle laittamista.. Mitä ja mistä syystä (jotta ei liu pois?)? Kiitoksia neuvoista näin etukäteen!
Hih, on sulla tohinaa ympärilläsi

Tuohon uuni-juttuun mulla on hyvä konsti: Katkaise uunin luukun avaaja, meillä ainakin OLI sellainen pieni nappula josta piti painaa että luukun saa auki… No, ei ole enää, meni jo parin käyttövuoden jälkeen rikki, ja nykyään luukku pitää avata veitsellä tms. Mutta mikä parasta, lapset ei saa luukkua auki, on tosi hyvä lapsilukko
Lauri on tosi hienosti tehty, aivan kuin suoraan leluhyllystä otettu. Meillä taitaa Lauri päästä myös kakkuun joulukuussa, kun oma Lauri-poika täyttää 5v ja tykkää kyllä hirmusesti nimikkosarjastaan
hahahahhaah…kyllä mua alkoi hymyilyttää. Tollaista se on meilläkin..Taaperot pistää välillä ranttaliksi =)
Mutta komia on Lauri! Ja hyvät ohjeet =)
Voi, miten kuulostaakin TUTULTA!! Meillä pian 2-vuotias kuopus on perinyt jostain aivan ihmeellisen tarzan-geenin ja jääräpäisen luonteen (mistäkähän..;)!!), joten odotettavissa voi olla ihan mitä tahansa extreme-lajia kun äippä yrittää keskittyä leipomiseen:)
Lauri on kyllä mainiosti onnistunut! Ja muovailuvinkit otan ilomielin käyttöön omiinkin tekeleisiin:)
Hei Ulla!
Sain päivän naurun, kun luin blogiasi. Tein viikko sitten torstaiksi kakun kakkukirjasi ohjeen mukaan (Liitutaulu) koristelun osalta omiin tarpeisiin soveltuvaksi. Ja vieraat kehuivat kakun raikkautta. Salaisuus oli sitruunatäytteessä! Nam! Tuo Lauri on hieno ja muutkin kakkusi. Leipominen on rentouttavaa puuhaa ja rauhallista aikaa vaativaa, siksi ihailenkin teitä äitejä jotka hoidatte lapset ja leivonnaiset ja kaivatte nallet ulos uunista.
Kannat kattoon, täältä löydät muutamia hyviä kirjoja http://www.ullanunelma.fi/product_catalog.php?c=113
Marsipaani ei liuú kakun päältä, mutta kuivettuu jos siellä alla ei ole mitään. Eli alle voi sipaista kevyesti esim. kermavaahtoa/hilloa/kreemiä.
Katri, siispä, sitä ehkä kokeilen! Sisu osaa avata kahdet erilaiset lapsilukotkin, joskus huvittaa kun avaa kaapin lapsilukon, ottaa kaapista jotain ja laittaa lukon takaisin kiinni…hmm, toinen ei tiedä että häntä varten ne siinä ylipäätään ovat
Tässä mieleen tuli että kun meidän 5-vuotias oli 1,5 vuotta vanha, tykkäsi hän kovasti uittaa kaikenlaisia tavaroita wc-pöntössä (hius- ja hammasharjoja, hiuspompuloita ym. ja taputti vielä päälle kun luuli tehneensä “hyvän työn”). No, alettiin pitämään wc:n ovea lukossa ulkoapäin eli aina kun joku meni vessaan, se piti avata ensin avaimella (avainta säilytettiin vessan oven vieressä olevan taulun päällä). No ei mennyt kauaa, kun puolitoistavuotias oli siirtänyt tuolin vessan oven viereen ja kurkottanut avaimen, sitten ehkä hyvällä tuurilla saanut oven auki ja mamman hiuspompulat lilluivat taas pöntössä, huohhuohjahuoh!
Tikkunekku, tuo tarzangeeni kuulostaa aika osuvalta
Sanakehrääjä, kiitos
On kyllä ilmielävä Lauri syntynyt käsissäsi!
Hoitolapsen luona leipoessamme, uunista löytyi lego-miekkoja
kiva käry olisi syntynyt, jos sinne olisivat jääneet!
Nuo sinun puheesi kuulostavat ihan samantyylisiltä kuin mitä minun kaksoseni puuhastelevat tällä hetkellä varsinkin poikani=) Meillä on nyt muutaman kuukauden vajaan 2 vuotta. Huh, menoa riittää päivittäin=) Ihan nauratti kirjoituksesi kun luin sitä. Tosi hieno tuo Lauri!
Ihana Lauri on tosiaan,vallan mainio!!!=) itsellä ei ole kokemusta mutta voin kuvitella minkälaisen”tuhon”muutaman vuoden ikäinen energia-einari saa aikaiseksi=DDD
Upea on Lauri. =) Mulla on vaan niitä tyttöpuolisia tuholaisia, (nyt jo teinejä), mutta kyllä meilläkin osattiin lapsilukot avata. Miten se kielletty onkin juuri kaikkein kiinnostavinta?! =)
Mahtava Lauri! Pitäiskö mun huolestua kun meidän talossa tommosta tekee TYTÖT…..
Ei muuta kun tsemppiä ja paljon marsipaania varastoihin !
Hieno Lauri, ammattilainen tekee kaaoksessa kuin kaaoksessa näyttävää jälkeä =) Itselläni 6 lasta haarukalla 10v-6 kk ja osaan kuvitella tuon touhon, enkä valitettavasti pelkästään kuvitella……. (^^,)
Päätinpä yrittää tehdä Lauria kakkuun, mutta puodistasikaan ei löydy mustaa marsipaania… Onkohan sitä edes “isoissa”marketeista? H-hetkeen on aikaa 2vko:a joten onkohan puotiisi kenties tulossa kyseistä väriä…
Niin nyt sitten huomasin et marsipaania voi värjätä… Mutta kuinkas paljon punaista ja valkeaa (jos sitä myös värjää mustaksi) tarvitaan? Riittääkö yksi pun ja kaksi valk. ?
Aivan mahtava auto!Kylläpä teillä riittää hälinää, mä en varmaan saisi siinä keskellä mitään tehdyksikään