Pallero-pikkuleivät

Naistenpäivää vietetään ensi lauantaina. Tässä päivään sopiva ohje, joka on helppo, herkullinen ja hyvännäköinen! Nämä ovat myös todella nopeita valmistaa, ei vatkauksia eikä vaahdotuksia.

Hyvää naistenpäivää kaikille naisille!

kopio-sv104389.JPG

  • 200 g voita
  • 1 kananmuna
  • 1 rkl mantelilikööriä
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl mantelilastuja
  • 1 dl tomusokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • ½ leivinjauhetta
  1. Pehmitä voi ja sekoita kaikki aineet kerralla hyvin sekaisin. Vaivaa kiinteä massa, mantelilastut murenevat siinä samalla pienemmäksi.
  2. Pyöritä massasta pingispallon kokoisia palloja ja laita leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle.
  3. Paista +175 asteessa noin 15 minuuttia, pallot jäävät vaaleiksi, ota pelti pois uunista kun pikkuleivän pohja on hieman ruskistunut.
  4. Kun palleroiset ovat jäähtyneet kunnolla, pyöritä ne mansikkatomusokerissa tai tomusokerissa.
  5. Anna lahjaksi äidille, ystävälle, rakastetulle, työkaverille, tuttavalle, tai kenelle vain naiselle!
Aihe(et): Pikkuleivät. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

75 vastausta kohteessa Pallero-pikkuleivät

  1. Merja sanoo:

    Onpa ihanan näköisiä! Näitä täytyy ihan kokeilla!

  2. tepu sanoo:

    Tosi ihanan näkösiä ja kuulostaa herkulliselta…täytyyki heti tänään kokeilla noita =)

  3. Marja sanoo:

    Oi kuinka söpöjä,kiva idea tuo mansikkatomusokeri,näyttää niin hempeeltä että…Hyvää Naistenpäivää myös sinulle,Me ollaan hyviä,jee jee.

  4. HerkkuKirppu sanoo:

    Tosi somia! :) Varmaan makukin kohdallaan :P

  5. heippa sanoo:

    kun ei ollenkaan halua käyttää lastenkaan takia mitään
    alkoholia kakuissa mitä maustetta tilalle ?? sama juttu leivoksissa.
    en halua totuttaa lapsia ollenkaan alkoholin makuihinkaan
    enkä aiheuttaa heille tulevia diabeteksiä tai muita haima -munuaistauteja.
    millä maustaa kakkuja ja leivoksia terveellisesti ?

  6. Marja sanoo:

    Heippa hei!Minä jätän myös sellaiset kaikki pois yksinkertaisesti,eihän sitä varastossa olekkaan kaikilla,leivokset ja keksit on hyviä kuitenkin nams,mantelilikööri antaa vaan kyllä pikantin maun ,mutta ilmankin pärjää….

  7. tikkunekku sanoo:

    Ihanan suloisia palleroita!! Tuo tomusokerin hento pinkki sopii ihan täydellisesti noiden pikkuleipien pintaan.

  8. Ansku sanoo:

    Kyllähän manteliliköörin voi korvata manteli-esanssilla.

  9. Pia B-M sanoo:

    Liköörin tilalle minä ainkin käytän aromeja, niitä löytyy esim. manteliaromi, sitruuna-aromi jne…löytyy ainakin Prismoista monta makua

  10. Lila sanoo:

    Entäs jos on allerginen mantelille, mitä tilalle?

  11. Ulla sanoo:

    Tuo alkoholin määrä on todella vähäinen ja suuri osa siitä haihtuu uunissa, mutta sen voi korvata siis keinotekoisilla makuaromeilla. Ja sen sekä mantelinkin voi jättää kokonaan pois, tai laittaa tilalle pähkinää, hasselrouhetta tms.

  12. heidi sanoo:

    Varmaan todella hyviä nää piparit sekä tuo kakku tuossa alhaalla, on varmaan ihan pakko testata=)

  13. Insinööri sanoo:

    Likööristä haihtuu ihan takuu varmasti kaikki alkoholi pois. Jäljelle jää vain aromi. Ei siis ole tarvitse murehtia, että lapsi maistaa alkoholin.

  14. Naz-akkeli sanoo:

    Todella kauniita palleroita!
    Ideoita miten noista saisi vadelman makuisia? :o )

  15. Hellapoliisi sanoo:

    Onpa suloisia!
    Hyvää naistenpäivää kaikille naisille=)

  16. Marianne sanoo:

    Onpas nättejä! : – ) Näitä varmaan täytyy kokeilla, kun vaikuttaa niin helpoiltakin…

  17. Ruusumamma sanoo:

    Herkullisen näköisiä pikkupalleroita!!! NAMS!!!
    Hyvää naisten päivää sinulle ja meille kaikille!!
    Oli tosi kiva tavata:=)
    Loppumatkaamme mahtui vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Viimeisenä päivänä nuorimmainen kaatui ja kuinka ollakkaan, solisluu poikki:(
    Kokonaisuudessaan meillä oli tosi mukava loma.

  18. Örkki sanoo:

    Todella ihanan näköisiä pikkuleipiä. =)

  19. Ulla sanoo:

    Ruusumamma, voi ei! No onneksi viimeisenä ettei ensimmäisenä…Mutta oli kyllä kiva tavata sinut :) !

    Ja oikein hyvää naistenpäivää kaikille!

  20. katja sanoo:

    Herranjestas että on hyvännäköisiä nämäkin=D Sinä olet kyllä todella taitava sokerileipuri/kondiittori!!!

  21. Pullahiiri sanoo:

    Kiitos hyvästä reseptistä… Kokeilin tänään ja oikein mureita ja ihania oli!!

  22. Marika sanoo:

    Tosi ihanan näköisiä! Oli ihan pakko kokeilla, kiitoksia helposta reseptistä. Tälläinenkin poropeukalo onnistui! Vieraat kehuivat :D

  23. Kyssä sanoo:

    Kysymys: tuleeko noista pikkuleivistä sellaisia “kovia”, hapertuvia, vai ovatko pehmeitä jonkun munkin tyyppisellä tavalla? Jos ovat kovia, niin eikö niitä ole vaikea syödä, kun ovat tuollaisia pallosia? Ajattelin kyllä kokeilla tuota reseptiä.. mutta kysyn ensin. :)

  24. Ulla sanoo:

    Kyssä, eivät ole kovia eikä hapertuvia, vaan murentuvia :) Eikä ollut vaikeuksia syönnin kanssa, pieninkin niitä söi helposti!

  25. Päivitysilmoitus: Hyvää naistenpäivää! « Appelsiinin tuoksua