Suklaatiikerit 12 kpl

 Jotain hyvää teki mieli leipoa, hieno sokeri loppui kesken joten käytin myös tomusokeria. Muffinit ovat helppoja valmistaa jos haluaa nopeasti esim. tarjottavaa.

  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl tomusokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl maitoa
  • 100 g voita
  • 50 g valkosuklaata
  • 50 g tummaa suklaata
  1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata suklaat eri kipoissa, sulata myös voi.
  2. Sekoita kuivat aineet, kananmunat, maito ja sulatettu voi kerralla nopeasti vatkaimella sekaisin.
  3. Jaa massat eri kulhoihin, sekoita toiseen puoleen sulatettu valkosuklaa ja toiseen sulatettu tumma suklaa. Laita massat kahteen eri pursotinpussiin.
  4. Laita paperiset muffinivuoat muffinivuoan koloihin (näin ne eivät ainakaan leviä).
  5. Pursota kumpaakin massaa yhtäaikaa jokaiseen vuokaan.
  6. Paista uunin keskitasolla + 200 asteessa noin 15- 20 minuuttia.
Aihe(et): Makeat leivonnaiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

67 vastausta kohteessa Suklaatiikerit 12 kpl

  1. Heidi sanoo:

    mäkin pyöräyttelen muffineja vähän väliä. niitä on niin helppo varioida erilaisiksi. tällä hetkellä olen innostunut tekemään täytemuffineja. valmiiksi maustetut rahkat ovat siihen oiva juttu!

  2. Sari sanoo:

    Ihana idea!

    Mulla olisi kysymys noin yleensäkin muffinsseista. Mikähän menee pieleen, jos muffinssit kohoavat uunissa niin, että keskellä on hassu korkea “torni” ja reunat eivät kohoa? Onko esim. leivinjauhetta liian vähän tai liian paljon? Vai taikina liian löysää? Yleensä muffinssit ovat mulla onnistuneet, mutta nyt, kun leivoin juhlia varten, onnistuin väsäämään useamman taikinakerran niin, että lopputulos oli katastrofi.

    Tein munattoman ja maidottoman ohjeen mukaan, mutta se ei varmaan vaikuta kyllä mitään karuun lopputulokseen.

    Voi vitsi, että mä ihailen näitä leipomuksia täällä! :0)

  3. Ulla sanoo:

    Sari, leivinjauhetta taitaa olla liikaa. Jos se on löysää, se leviää sivuille. Laitatko ohjeen niin helpompi miettiä missä meni vikaan?

  4. Sari sanoo:

    4dl vehnäjauhoja
    3dl sokeria
    2tl vaniljasokeria
    2tl leivinjauhetta
    1dl Sunnuntai maidontonta margariinia
    2dl vettä (mä laitoin kyl kauramaitoa)
    (paitsi että saattoi olla enempi)
    3rkl kaakaojauhetta

    200 asteessa 15 min
    tein sellaisiin muffinivuokiin, en paperisiin

    Olisiko rasvaa voinut myös olla liikaa, ja jos tuo leivinjauheen mittaus meni pieleen. Sehän on aika tarkaa puuhaa, vai mitä?

    Kuivat aineet ensin sekaisin. Sit vaan lisättiin rasva ja neste.

    Kiitti vielä, kun jaksat pohtia asiaa!

  5. Sari sanoo:

    Pitääpä vielä korjata, että saatoin laittaa siis tuota sulatettua margariinia pikkasen enempi kuin ohjeessa. En suinkaan kauramaitoa. Kiireessä kirjoittettu viesti.

  6. Minna sanoo:

    Tuli muffinsseista mieleen sokerileipuri Timo Stolpen neuvo: kun käyttää muffinsseja tehdessä kylmiä kananmunia, kohoaa muffinssin keskelle se soma pieni “kumpare” (samanmoinen kuin leipomoiden muffinsseissa on).

  7. Airi sanoo:

    Sarille vaan pienenä vinkkinä sanoisin, et sokerin määrää kannattais tarkistaa. On meinaan turkasesti. Mielestäni ainakin puolet vähemmän riittäis. Ja sokerinmääräkin voi osaltaan vaikuttaa siihen sun lopputulokseen.

  8. Sari sanoo:

    Ok. Kiitos Airi. :0)

  9. Ulla sanoo:

    Sari, nestettä laittaisin ainakin puolet vähemmän, kiitos Airille jo vastauksesta! Mun piti tänään leipoa näitä, mutta ehkä joku toinen päivä…!

  10. Eve sanoo:

    Paistoin Suklaatiikerit näin lauantai-tarjottaviksi! Ainakin näyttävät aivan taivaallisilta, kohosivat hyvin ja suuriksi muffinipellillä…. Kiitos kivasta ohjeesta, hauska idea lisätä suklaat noihin “tiikerikakkutaikinoihin”, tulee varmasti astetta herkullisempia!

  11. Kati sanoo:

    Hei! Onko mitään ideaa millä ton valkosuklaan vois korvata? Tarvis tehä maidottommia!

  12. Sari sanoo:

    Kokeilin tänään näitä suklaatikruja ja onnistuivat kyllä hyvin. Lapset ihastuivat taikinaankin (saivat kaapia kupit) niin, että tein perään toisenkin annoksen.

    Kokeilin muuten ihan omasta päästäni semmoisia maidottomia muffineita, joihin laitoin maidon tilalle Go Greenin Vanillaa. Tulivat äsken uunista ulos, enkä ole vielä maistanut, mutta uskoisin olevan ihan hyviä.